YouTubessa on melko paljon vanhoja mainoksia 1980- ja 1990-luvulta. Esimerkiksi VhsAteljee-nimisellä käyttäjä on ladannut palveluun lukuisia MTV3:n mainoskatkoja, joissa on mukana myös Costa Rica -mainoksia. Juuri kysymääsi mainosta en onnistunut muutaman klipin selailulla löytämään, mutta melkoisia Costa Rica -helmiä löytyi, esimerkiksi tämä hupailu. Maikkarilta voi myös kysyä, olisiko heillä mainoksen tarkka aika tiedossa!
Vuoden 1935 lääkärintarkastusohjesäännön mukaan kyseessä on:
"Vatsaontelon ja sen elinten sairaudet:
70. Muut kroonilliset ja tai vakavanlaatuiset taudit ruuansulatuselimissä tai -rauhasissa, jos ne suuressa määrin vaikuttavat yleistilaan (Morbi chronici gastrointestinalis et adnexorum: morbi lienis, prolapsus ani etc.)"
B I viittaisi melko lievään, tarvittaessa rauhanaikana palvelukseen määrättävään ja apupalveluun sotatoimivyöhykkeellä kelpaavaan tapaukseen.
Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei tunnistanut kyseistä sitaattia. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Vuosina 1966–73, jolloin Brita Hedberg oli Tampereella De Gamlas Hemin johtajana, nopeinta mahdollista vuoroa käyttäen matka Helsingistä Tampereelle kesti 2 tuntia 10 minuuttia (1966)/1 tunti 59 minuuttia (1973). Keskimääräisempi matka-aika pikajunalla oli 2.30–2.50 (1966)/2.20–2.40 (1973).
Lähde:
Suomen kulkuneuvot : turisti
Elokuva voisi ehkä olla D.H. Lawrencen kirjoittaman Lady Chatterleyn rakastaja -kirjan filmatisointi vuodelta 1981. Ilmestyessään kohua herättäneestä kirjasta on tehty useita filmatisointeja eri maissa. Tarinassa invalidisoituneen sir Clifford Chatterleyn kanssa naimisissa oleva Lady Constance rakastuu riistanvartija Oliveriin.
Voisiko kirja olla Kress, Adrienne: Kätketty ovi (2018, Löytöretkeilijät -sarjan ensimmäinen osa)?
Tässä kirjassa:
”sarjan päähenkilö on 12-vuotias akateemisen perheen Sebastian apulaisenaan 11-vuotias orpo ja yksinäinen Evie-tyttö. Sebastian joutuu tapahtumien pyörteisiin keskellä kotikaupunkiaan. Vauhdikas juoni vie kaksikon mm. kaupungin yliopistolle ja eläintarhaan mutta keskeisenä tapahtumapaikkana on Löytöretkeilijöiden seuran toimisto. Talo muodostuu aikamoiseksi huvipuiston ja pakohuonepelin risteymäksi. Talosta löytyy lasilattia, köysitikkaita, kasvi- ja eläinkokoelmia, teknisiä vempeleitä, kerroksesta toiseen vievä liukumäki, omituisia koulutettuja eläimiä, salaovia ja keskellä taloa kasvava suuri puu. Sebastianin ja Evien...
Tässä muutamia vinkkejä näin aluksi:
Esko-Pekka Tiitinen: Anjan lähes erinomainen elämä
Jossain Itä-Suomen maaseudulla asuu Anja, joka on usein alla päin. Anjan sisko huomaa, että tämä kaipaisi vähän piristystä tasaisen harmaaseen arkeensa, ja kiikuttaa tälle kasettinauhurin käskien puhua muistelmansa isän vanhoille c-kaseteille. Lukijoiden onneksi.
Veikko Huovinen: Lyhyet erikoiset
Veikko Huovisen Lyhyet erikoiset avartavat näkökulmia ja pidentävät ikää. Mm. Kaarle II Kaljupäälle, Kaarle Paksulle, Fredrik II Rautahampaalle, Maria Veriselle ja Kaarle IV Mielipuolelle omistetuissa jutuissa tarraudutaan mielikuvitusta ruokkiviin aiheisiin kuten Tarzanin keinoihin pärjätä Suomen luonnossa ja mannekiineihin atomisodan jälkeen. (Kirjasampo...
Stephanie Garberin kirjoja julkaisee Suomessa WSOY, jolta asiaa voi tiedustella. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi suomeksi lokakuussa eikä tätä toista osaa ole ainakaan WSOYn julkistetussa kustannusohjelmassa, joka ulottuu toukokuuhun asti. Kesällä ja syksyllä ilmestyvät kirjat julkistetaan maalis-toukokuun aikana, jolloin kustantajan sivuja kannattaa tarkkailla ja katsoa, kuuluisiko tämä jo tänä vuonna julkaistaviin.
Microsoft 365 Word tallentaa automaattisesti tekemiäsi muutoksia koko ajan. Löydät aiemmat klikkaamalla ohjelman ylälaidasta tiedoston nimen kohdalla ja valitsemalla versiohistoria, jolloin alkuperäinen on päiväykseltään aikaisin. Mikäli tahdot tehdä toisen, erillisen tiedoston, on tuo vaihtoehto "tallenna kopio" oikea.
Ainakin seuraavista kirjoista löytyy mainitsemasi kielioppisäännöt ja paljon muutakin. Osasta on useampi painos, merkitsin listaan uusimman.
- Iisa, Oittinen & Piehl: Kielenhuollon käsikirja (Yrityskirjat 2012)
- Harmanen, Kaipainen & Murto: Uusi apulainen : kieliopas (Laatusana 2009)
- Leino: Suomen kielioppi (Otava 2015)
- Eronen: Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas (Kotimaisten kielten keskus 2017)
- Hakulinen: Iso Suomen kielioppi (SKS 2004). Tämä taitaa olla kattavin suomen kielen kielioppikirja mutta laajuutensa vuoksi ei ehkä käytännöllisin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on julkaissut siitä verkkoversion, joka löytyy täältä: https://kaino.kotus.fi/visk/etusivu.php
"Alastomuus on tila, jossa ihminen ei peitä itseään pitämällä vaatteita." Näin määrittelee Wikipedia ja näin sen näkisin itsekin. Koska kyseisellä henkilöllä on päällään peräti kolme suhteellisen peittävää vaatekappaletta, hän ei ole alasti. Jos vaatekappaleet olisivat vaikkapa hattu, kaulahuivi ja nilkkasukat, määritelmä voisi olla erilainen. Kuvailemassasi tapauksessa henkilö ei kuitenkaan ole alasti, varsinkaan jos genitaalit eivät vilahtele vaatteiden alta.
Eila Kivikk'ahon runo "Satua" alkaa: "Kiukunharmaat pilvimöykyt, mikä teitä vaivaa?" Runo sisältyy Kivikk'ahon kokoelmaan "Viuhkalaulu" (WSOY, 1945) ja myös hänen "Kootut runot" -teokseensa, josta on useita painoksia, sekä Marjatta Kurenniemen ja Hellin Tynellin toimittamaan kirjaan "Lasten runotar : valikoima lastenjuhlien lausujille ja nuorille runon ystäville" (Valistus, 1962).
Etsit varmaankin Friedrich Holländerin Wenn ich mir was wünschen dürfte kappaletta. Se löytyy YouTubesta mm. Marlene Dietrichin esittämänä jo vuodelta 1930 (pianossa itse säveltäjä-sanoittaja), https://www.youtube.com/watch?v=kGxPqPdDXmU
Ludwig Simon sarjassa Lupausten linnake (Haus der Träume), https://www.youtube.com/watch?v=nyetYNzUA5o
Hei,
Juonikuvaus osuu lähes täysin yksiin australialaisen minisarjan Bangkok Hilton kanssa (1989, pääosissa mm. Nicole Kidman & Denholm Elliot. Kolmiosainen sarja esitettiin Suomessa muistaakseni aika tuoreeltaan 1990-luvun alussa.
Molukkien luotsi -kuunnelmaa on esitetty Suomen radiossa vuonna 1958. Kuunnelma oli käännös ruotsalaisen nobelkirjailijan Harry Martinssonin kuunnelmastaLotsen från Moluckas. Alkuteos on kirjoitettu ja esitetty ensimmäisen kerran vuonna 1937. Näytelmä kertoo portugalilaisen kapteeni Magellanin maailmanympäryspurjehduksesta vuosina 1519-1522. Pekka Gronowin mielestä kuunnelma oli vuoden 1958 paras kuunnelma. Suomeksi näytelmän on toteuttanut Urpo Lauri.
Lähteet:
Pekka Gronowin blogi : http://pekkahtgronow.blogspot.com/2016/11/kuka-voitti-kuunnelma-finlandian.html
Lotsen från Moluckas (teksti) Suomen kirjastoissa : https://www.finna.fi/Record/vaasa.173236?lng=sv#versions
Wikipedia: https://sv.wikipedia.org/wiki/Lotsen_fr%C3%A5n_Moluckas
Kyseessä voisi olla Hopealuistimet, joka tosin ilmestyi ensimmäisen kerran englanniksi jo vuonna 1865. Sen on kirjoittanut Mary Mapes Dodge, ja se suomennettiin 1922.
Päähenkilöt ovat nimeltään Hans ja Gretel. He ovat hyvin köyhästä perheestä, ja heidän isänsä on loukkaantunut työskennellessään patotyömaalla. Isä leikataan, ja hän toipuu, mutta on menettänyt kymmenen vuotta elämästään. Gretel osallistuu luistelukilpailuun, jossa pääpalkintona on hopeiset luistimet.
Hei,
Katsoin Yliopiston Almanakkatoimiston sivuilta, niin viikonpäivä oli lauantai 28.10.2006. Simon nimipäivä.
Osoite verkossa:
https://almanakka.helsinki.fi/fi/arkisto/yliopiston-almanakat-universit…
Menetystä, häviötä tai perikatoa merkitsevällä hukka-sanalla on vasteita useimmissa lähisukukielissä (karjalan hukka, viron hukk). Etäsukukielten vasteet ovat epävarmempia. Sanavartalo saattaa olla germaanista perää.
Sekä suomen itämurteissa että karjalan kielessä sana hukka on saanut susi-merkityksen ehkä siksi, että sitä on käytetty kiertoilmauksena vaarallisesta tuhoisasta eläimestä.
Suomen kirjakielessä hukka-sana on esiintynyt ensimmäisen kerran vuoden 1642 Raamatussa.
https://kaino.kotus.fi/suomenetymologinensanakirja/
Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja (2004)
SDP:n Matti Ahde valittiin keväällä 1987 eduskunnan puhemieheksi. Keskustapuolueella oli omakin ehdokkaansa, Mikko Pesälä. Hänen mahdollisuuksiinsa ei tosin uskottu alkujaankaan. Puhemiehen vaaleissa Ahde sai 129 ääntä ja Pesälä 46.
Keskustan nihkeä asenne Matti Ahdetta kohtaan saattoi kummuta osin jo aiemmilta vuosilta, kun sisäministerinä ollut Matti Ahde puolsi voimakkaasti suunnitelmia ympäristöministeriön perustamiseksi. Näitä suunnitelmia vastustettiin muun muassa MTK:n ja keskustan taholta. Vastarinnasta huolimatta ympäristöministeriö perustettiin vuonna 1983 ja Suomen ensimmäiseksi ympäristöministeriksi valittiin Matti Ahde.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/16/matti-ahteen-tie-kekkosen-last…
Keskustapuolue, kokoomus ja...