Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Olen joskus kuullut suomalaisen version 2Unlimitedin biisistä ”No limit”. En löydä sen suomalaista esittäjää tai itse laulua mistään. Kuka sen esittäjä oli ja… 148 Kyseessä on Eläkeläiset-yhtyeen versio nimeltä Humppaa tai kuole. Se julkaistiin Eläkeläisten EP-levyllä Humppalöyly vuonna 1995. Yle Areenasta löytyy tallenne: https://areena.yle.fi/1-50258158
Milloin opittiin, että nykyihmisessä on neandertalin perimää? 147 Toukokuussa 2010 julkaistiin Science-lehdessä Svante Pääbon johtaman tutkimusryhmän selvittämä neandertalinihmisen genomi (Green, R.E., Krause, J., Briggs, A.W. ym. (2010). A draft sequence of the Neanderthal genome, Science 328: 710–722.). Tutkimuksen tulos osoitti, että neandertalinihmisen ja nykyihmisen välillä on tapahtunut risteytymistä noin 70 000 vuotta sitten. Lisätietoa: Pääbo, Svante, Neandertalilainen : kadonnutta perimää etsimässä, Art House, 2015. Keski-kirjastoissa pääbo | Hakutulokset | Keski-Finna    
Mielessä pyörii jostakin kaukaisuudesta runon loppusäe: Mutta mistään ei saa sellaista taikaa joka takaisin toisi mennyttä aikaa. Tai suunnilleen näin… 271 Säkeet ovat Aale Tynnin Vihreys-kokoelman (1979) runosta Mahdottomuuksien kauppa.
Turussa on kauppakeskus nimeltä Hansakortteli. Onko nimellä mitään tekemistä historiasta tutun hansakauppiaiden ja hansaliiton kanssa? 492 Vuonna 1988 valmistunut kauppakeskus Hansakortteli on todella saanut historiallisen, kauppiasmahtia kuvastavan nimensä hansakaupasta. Turku ei tosin koskaan ollut varsinainen hansakaupunki, vaan yksi Hansaliitolle tärkeistä kauppapaikoista. Engelin asemakaavassa Hansakortteli oli nimetty Hermeliniksi, ja ennen kauppakeskusta se tunnettiin myös ”kymppikorttelina”.  Lähteet: Soiri-Snellman, H. Lasitalo – turkulaista rakennussuojelua. Teoksessa ABOA 1986. Vuosikirja – 50. Turku: Turun maakuntamuseo. s. 25. Tieteen termipankki. Viitattu 2.8.2022. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:Hansa
Pitääkö paikkansa, että oluen sakkaisuus poistuisi särjen uimarakolla? Onko kyseessä urbaanilegenda? 188 Kalan uimarakosta valmistettua kirkastusainetta eli kalaliimaa on vuosikymmeniä voitu käyttää oluen valmistukseen. Muutamia vuosia sitten Guinness ilmoitti pyrkivänsä vähentämään kalaliiman käyttöä, jotta ainakin osa sen oluista olisi vegaanista. https://www.iltalehti.fi/pippuri/a/2015110420611246 Hämeenraitin internet-sivuilla on uutinen, jonka mukaan lahtelainen pienpanimo Ant Brew käyttää oluen valmistuksessa kalojen uimarakkoja. https://hameenraitti.fi/hoitokalastussaaliin-uimarakot-hyotykayttoon-la… Jos haluat enemmän tietoa uimarakkojen merkityksestä oluen valmistuksessa, niin tässä on linkki Ant Brew -panimon yhteydenottolomakkeelle: https://www.antbrew.fi/yhteystiedot        
Njet Molotoff -laulun sanat kiinnittivät huomiotani. Kolmannessa säkeistössä on sanat ”Katsos tshjort vozmi” tai toisena versiona ”Katsos torppas niin”. Mietin… 154 Hei! Kappaleen eri tekstityksistä löytyy molempia sanamuotoja ja myös lauletuissa versioissa voi kuulla, että lopputulos on usein jotain siltä väliltä. Rivi on tosiaan ehkä joskus kuultu väärin ja vakiintunut paremmin suomalaisten suuhun sopivaksi.   1) чёрт (tšort) tarkoittaa venäjäksi pirua. ”Tshjort vozmi” mukailee venäjänkielistä kirosanaa tai lausahdusta, jonka voisi suomentaa tässä yhteydessä esim. "piru vie!" tai "piru vieköön!". 2) Alkuperäinen versio kappaleesta ja sanoituksesta on musiikkitieteilijä Pekka Gronowin mukaan ilmeisesti Suomen puolustusvoimien tilauksesta tehty 7.2.1940 ilmestyneeseen Suomi-Filmin lyhytelokuvaan "Sotilaspiloja". Kyseisessä versiossa tuota ”Katsos tshjort vozmi”/”Katsos torppas niin” riviä ei...
Onko selvää yhteyttä sanonnalla:panna pillit pussiin.Lopettamisen yhteydessä. 1083 Nykysuomen sanakirja kertoo, että Pillit pussiin tarkoittaa matkalle valmistautumista. Nykysuomen sanakirja on verkossa vapaasti luettavissa https://kaino.kotus.fi/ns/Nykysuomen_sanakirja_4_O-R.pdf.  Ylen artikkelissa vuodelta 2012  https://yle.fi/uutiset/3-5303493 erikoistutkija Petri Lauerma Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta kertoo, että ilmauksella on vanhastaan ollut myös seksuaalisuuteen viittaava merkitys.  Tästä kerrotaan myös Raimo Jussilan ja  Maija Länsimäen kirjassa Se siitä - suomen kielen seksisanankirja (WSOY, 1984) https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1324805?lang=fin  
Mistä saisin tuoreimmat tutkimustulokset 1) Suomesta ja 2) kansainvälisesti siitä, missä määrin yleisöt luottavat journalismiin tai "mediaan"? Kiitokset! 85 Listaan joitakin uusia tutkimuksia ja julkaisuja aiheesta. Näistä kannattaa aloittaa.  Helsingin yliopisto toteutti 2019-2020  tutkimushankkeen Tunteet pelissä: Median auktoriteetti ja yleisön luottamus. Hankkeeseen liittyvä raportti  Media ja yleisön luottamuksen ulottuvuudet : instituutiot, journalismi ja mediasuhde.  julkaistiin kesällä 2020 ja on edelleenkin verkosta luettavissa https://www2.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/hy_tunteet_pelissa_raportti_2020.pdf . Raportissa selvitetään yleisön luottamusta uutisia ja verkkosisältöjä kohtaan sekä käsityksiä median vallasta ja journalismista. Vaikka raportti perustuukin Suomessa tehtyihin haastatteluihin ja kyselyihin, se sisältää myös kansainvälistä vertailua. Raportin...
Onko kirjastossa paperisilppuria lainattavaksi? 157 Turun kaupunginkirjastossa ei ole asiakaskäyttöön paperisilppuria kuten joissakin muissa kirjastoissa https://hakemisto.kirjastot.fi/services/hardware/paperisilppuri Lounais-Suomen jätehuolto ottaa vastaan tietoturvajätettä, mutta se on maksullista https://www.lsjh.fi/fi/jatelaji/tietoturvajate/ https://www.lsjh.fi/fi/hinnat/vastaanottomaksut-pienille-jate-erille/
Miksi Eiran/Punavuoren alueella ei ole omaa kirjastoa? Siinä oli joskus pieni kirjasto mutta miksi se lakkautettiin? Tänne pitäisi saada oma kirjasto!… 101 Kiitos kysymyksestäsi. Koska se käsitteli Helsingin kirjastoverkon tulevaisuutta, kysyin asiaa Helsingin kirjastopalveluiden johtajalta Katri Vänttiseltä. Hän vastasi näin: Helsingin kaupunginkirjaston palveluverkossa on tavoitteena, että kirjastot sijaitsevat mahdollisimman lähellä asukkaita ja että jokainen pääsisi kirjastoon 15 minuutissa julkisella liikenteellä tai kävellen. Kaupungin kirjastoverkko on kehittynyt yli 160 vuoden aikana, ja kattaa kaupunginosat kohtalaisen tasapainoisesti. Kantakaupungin kirjastoverkko on kaikkein tihein. Kaupungin vastuulliseen toimintaan kuuluu tarkka harkinta omien kiinteistöjen ylläpitoon tai ulkopuolelta vuokrattujen tilojen vuokrasopimuksiin liittyen. Punavuoren kirjaston viimeisin sijainti oli...
Kysymys eurooppalaisten yliopistojen kielien maisteriopintoista (esim. saksankielisissä maissa). Onko kielen koulutusohjelmissa yleensä tarkoitus se, että… 46 Pahoittelen, että kysymyksesi on jäänyt roikkumaan. Kysymyksesi oli varsin laaja. Alustavaa tiietoa kansainvälisistä opinnoista löydät Opetushallituksen ylläpitämältä Maailmalle.net-sivustolta. Korkeakoulujen tutkinto-opintoihin pääset suoraan  https://www.maailmalle.net/tutkinto-opiskelu -linkin kautta. Saksaa, Sveitsiä ja Itävaltaa (saksankielisiä maita) koskeviin tietoihin pääset suoraan maalinkkien kautta.  Maalinkkien kautta löydät yliopistoja ja niiden koulutusohjelmia.  Esimerkiksi Saksan yliopistojen osalta sivusto suosittelee : "Tiedustele hausta ja pääsyvaatimuksista suoraan sinua kiinnostavista korkeakouluista." Voit toki kysellä kansainvälisestä opiskelusta Opetushallituksen asiantuntijoilta. Sähköpostiosoite on maailmalle.net...
Resepteissä (ulkomaisissa) on usein aineksena "kosher salt". Mitä se oikein on? Onko tavallinen suola lähellä vai miten sen voi korvata? 2413 Kosher salt on karkeaa suolaa, joka on yleensä kaivettu suolakaivoksista. Siihen ei myöskään yleensä lisätä mitään lisäaineita, kuten jodia. Rakenteensa vuoksi kosher-suolassa on ilmeisesti vähemmän natriumia kuin muissa suolatyypeissä. Kosher-suolaa käytetään lähinnä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa se ei ole kovinkaan yleistä. Euroopassa käytetään laajemmin merisuolaa, jolla kosher-suolan voinee useimmissa resepteissä korvata. Lähteet: Seasalt.com - What is Kosher Salt, katsottu 1.8.2022 Tastecooking.com - The Kosher Salt Question, katsottu 1.8.2022  
Ovatko pienkerrostaloja kaikki kaksikerroksiset kerrostalot? 623 TEPA-termipankki (erikoisalojen sanastojen ja sanakirjojen kokoelma) sisälsi kaksi määritelmää pienkerrostalolle: 1. kaksikerroksinen kerrostalo 2. kerrostalo, jossa ylimmän huoneiston sisäänkäynti on korkeintaan toisessa kokonaan maan päällä olevassa kerroksessa. Kerrostalo taas on tavanomaisia tila- ja varusteratkaisuja sisältävä, vähintään kaksikerroksinen asuinrakennus, jossa eri asuinhuoneistoihin kuuluvia tiloja on päällekkäin. Joten tämän mukaan kaksikerroksinen kerrostalo on pienkerrostalo.  
Mikä on LAIDETIE, liittyykö historiaan? 159 Kysymyksessä on keskiaikainen tie, joka kulki Turusta Huittisten ja Tyrvään kautta Pirkkalaan ja edelleen Hämeenlinnaan. Tiessä oli kolme haaraa: Huittisista Kokemäen kautta Poriin, Hämeenkyrön ja Hämeenkankaan kautta Pohjanmaalle sekä Kangasalan ja Oriveden kautta Laukaaseen. Lähteet: Satakunnan vanhat tiet ja kestikievarit, Satakunnan historia IV, Suomen teiden historia 1, Vakkilainen, Matti: Vanhoilla valtateillä
Hukassa kirjan nimi. Kirja liittyy kenties kiinalaiseen lääketieteeseen tai johonkin vanhaan uskomustieteeseen. Mitä kehon eri asiat kertovat ihmisestä… 129 Hei! Voisiko kyseessä olla Denis Vinokurin Tuli, maa, vesi: hyvinvointia kiinalaisesta lääketieteestä? Tässä linkki kirjaan Helmet.fi -sivulla https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2182054  Kirja on julkaistu vuonna 2015, joten se on hieman uudempi kuin antamanne aikaraja. 
Etsin hyvin vanhempaa hevoskirjaa, jonka luin pienempänä. Ainoat asiat, mitä muistan kirjasta ovat nämä: - kansikuvana oli joko suo, jonka päällä oli… 246 Voisikohan kyseessä olla Merja Jalon Aavehevonen? Kirjasampo.fi -sivuston mukaan kirjassa on juuri suolla näkyvä aavehevonen. Tässä linkki kirjan tietoihin. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aud679df5f-9480-4ea4-bb80-f…. Valitettavasti Kirjasammossa tai Helmet.fi:ssä ei ollut kansikuvaa, mutta esimerkiksi Goodreads.com:issa kansikin näkyy https://www.goodreads.com/book/show/10145146-aavehevonen
Mistähän voisi löytyä nuotit Tarja Lunnaksen esittämään kappaleeseen, jonka sanat alkavat näin. Haaveiden maa ,on se maa , minne joutsenet minut siivillään… 161 Kappale on nimeltään Haaveiden maa ja siihen on nuotit Tarja Lunnaksen sävelkokoelmassa Kaikki parhaat.
Kirjoitetaanhan res. maj. Sale edellä osoitetulla tavalla? 199 Kotimaisten kielten keskuksen ohjepankin lyhenneluettelossa käytetään juuri noita kirjoitusasuja:   https://www.kielikello.fi/-/lyhenneluettelo  
Etsin suomalaisen kirjoittajan kirjaa joka todennäköisesti julkaistu 2021 tai 22. Kirja kertoo tositapahtumista 1970 luvun alkuvuosilta miehestä joka… 133 Kaivattu kirja lienee Miika Viljakaisen Liftarisurmat : sarjamurhaaja Ensio Koivusen rikokset ja tuomio.
Mistä löydän helmet kirjastoista lainattavat esineet? 523 Kirjoita Helmet-hakuruutuun https://www.helmet.fi/fi-FI ESINE.  Paina ENTER tai klikkaa suurennuslasikuvaketta. Rajaa  hakutulosjoukkoa AINEISTOn mukaan. Valitse aineistoksi ESINE.  (Rajausmahdollisuudet ovat ruudun vasemmassa reunassa.)