Pienen yksityiskohdan perusteella teoksen löytäminen on usein hankalaa. Parisuhdeongelmat taas ovat varsin yleinen aihe romaaneissa. Toistaiseksi emme ole keksineet mistä kirjasta on kyse. Kysymys on kuitenkin vielä valtakunnallisella kirjastoammattilaisten sähköpostilistalla pohdittavana, joten katsotaan löytäisikö joku vastauksen.
Todennäköisesti ihminen vain pystyy keskittymään paremmin, kun hän sulkee silmänsä. Voisi siis ajatella, että kyseessä on opittu tapa suojautua ulkopuolisilta häiriötekijöiltä.
Ulkopoliittinen instituutti sijaitsee Helsingin keskustassa ja sen sivuilla instituutin tehtävistä kerrotaan seuraavasti:
Ulkopoliittinen instituutti on tutkimuslaitos, jonka tehtävänä on tuottaa korkeatasoista, ajankohtaista tietoa kansainvälisistä suhteista ja EU-asioista. Tehtäväänsä instituutti toteuttaa tekemällä tutkimusta sekä järjestämällä kotimaisia ja kansainvälisiä seminaareja ja julkaisemalla raportteja tutkimustuloksistaan ja ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Instituutti julkaisee myös Ulkopolitiikka-lehteä sekä ylläpitää alan erikoiskirjastoa.
Instituutin tutkimuksen tavoitteena on tuottaa korkeatasoista ja selkeää aineistoa tieteelliselle yhteisölle, poliittisille päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun...
Tarina on Isaac Asimovin Yö saapuu (Nightfall), joka ilmestyi alun perin novellina 1941. Myöhemmin Asimov laajensi novellin romaaniksi yhdessä Robert Silverbergin kanssa. Kuvauksesi sopii romaaniin lähes täydellisesti.
Kyseessä lienee Hilja Valtosen teos Nykyhetken tyttölapsi (1. painos 1937). Siinä ylioppilaskirjoituksissa reputtanut Anja Utria viettää kesää tätiensä huvilalla Saimaan saaressa, koska hänen vanhempansa ovat lähteneet matkoille. Saaren uusi omistaja Tuomas ei halua nuoria naisia saarelleen petyttyään rakkaudessa, joten parikymppisen Anjan täytyy teeskennellä itseään nuorempaa, noin 14-vuotiasta. Saaren yhteisössä sattuu kaikenlaista pitkin kesää, mutta kaikki päättyy kuitenkin hyvin.
Kysessä lienee Leena Laulajaisen Loikkeliini-sarja, jossa seikkailevat kenguru Loikkeliini ja muut Australian eläimet. Loikkeliini matkustaa kuumailmapallolla kahdessakin sarjan kirjassa:
Loikkeliinin matka lumen maahan
Loikkeliinin lokikirja.
Hiawyn Oramin Villen yliveto ilta (1994) vastaa hyvin kuvaustasi. Siinä päähenkilö Villen vanhemmat ovat tosiaan lähdössä naamiaisiin, mutta Ville ei haluaisi päästää heitä, koska hän pelkää, etteivät vanhemmat tule takaisin. Ville ei lähde oikeasti seuraamaan vanhempiaan, vaan heille tulee lapsenvahdiksi tyttö, jonka avulla hän pystyy seuraamaan vanhempiaan mielikuvituksen voimin, ja pystyy kuvittelemaan kaikki naamiaisasut. Ville nukahtaa tyytyväisenä. Kirjan loppupuolella on paljon kuvia naamiaisasuisista ihmisistä, ja yhdellä on todellakin ampiaisasu.
Ei ole yllättävää, että pienten lasten vanhemmat tai ensimmäistä lastaan odottavat ovat huolissaan tulevaisuuden uhkatekijöistä. Ilmastonsuojelu tai ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen hidastaminen ja toisaalta luonnonvarojen säästäminen kierrättämällä kiinnostavat heitä syystäkin.
Mediassa on siteerattu viime vuosina useita erilaisia tutkimuksia ja barometrejä jotka tavalla tai toisella koskevat tätä aihepiiriä. Onkin vaikeaa näillä lähtötiedoilla löytää tarkasti kyseistä lähdettä.
Sitran julkaisuja voi tutkia verkkosivuilta https://www.sitra.fi/julkaisut/ Sivun ylänurkan hakutoiminnosta voi olla apua. Sitran tutkimukset liittyvät paljolti kestävään tulevaisuuteen.
Vuonna 2019 Sitra selvitti, että alle 30-vuotiaat ovat erityisen...
Etsimäsi kirja voisi olla Irma Salon kirjoittama ja Riikka Tuomarin kuvittama lastenkirja Santeri ja hevonen (1990).
Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa kirjaa kuvaillaan näin:
"Santeri asuu vanhan apteekin yläkerrassa monien enojen ja tätien ja muiden sukulaistensa kanssa. On uuden vuoden aatto ja valetaan tinaa. Santeri ei halua sulattaa kaunista tinakenkää, vaan säästää sen ja toivoo sen avulla saavansa kerran oikean hevosen. Kun hän pääsee Enon kanssa museoon, hän näkee vanhan keinuhevosen. Keinuhevonenkaan ei saa Santeria mielestään vaan karkaa museosta Santerin kotiin öisin."
Kuvan kirjan kannesta löydät helposti googlettamalla kirjan nimellä.
Kirja näyttää olevan lainattavissa verkkokirjastoalueellasi.
https://helle....
Voisiko kyseessä olla itävaltalaisen Alois Theodor Sonnleitnerin (oik. Alois Tlučhoř) vuonna 1957 julkaistu nuortenromaani Salaisen rotkon lapset. Toini Havu kuvaili teosta Helsingin Sanomien kritiikissä 21.12.1957 lyhyesti näin: "Salaisen rotkon lapset kertoo kekseliäistä lapsista, jotka yksin ja avuttomaksi jääneinä pystyvät elämään yksinäisessä vuorenrotkossa ja ruokkimaan ja vaatettamaan itsensä alkukantaisin keinoin." Tapahtumat sijoittuvat noin vuoteen 1680. Kirjasammossa romaanin aihepiiriksi on merkitty noitavainot.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aub3b379cf-89e7-4e7b-8319-4…
Helmet-kirjastojen kokoelmissa kirjaa ei enää ole. Ainoastaan Vanamo-kirjastojen Hämeenlinnan pääkirjaston varastosta näyttäisi löytyvän yksi...
Kyseessä on englantilainen lastenloru, joka Martti Haavion suomeksi riimittelemänä sisältyy esimerkiksi Martti Haavion ja Aale Tynnin Kultaiseen aapiseen (ensimmäinen painos 1958). Runo sisältyy myös teokseen Aarteiden kirja 1. Souda, souda Sorolaan (1967) sekä Martti Haavion Iloiseen lorukirjaan (1984, useita lisäpainoksia).
Voit lukea runon myös Kansalliskirjaston digitoimasta Kultaisesta aapisesta:
https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1926999?term=KULTAINEN%2…
https://lastenkirjainstituutti.fi/
https://finna.fi/
Teosten saatavuuden verkkokirjastoalueellasi voit tarkistaa täältä:
https://vaski.finna.fi/#tapahtumanosto_kirjallisuus
Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta voi poimia tietoa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toimipisteistä kunnittain:
Ammattikorkeakoulujen korkeakouluverkko
Yliopistojen korkeakouluverkko
Tilastokeskuksen StatFin-tietokannasta taas voi poimia tiedot kunnista väkiluvun mukaan taulukosta Tunnuslukuja väestöstä alueittain.
Näiden tietojen perusteella Järvenpää on väkiluvultaan suurin kunta, jossa ei ole minkään ammattikorkeakoulun tai yliopiston toimipistettä.
Emme valitettavasti tunnistaneet mistä kyseinen sitaatti on peräisin. Tunnistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Kyllä, sama henkilö on kaikkien kansien takana.
Berliinin ajokoirat ja Kaunasin sivut ovat Sami Saramäen käsialaa. Lyijyvalkoisen kannen tekijä on Johanna Junkala, mutta kirjassa mainitaan erikseen, että sarja-asu on Sami Saramäen.
Lahden kaupunginkirjaston runosuomennostietokannasta Linkki maailman runouteen löytyy yksi kokoelma, josta runo löytyy;
Kääntäjä:
Saaritsa, Pentti
Teoksessa:
Elämäni, kuolemani ja kohtaloni : kootut runot
Huomautuksia:
S. 51. Kokoelmasta Runoja (Dikter, 1916).
Kyseinen suomennostietokanta siirtyy Kirjasampoon maaliskuun jälkeen. Vanhan aineiston siirtymisen aikataulu on vielä avoin, uutta aineistoa sieltä jo löytyykin. Kirjasammosta kannattaa etsiä tietoa kirjoista ja runoista muutenkin. Etusivu | Kirjasampo
Tekstin julkaisemisesta konserttiohjelmassa kannattaa ottaa yhteyttä alan asiantuntijoihin. Oletan, että tapauksessasi on hankittava lupa käännöksen julkaisemiseen konserttiohjelmassa.
Tekijanoikeus.fi |...
Wiktionaryn ja Online Etymology Dictionaryn mukaan Alma tulee latinan sanasta "alma", joka on feminiinimuoto adjektiivista "almus", joka tarkoittaa kilttiä, suotuisaa. Emma tulee samasta lähteestä kuin germaanisten nimien Ermentrude ja Ermengarde alkuosa, Ermen-, joissa se tarkoittaa kokonaista, universaalia.
https://en.wiktionary.org/wiki/Almahttps://www.etymonline.com/word/almahttps://en.wiktionary.org/wiki/Emmahttps://www.etymonline.com/word/Emma#etymonline_v_32349
Virvoitusjuomateollisuus hankkii tarvitsemansa hiilidioksidin teollisuuskaasuja valmistavilta yrityksiltä, kuten esimerkiksi AGA: https://linde-stories.com/fi/sa-far-aga-coca-cola-att-bubbla/
Suomessa kaasuja eri käyttöön tuottaa ainakin Woikoski: https://www.woikoski.fi/woikoski/asiakaskokemukset/woikoski-toimittaa-l…
Nykyään yhä useammin virvoitusjuomien hiilihapotuksessa ja kasvihuoneviljelyssä käytettävä hiilidioksidi saadaan muun teollisuuden sivutuotteena. https://yle.fi/a/3-10404460
Juomateollisuus pyrkii myös kierrättämään omassa tuotannossa syntyvää hiilidioksidia juomien kupliin.
https://sinebrychoff-asiakas.fi/oluen-kaymisesta-syntyva-hiilidioksidi-…
https://www.olvi.fi/2022/09/28/yhdessa-kohti-kestavampaa-energiataloutt...
Urbaanin sanakirjan mukaan sanonta tarkoittaa lähtemistä pois mistä tahansa paikasta. https://urbaanisanakirja.com/word/vittuun-taalta-keilahallista/
Tällaisten uudempien sanontojen taustoja ei useinkaan tunneta. Nykyään ne leviävät laajempaan käyttöön myös verkossa https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/16/urbaani-kieli-elaa-netissa. Eräällä sivustolla mainittiin sanontaa kuullun ainakin armeija-aikana.
Työhön perehdyttämisestä löytyy melko runsaasti kirjallisuutta. Kirjastojen hakupalveluissa voit käyttää hakusanana "perehdyttäminen". Tässä helmet-kirjastojen tarjontaa järjestettynä uusimmat ensin:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sperehdytt%C3%A4minen__O-da…
Myös asiasana "työnopetus" antaa samansuuntaisia tuloksia: https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sty%C3%B6nopetus__O-date__U…