Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Onko teillä Karmela Liebkindin kirjoittamaa kirjaa Monikulttuurinen Suomi? 102 Meillä on pääkirjastossa kaksi kappaletta kyseistä kirjaa, mutta molemmat ovat tällä hetkellä lainassa. Rauman kirjaston aineistotietokannasta voit tehdä hakuja osoitteessa http://ankkuri.rauma.fi/. Kirjan voit varata ottamalla yhteyttä kirjastoon p. 02-834 4531 tai sähköpostitse kirjasto@rauma.fi.
Haluaisin tietää nimen Selma merkityksen? 7945 Selma on kelttiläinen, mm. skotlantilaisen James Macphersonin Ossianin lauluissa (1760-63) esiintyvä paikannimi Shelma (=kaunis näköala), joka teoksen saksankielisessä käännöksessä ymmärrettiin naisennimeksi. Suomessa Selman teki laajemmin tunnetuksi S. Topeliuksen runo Ljungblommor (1845). Myös ruotsalainen Selma Lagerlöf (1858-1940), joka sai etunimensä Franz Mikael Franzenin Selma-laulujen (1810) mukaan, lienee vaikuttanut nimen suosioon. Saksassa Selmaa on lisäksi pidetty lyhentymänä Anselmasta (Anselmin sisarnimi) ja Salomesta. Selma on myös islamilaisessa kulttuurissa käytetty naisen nimi, joka kirjoitetaan joskus muodossa Salma. Suomalaisessa almanakassa Selma on ollut vuodesta 1857, ja nimi oli todella yleinen 1800-luvin lopussa ja...
Etsin Massey Fergoson TE-F 20 korjausopasta tai Varaosakirja Ferguson TE-20 tai sittenlöytyiskö Sparex TE-20 Tractors 2312 Suomenkielistä korjausopasta tai varaosakirjaa ei Suomen kirjastoista löydy. Salon kaupunginkirjastosta löytyy englanninkielinen korjausopas nimeltä Massey-Ferguson shop manual: Models TE20,TO20,TO30. Kirjaa voi pyytää kaukolainaksi Nurmon kirjaston kautta. Kyseistä korjausopasta myy Alfamer Oy. Alfamerin yhteystiedot ovat: Alfamer Oy Hämeentie 68 00550 Helsinki www.alfamer.fi
Otatteko nuoria TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA- kesäharjoitteluohjelmaan? 1327 Kirjasto ottaa kesätöihin jonkin verran 16-17 vuotiaita, kuten muutkin Helsingin kaupungin virastot tulevana kesänä. Tutustu työelämään ja tienaa-mallia ei kirjastolla ole, mutta työelämään tutustujia (TET) harjoittelijoita kirjastoilla on pitkin vuotta. Lisätietoja voi kysellä kaupunginkirjaston henkilöstö- ja hallintopalveluyksiköltä puh. 31085519.
Teen tutkimusta lastenkirjoista, joissa otetaan kantaa eläineettisen näkökulman ja eläinsuojelun puolesta. Lastenkirjan eettinen näkökulma voi olla joko… 1303 Tässä joitakin ehdotuksia: sarjoja: - Lucy Danielsin Eläinten arkki-sarja - Thomas Brezinan Seitsemän tassua ja Penny-sarja (esim. Hyytävä seikkailu, Varokaa pyydyksiä,Väärinkäsityksiä, Koiranelämää, Kamppailu vapaudesta)- Päivi Romppaisen Vilman koiraklubi-sarja yksittäisiä teoksia: - Georg Burghoff: Eläinsankareita - Käpälän kosketus: unohtumattomia eläintarinoita - Ville Suhonen: Poika ja ilves - Leena Lumme: Hannan lintupäiväkirjasta - Ian Whybrow: Harri ja dinot suojelevat eläimiä - Roger Few: Luonnon ystävä - Sinikka Salokorpi: Pekka ja pingviinit - Margaret Rey: Utelias Vili ja koiranpennut - Barbie eläinten ystävä - Roald Dahl: Taikasormi - Varpu Välimäki: Aurinkokissa - Virginia Vail: Lemmikki hyvään kotiin - Jonathon Porrit:...
Nouseeko aurinko nopeammin etelässä? 1244 Kirjassa Miksi taivas on sininen? sivuilla 13-14 sanotaan näin: "Päiväntasaajan tienoilla Aurinko nousee kohtisuoraan taivaanrannasta aamulla kello kuusi ja laskee kohtisuoraan taivanrannan alle kaksitoista tuntia myöhemmin eli kello 18." ... "Aurinko kulkee suoraan taivaankannen yli, niin että keskipäivällä se on pään päällä. Koska Aurinko nousee ja laskee kohtisuoraan, päivä valkenee nopeasti ja vastaavasti yö tulee nopeasti. Hämärän aikaa ei siihen väliin mahdu. Tilanne on aivan toinen kaukana päiväntasaajasta. Esimerkiksi meillä Aurinko nousee ja laskee varsin loivasti. Hämärän aika venyy sen takia pitkäksi." (Göran Grimvall: Miksi taivas on sininen? Sateenkaaret, kaiku, tähdenlennot, vihreät välähdykset ja muut ilmiöt, WSOY, 1995,...
Kierkegaardin Joko-tahi teoksen alkusanoissa on lause, joka englanniksi kuuluu: "Maybe you've kept a secret in your heart that you felt in all its joy or pain… 254 Kierkegaardin Joko-tahi -teosta ei valitettavasti löydy pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kokoelmista. Helsingin yliopiston opiskelijakirjastossa näyttää olevan paikalla kirja Sören kierkegaardin teoksia osat 1 ja 2, johon Joko tahi sisältyy Koskenniemen suomennoksena. http://www.helsinki.fi/opiskelijakirjasto/
Mistä nimi jenniina oikein tulee ? kun olen kuullut monista nimistä mistä ne tulevat mutta nyt haluaisin tietää mistä tulee nimi jenniina. 2250 Jenniina, Jennina ja Jennika ovat Jenni-nimen muunnoksia. Jenni taas on englannin Jenny, joka puolestaan on Johannan lempinimi. Lähde: Eeva Riihonen, Mikä lapselle nimeksi? (1992)
Mitä tarkoittavat numismatiikassa php 1+-01 pij1-1+ hnja 01 275 Esimerkiksi Suomen Numismaatikkoliiton sivuilta löytyy rahojen kuntoluokituksen selitykset. Scandinaavinen (SNY) ja suomalainen (SNL) luokittelu: 0 tai 10 (BU) Raha on virheetön ja täysin leimakiiltoinen. Seteli on virheetön, siinä ei ole pienintäkään käsittelyn jälkeä, suoraan pinkasta. 01 tai 8 (AU) Rahassa ei ole kulumisen jälkiä ja sen pinta on ehjä ja leimakiiltoinen, mutta toisinaan lievästi tummunut. Setelissä erittäin pieniä käsittelyn jälkiä, seteli saa olla kerran taitettu, mutta muuten virheetön ja paperi on puhdas. 1+ tai 6 (EF-VF) Rahan korkeimmisaa kohdissa pieniä käsittelyn jälkiä, muuten yksityiskohdat terävät. Leimakiiltoa ei enää ole. Setelissä vain pientä kulumista, mahdollisesti...
Milloin Harry Potter ja kuoleman varjelukset olisi tulossa kirjastoihin? 914 Kirja on jo pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa. Kaikki ovat lainassa ja varauksia on paljon, mutta kirjoja on hankittu eri kirjastoihin todella paljon (406 kpl), joten varaamalla sen saa kohtuullisessa ajassa: www.helmet.fi
Miksi kirja Viivi Pusu ja pyörryttävät pyjamabileet ei ole varattavissa?? 858 Kirjan varaaminen ei onnistu sen takia, että yhtään kappaletta tätä kirjaa ei ole vielä tullut kirjastoihin lainattavaksi. Kirja on ilmestynyt vasta äskettäin ja sitä on kyllä tilattu moneenkin HelMet-kirjastoon. Sitten kun HelMetissä näkyy kirjastojen nimet, niin kirjaa voi varata.
Kysyisin äitiäni varten- onko jossakin listaa kirjastossa olevista äänikirjoista ja missä muodosssa ne ovat? Kasetti vaiko cd? Kyseessä olisi pasilan… 698 Paperista listaa äänikirjoista ei ole, mutta Helmet-verkkokirjaston kautta saa monenlaisia listoja. Kirjoita Helmetin aloitussivun tyhjään ruutuun äänikirjat ja klikkaa halutessasi auki Tarkenna hakua –linkki, josta voit valita aineistoksi cd-levyt tai kasetit. Voit myös valita kirjastoksi Pasilan ja kieleksi esim. suomen kielen. Helmet-kirjastoissa on äänikirjoja yli 5000 kpl, joista suuri osa on lasten aineistoa. Pasilan kirjaston aikuisten cd-muotoisia äänikirjoja on lähes 300, ja niistä suomenkielisiä vajaa 200. Kasetille luettuja aikuisten äänikirjoja Pasilan kirjastossa on reilu 600, ja niistä suomenkielisiä on 461. Voit tehdä hakuja Helmet-verkkokorjastoon tai pyytää henkilökuntaa tekemään haun. Luetteloita voi myös tulostaa,...
Etsin pientä (ohut, n. A5) lastenkirjaa, joka on painettu luultavasti 1970-luvulla (olen syntynyt -75 ja lukenut sitä pienenä, kirjastosta). Kuului… 2128 Etsimäsi kirja löytyy ainakin Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutista ja Varastokirjastosta, josta sen saa kaukolainaksi Hämeenlinnan kirjaston kautta. Tässä kirjan tiedot ja juonitiivistelmä: Vogel, Ilse-Margret: Karannut pallo / teksti ja kuvitus: Ilse-Margret Vogel ; teksti suomeksi: Marjatta Kurenniemi. -Helsinki : Tammi, [1970]. - 26,[6] s. : kuv. ; 24 cm. (Tammen satusarja) Englanninkielinen alkuteos runokuvakirjat; koira; pallot; kuumailmapallot; kustantajasarjat "Tässä on Mini ja tässä on Maksi. Pallopeliin tarvitaan kaksi", alkaa runomuotoinen kuvakirja, joka kertoo kahdesta Elänten asuntolassa asuvasta koirasta Mini Hauvasesta ja Maksi Koirasesta, jotka leikkivät punaisella pallolla. Koska sisällä on ahdasta pallotella,...
Milloin tulee uusin Penny kirja ja mikä on sen nimi? 901 Uusi Seitsemän tassua ja Penny -sarjan kirja on juuri ilmestynyt. Kirjan nimi on Hulluttelevat pingviinit ja se on lainattavissa Lahden kaupunginkirjastossa. Jos haluat kuitenkin tietää, milloin seuraava osa on tulossa, voit tiedustella asiaa kustantajalta. Sarjaa julkaisee Sanoma Magazines Finland, www.asiakaspalvelu.sanomamagazines.fi
Onko muita Catherine Cooksonin kaltaisia kirjailijoita, jotka kirjoittavat ns. hömppäkirjallisuutta suunnilleen samalla tyylillä. 1237 Kysymys on melko laaja, eikä yhtä oikeaa vastausta varmastikaan löydy erilaisten mieltymysten takia. Seuraavat kirjailijat voisivat olla sopivia. Juliette Benzoni, Madeleine Brent, Jacqueline Briskin, Barbara Cartland, Mazo De la Roche Dorothy Eden, Catherine Gaskin, Sergeanne Golon, Victoria Holt (kirjoittaa myös nimellä Philippa Carr), Sara Hylton, Belva Plain, Nora Roberts, Danielle Steel, Birgit Sparre ja Phyllis A. Whitney Kotimaisia viihdekirjailijoita löydät esimerkiksi kirjasta ”Kotimaisia naistenviihteen taitajia”, (1999). Kirjaa on saatavana Kuopion kaupunginkirjastosta. Voit tarkistaa kirjojen nimet ja niiden saatavuuden, esimerkiksi tekijähaulla, Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmatietokannasta osoitteessa http://kirjasto....
Mistä löytyis tietoo kirjasta paha piski ja hirveä hollywoodin häslinki? 267 Martin Chattertonista ja Paha Piski -kirjoista löytyy tietoa suomeksi kirjasta: Koski, Mervi: Ulkomaisia nuortenkertojia 2 kirjaa voit kysyä lähimmästä kirjastosta.
Onko olemassa jotakin palvelua, että ikäihminen saisi kotiinsa kirjoja luettavaksi? 184 Helsingissä on kirjaston kotipalvelu, joka tuo kotiin kirjoja ja muuta aineistoa henkilöille, jotka eivät itse pysty käymään kirjastossa. Käymme asiakkaiden luona viiden viikon välein. Tuomme aineistoa sen verran. että se riittää viideksi viikoksi, tarvittaessa voimme käydä toki tässä välissäkin. Otamme asiakkaisiin yhteyttä ennenkuin ns. reittipäivä on tulossa ja kyselemme kirjatoiveita. Kaikkea muutakin voi lainata kauttamme ja kaikella aineistolla on viiden viikon laina-aika. Palvelu on maksutonta, ainoastaan kaukolainat maksavat. Kotipalvelulla on autonkuljettaja, joka asioi asiakkaiden luona. Yhteystietomme ovat kotipalvelu@hel.fi tai puh. 310 85214 ja parhaiten meidät tavoittaa puhelimitse päivystysaikana klo 13-15. Muinakin aikoina...
Viikin tiedekirjastosta löytyi kiinnostava kertomus (http://hdl.handle.net/1975/461 ) jossa kuitenkin vältetään tarkasti mainitsemasta mistä paikkakunnasta on… 1039 Viikin tiedekirjastosta saadun vastauksen mukaan kaikki tieto löytyy tuosta digitoidusta kirjasta Toimellinen ja rehellinen Suomen talonpoika eli elämänkertomus Perttu Antinpoika Koiwulahdesta itsestään. Tekstin voi lukea avaamalla pdf-tiedoston linkistä. Bibliografiset tiedot löytyvät myös Helkasta http://helka.linneanet.fi/ esimerkiksi nimekehaulla. Painettuna teos löytyy Viikin tiedekirjastosta http://www.tiedekirjasto.helsinki.fi sekä Kansalliskirjaston http://www.kansalliskirjasto.fi Reenpään kokoelmasta.
Mikä on tuntemattoman sotilaan sanoma? 11612 Väinö Linnan Tuntematon sotilas kuvaa suomalaisia sotilaita jatkosodassa 1941-1945. Se on Suomen tunnetuimpia ja myydyimpiä romaaneja. Kirja aiheutti ilmestyessään julkisen polemiikin. Toisaalta se nähtiin realistisena sodan kuvauksena ja toisaalta isänmaallisuuden ja urhoollisuuden pilkkana. Tuntematonta sotilasta pidetään suomalaistakin suomalaisempana romaanina ja ennen muuta ihmiskuvauksen mestariteoksena. Sanotaan, että Tuntematon sotilas on suomalaisen miehen sielun peili. Tuntemattomassa sotilaassa Linna kuvaa sotaa kaunistelemattomasti vastapainona perinteiselle sankarimyytille. Kirjan takakannen tekstissä sanotaan, että kirja on "sodan kritiikki ja suomalaisen sotilaan muistomerkki". Jotkut kriitikot tosin ovat olleet sitä...
Otaksun, että K.A. Applegaten "Animorphs" -sarjan suomentaminen on lopetettu. Siksi yritänkin etsiä netistä edes joitakin sarjan osia. Mistä sivulta (… 1513 Sain Kustannusyhtiö Tammesta tiedon, että sarja jatkuu, mutta uutta suomennosta ei tule vuonna 2008. Voit kysyä sarjan aikaisempia osia 1-20 lähimmästä kirjastostasi joko Joutsenosta tai Lappeenrannasta. Ainakin Lappeenrannan maakuntakirjastostä löytyvät kaikki osat suomeksi aina uusinta osaa Löytö (20,1) myöten. Kirjakaupasta kirjoja on vaihdellen saatavana. Uusimman osan Löytö (ISBN 9789513130084, nid. 2008) hinta on 15,20 €. Päivi Oikkonen Lappeenrannan maakuntakirjasto