Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Miten Batman taistelee? 1002 Batman käyttää taistelussa apuna monenlaisia kalliita erikoisvälineitä, jotka on tehty vain Batmania varten. Batman on oikeasti miljardööri, vähän niinkuin Roope Ankka! Batmanista kerrotaan myös, että hän urheilee ahkerasti ja pitää itsensä tosi hyvässä kunnossa, mikä on tärkeää taisteluissa. Lisää voit lukea vaikka täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Batman
Miten numerot on keksitty? 1195 Jo varhaiset esi-isämme laskivat saaliseläimiä käyttäen numeroita yksi, kaksi ja monta. He ymmärsivät myös nollan = ei yhtään. Useampia ryhdyttiin laskemaan piirtämällä viivoja. Yksi tärkeimpiä syitä laskemisen aloittamiseen oli tieto siitä, että jos olit saanut kymmenen kalaa ja pyysit toveriasi viemään ne kotiin, pystyit tarkistamaan, että hän myös toi kaikki kalasi eikä syönyt niitä matkalla. Numeroista löytyy monta kivaa kirjaa, haluaisit ehkä tutustua vaikka Johnny Ballin kirjaan Numeroiden maailma.
Kuinka pitkä on kirahvin kaula? 2179 Kirahvin kaula on noin 1,8 metriä pitkä, eli noin aikuisen miehen pituinen. Tieto löytyi tältä englanninkieliseltä nettisivulta http://www.sandiegozoo.org/animalbytes/t-giraffe.html
Löytyykö rehellisiä kirjoja jotka kertovat Englannin kuningattarista tai naispuolisista hallitsijoista? 2798 Englannin naispuolisia hallitsijoita ennen vuotta 1900 olivat Jane Grey (heinäkuu 1553), Maria Tudor (Katolilainen, Verinen 1553-1558), Elisabet I (1558-1603), Maria II (aviomiehensä kanssahallitsija 1689-1694), Anna Stuart (1702-1714) ja Viktoria (1837-1901). Englannin/Ison-Britannian historian yleisesityksistä mainitsen kolme: Trevelyan, George Macaulay Englannin historia 1-2. - WSOY, 1948. Daniell, Christopher Matkaopas historiaan : Englanti. - Puijo, 1995. (myös uudempia painoksia) Kansakuntien vaiheet 3 : Länsi-Eurooppa. - WSOY, 1952. Englannin historiasta ja sen hallitsijoista voi ammentaa tietoa myös maailmanhistorian yleisesityksistä, helppolukuisimpia lienevät Grimberg, Carl Kansojen historia 1-25. - 3. uudistettu laitos. - WSOY,...
Olisiko mitään kirjaa, jossa käsiteltäisiin barokkiajan seinien maalauksia ja sablooneja. Erityinen tarve olisi kuville. 1157 Kirjoja, joissa on barokkiajan seinien maalauksia, ovat Vaasan kaupunginkirjaston kokoelmissa mm. kirjat: Roojen, Pepin van: Baroque (parhaat kuvat) Arkitekturen under 1600- och 1700- talen Fridell Anter, Karin: Så målade man Thornton, Peter: Authentic decor Sjöberg, Ursula: Krig och kärlek på tapeter.
Kuka klassisista satuprinsessoista on keksitty ensimmäisenä, kuka hänet loi ja minä vuonna? (Oliko se Lumikki, Tuhkimo, Ruusunen, Pieni merenneito vai… 2490 Prinsessasadut ovat osa tosi vanhaa tarinaperintöä. Satuprinsessoista vanhin on Kaunottaren ja hirviön Belle. Ensimmäinen tunnettu versio tästä sadusta oli nimeltään Cupido ja Psykhe, ja se perustuu antiikin Roomassa eläneen Lucius Apuleiuksen (n. 125 - 180 jKr) tarinaan. Myöhemmin Kaunottaren ja hirviön teki tunnetuksi ranskalainen Jeanne-Marie Leprince de Beaumont, jonka kirjoittamana se julkaistiin vuonna 1756. Belle siis voittaa ja on melkein 2000 vuotta vanha! Tämän tiedon löysimme kirjasta Avaa lastenkirja, johdatus lastenkirjallisuuden lajeihin ja käyttöön.
Tahtoisin tietää, Miten yleinen nimi Heidi on Saksassa. 1137 Nimi Heidi on ollut vuosina 1890-2002 suosituimpien nimien listalla sijalla 91. Vuoden 2007 vauvojen nimisuosikkien listalla Heidi on sijalla 249. Voi tutkia saksalaisten yleisimpiä etunimiä esim. sivulta http://www.beliebte-vornamen.de/.
Saako Kallion kirjastosta pääkaupunkiseudun ulkoilukarttoja? 538 Urheilukartat tulivat tällä viikolla jakoon kirjastoihin, ja niitä löytyy myös Kallion kirjastosta
Milloin tulee uusin Koiratytöt kirja ja mikä sen nimi on? 976 Uusin Koiratytöt-sarjan kirja ilmestyy kesäkuussa. Kirjan nimi on Jesse turvakoira.
Mitä tarkoittaa nimi Jadelin ja mistä se juontaa juurensa? 3267 Sana jade tulee WSOY:n Facta-tietopalvelu-tietokannan mukaan espanjan kielestä ja on "pyrokseeniryhmän mineraalin jadeiitin ja kovuuden, värin ja sitkeyden suhteen samankaltaisen amfiboliryhmän mineraalin nefriitin yhteinen jalokivinimi. Jade on tiivis, kuituinen, vihreä kivi, jota vars. Kiinassa on käytetty korujen ja pienoisveistosten raaka-aineena." Juri Nummelinin ja Elina Teerijoen Eemu, Ukri, Amelie -kirjan (Nemo 2005) mukaan Suomessa on Jade-etunimestä käytössä useita muunnoksia, joista yleisin - kuitenkin alle kymmenen tyttölapsen nimi teoksen kirjoittamisaikaan - on Jadeliina. Muita, vielä harvinaisempia muunnoksia ovat Jadena, Jadetta, Jadette ja Jadelina. Nummelin antaa Jade-nimen alkuperäksi Kiinassa erittäin arvostetun vihreän...
Löytyykö mistään pääkaupunkiseudun kirjastoista äänitettä: Morse / kaunis mutta yksin 106 Ei löydy. Levy on omakustanne, ja niitä hankitaan kirjastojen kokoelmiin hyvin harvoin. Maanalainen levykauppa on yksi osoite, josta levyä kannattaa tiedustella: http://www.maanalainenlevykauppa.com/epages/Gagar.sf/fi_FI/?ObjectPath=…
Mistä löytäisin lisätietoja HAIMI OY:n tuonnosta eli historiikki / valmistetut mallit ja suunnittelijat. 2013 Pääkaupunkiseudun verkkokirjastosta Helmetistä ei löydy mainintaa Haimi Oy:stä. Yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda kertoo, että Haimi Oy –niminen teos löytyy Taideteollisen korkeakoulun kirjastosta, tällä hetkellä lainattavissa, laina-aika 28 vrk. Kirjasto sijaitsee Arabiassa Aralis-kirjastokeskus on kaikille avoin julkinen kirjasto, joka kokoaa saman katon alle Helsingin kaupunginkirjaston Arabianrannan kirjaston sekä kolme taidekirjastoa: - Taideteollisen korkeakoulun kirjaston - Stadian kulttuurialan kirjastopalvelut - Pop & Jazz Konservatorion kirjaston. Aralis-kirjastokeskus: www.aralis.fi Käyntiosoite: Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki Postiosoite: Hämeentie 135 C, 00560 Helsinki
Löytyisikö kirjaston tietokannasta runoja, joissa kenkäteema? Entä musiikkiteoksia, joissa kenkäteema? Entä elokuvia? 4510 Kenkäaiheisia runoja (tai runoja, joissa jalkineet ovat jollain lailla mukana): Arnold Eidslott: Hylätty silmänräpäys (teoksessa Lähteenkirkas hiljaisuus: uskonnollista runoutta 1900- luvun Euroopassa, s.169) Matthias Johannessen: Jokapäivänrunoja: 9 (teoksessa Ja tunturin takaa kuulet – Islannin sodanjälkeistä lyriikkaa, s. 120) Tuntematon tekijä: Kengät on tehty sopimaan jalkoihin (teoksessa Yön häntäluu: maailmanrunouden antologia, s. 80) K’o-chiu Chang: Kevätyö sävelmään ”Punaisiksi kirjaillut kengät” (teoksessa Virralla, s. 43) Gertrud von Le Fort: Minä viskaan pois äärellisen (teoksessa Suurempi kuin sydämeni: uskonnollista runoutta 1900-luvun Euroopassa, s. 77) Eva-Stina Byggmästar: Täytän saappaat vedellä (teoksessa Etupainoinen...
Kysyn nimestä Tuovinen. Kaarle XII upseereja oli kaksi veljestä Dufving. En löydä tätä nimeä mistään. He olivat todennäköisesti Suomesta (Karjalasta) kotoisin… 1828 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet-kirjan mukaan sukunimet Tuovinen ja Tuovila voivat olla peräisin skandinaavisesta miehennimestä Tove tai savolaisalueilla Daavid-nimen kutsumamuodoista Tuovetti ja Tuovikka. Vanhimmat tiedot Tuovisista ovat Savosta 1500-luvulta. Viittauksia Dufving-nimeen ei löytynyt. Suomen sukututkimusseuran (http://www.genealogia.fi/) Hiski-hakuohjelman avulla Suomessa on elänyt muutamia Dufving-nimisiä: http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi Ehkä asiaa kannattaisi tiedustella Sukututkimusseuran Suku Forumilta: http://suku.genealogia.fi/
Onko Teillä kirjallisuutta suomalaisista talonpoikaishäistä 1900-luvulla? Kirjoitan diplomityötä talonpoikaishäistä, nimenomaan kosinnasta ja morsiamen… 906 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjaston kokoelmissa on suomalaisista talonpoikaishäistä varsin paljon aineistoa, etupäässä artikkeleita. Artikkeleita voi etsiä kirjastoissa käytettävissä olevasta Arto-tietokannasta (https://arto.linneanet.fi/ ) ja kirjoja Helka-tietokannasta (https://helka.linneanet.fi/ ). Asiasanahauissa hakutermeinä kannattaa käyttää mm. termejä häät, morsian ja kosinta. Aihetta käsitteleviä perusteoksia ovat esimerkiksi Maija-Liisa Heikinmäen kirja Suomalaiset häätavat: talonpoikaiset avioliiton solmintaperinteet (Otava, 1981) ja Terttu Kaivolan toimittama teos Kahden kauppa: juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia suomalaisista häistä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995). Lisävinkkejä tiedonhakuun saa ottamalla...
Miten kannattaa puhdistaa cd- tai dvd-levy sormenjäljista tai jostain tahmeasta kotikonstein? 13426 Cd-levyjä ja DVD-levyjä voi puhdistaa esim. nukkaamattomalla liinalla: Vileda professional, microclean. Tämän mikrokuituliinan voi pestä myös 95 asteessa. Tahmean saa pois kostuttamalla liinaa ja sitten pyyhkimällä. Puhdistusliike on levyn keskiöstä ulkoreunaan suorilla vedoilla,siis mielummin ei pyöritysliike.
Mikä on Mailis nimen merkitys ja mista se on saanut alkunsa? 1310 Mailis on ilmeisesti syntynyt ruotsin Majlis-nimen pohjalta. Suomalainen esikuva on Maija-Liisa. Eniten Mailis-nimisiä suomalaisia syntyi 1920-50-luvuilla.
Onko Teillä kirjallisuutta suomalaisista talonpoikaishäistä 1900-luvulla? Kirjoitan diplomityötä talonpoikaishäistä, nimenomaan kosinnasta ja morsiamen… 1895 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmasta löytyvät ainakin seuraavat teokset, joissa käsitellään vanhoja häätapoja: Häyhä, Johannes Kuwaelmia itä-suomalaisten wanhoista tawoista. 1 ja 3-5 1, 3-5: Joulun wietto, Talwitoimet, Kesä-askareet, Naimistavat Asiasanat: vuotuisjuhlat ; kansanperinne ; työ ; avioliitto ; leikit ; metsästys ; tavat ; karjanhoito ; taikausko ; joulu ; häät ; juhlat ; talonpoikaiskulttuuri ; rituaalit ; vuodenajat ; kesä ; maanviljely ; sadonkorjuu ; kihlaus ; juhannus ; syksy ; kylvö ; loppiainen ; itä-suomi ; heinänkorjuu ; karjala ------ Heikinmäki, Maija-Liisa Suomalaiset häätavat : Talonpoikaiset avioliiton solmintaperinteet Asiasanat: kansanperinne ; avioliitto ; suomi ; kansantavat ; riitit ; tavat ; tanssi ;...
Mikä on keskustan puolueohjelma? 2417 Keskustan periaateohjelma 19.6.2006, hyväksytty Oulun puoluekokouksessa 10.6.2006, löytyy Keskustan sivuilta www.keskusta.fi kohdasta Tietopankki -> Ohjelmat ja kannanotot (2. sivu).
Onko harkittu sellaista nettipalvelua, jossa käyttäjä voisi tarkistaa, onko lainannut jonkin kirjan joskus aikaisemmin? 704 Se mahdollisuushan on jo Helmetissä. Lainaaja voi valita lainaushistorian käyttöönsä, jolloin sinne tallentuu lainattu materiaali. Kun haluaa, voi lopettaa lainaushistorian käytön. Lainatut nimekkeet eivät näy esim. meidän virkailijakoneilla, ainoastaan lainaajalle itselleen Helmetin kautta. Päästäksesi Helmetin kautta omiin tietoihin tarvitsee tuon nelinumeroisen tunnusluvun eli pin-koodin. Jos sitä ei vielä ole, sen saa käyttöön kirjastosta,kun on henkilöllisyystodistus mukana.