Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Löytyisikö tietoja Huugo Nybergistä. Hän lienee virsisäveltäjä. 1891 Huugo (myös Hugo) Henrik Nyberg, synt. 16.10.1873 Laukaassa, kuoli 1973. Hänen vaimonsa oli jyväskyläläinen. Vihittiin papiksi 7.1.1898, suoritti pastorin tutkinnon 25.4.1902. Hän toimi vt kappalaisena ja kirkkoherran apulaisena sekä Mikkelissä että Ristiinassa. 30.4.1908 hänet nimitettiin itäisen piirin kuuromykkien matkapapiksi. Vuonna 1930 hänestä tuli rovasti. Hän toimi myös kuoronjohtajana, Kuurojen liiton johtotehtävissä ja NMKY:ssä sekä toimitti Kuuromykkäin katekismuksen ruotsinkielisen laitoksen, josta otettiin 1500 kpl:n painos. Hän sävelsi hengellisiä lauluja ja virsiä, mm. Lauri Stenbäckin ”Sun silmäis eteen, Jeesus” sekä Hilja Haahden ”Sinun rauhasi anna mulle”, jota on laulettu onnistuneen sävelmän ansiosta paljon yhteis- ja...
Milloin Jarkko Sipilän Seinää vasten -kirja tulee Helmet-kirjastoihin? 953 Näyttää tulleen tänään varattavaksi. Kello 15:27 jonossa oli jo 26 ihmistä. Uutuuskirjat tulevat kirjastoihin noin viikko tai kaksi ilmestymisensä jälkeen. Kannattaa seurata HelMet-palvelua.
Mitä Rasmus -nimi tarkoittaa (nimen tausta)? Entä mitä Roope tarkoittaa ? Entä mitä Immanuel tarkoittaa? Onko Siiskonen -sukunimellä jokin tausta? 10063 Kustaa Vilkunan Suuri nimipäiväkalenteri kertoo, että Rasmus tulee sanasta Erasmus, joka tarkoittaa kreikan kielessä "rakastettava". ”kaivattu”. Almanakassa nimi on Diocletianoksen vainoissa 300-luvun alussa surmatun, legendan mukaan Syyrian Antiokian piispan Pyhän Erasmuksen muistona. Katolisessa kirkossa hänet on luettu yhdeksi neljästätoista ns. hädässä auttajasta, joiden puoleen käännytään varsinkin sairauksien ja tapaturmien sattuessa. Erasmus on ollut erityisesti merenkulkijoiden suojelija. Rasmuksen nimipäivä on 24.10. Roope, myös Roopertti on kansanomainen asu nimestä Robert. Vanhojen nimien puhuttelumuodot löydettiin virallisiksi etunimiksi 1980-luvulla, niin myös Roope. Nimi otettiin uudelleen almanakkaan vuonna 2000; nimipäivä...
Etsin tietoa sadusta nimeltä "Iso jänis ja pikku jänis", jonka on kirjoittanut Nils von Dardel. Tarkemmin sanottuna kaipaan sadun alkukielistä nimeä sekä… 973 Satu on alkuperäiseltä nimeltään ”Historien om lilla kanin och stora kanin” ja se on ilmestynyt alun perin lehdessä ”Barnens Dagblad” vuonna 1925. Julkaisija on Barnens dag (Stockholm). Teoksessa Svenskt Konstnärslexikon sanotaan näin: ”Med den lilla teckningsserien ”Historien om lilla kanin och stora kanin”, publicerad i ”Barnens Dagblad” 1925, har D. intagit platsen som en av den svenska konstens klassiska sagoberättare: D:s sinne för den barnsligt underfundiga fantasileken har knappast nått renare uttryck.” Satu on julkaistu suomeksi nimellä ”Pikku jänis ja iso jänis” myös teoksessa Aarteiden kirja. 2 : Kerro äiti. Toimittanut Kirsi Kunnas. (WSOY, 1956). Sadun on suomentanut L. Aro. Lähteet: Svenskt Konstnärslexikon 2 (Allhem, 1953)...
Tarvitsisin tietoa käsitteestä "kolmen sukupolven ymmärrys". 210 Internetistä löytyy yksi suomenkielinen dokumentti, jossa käsitellään aihetta http://www.sosiaalikollega.fi/hankkeet/mielenterveyshankkeet/lapsi_nuor… Yritin googlata internetistä englanninkielisillä hakusanoilla, mutta käsitteen englanninkielinen vastine ei oikein selvinnyt. Andolfi Maurizion nimellä ei myöskään löytynyt mitään mainittavaa. Voit yrittää vielä itse googlata esimerkiksi hakusanoilla family therapy generations. Kirjastoissa on mahdollista käyttää Ebsco-tietokantaa, josta löytyy myös kokotekstiartikkeleita. Ebscosta löytyy mm. artikkeli "Family Approach with Grandchildren of Holocaust Survivors" (American Journal of Psychotherapy; 2003, Vol. 57 Issue 4, p519-527, 9p) Artikkeli on siis suoraan luettavissa ja tulostettavissa...
Ostovoiman kehitys? Esim. 1960 700mk kk palkka, mitä se vastaa nykyrahassa? 1167 Suomen pankin rahamuseon rahanarvolaskurin, https://app.rahamuseo.fi/?calculator=true, avulla voi vertailla rahan arvoa eri vuosina. Laskurin esittelyssä sanotaan mm. näin: "Ohjelmaan syötetyn elinkustannusindeksin ansiosta kävijä voi tiedustella koneelta, kuinka paljon tietyn vuoden rahasumma olisi nykyrahassa. Rahanarvolaskuri auttaa esimerkiksi nykypäivän koululaista eläytymään isovanhempiensa arkipäivään" Laskurin mukaan 700 mk (1960) on nykyrahaksi muutettuna 14,45 euroa ja 5 mk on 0,10 euroa.
Yritin uusia kirjalainaani, mutta kirjastojärjestelmä ilmoitti, että "liikaa uusimisia". Kirja on uusittu vasta kolme (3) kertaa. Muistaakseni kirja pitäisi… 309 HelMet –kirjastojen uudet käyttösäännöt tulivat voimaan 15.5.2008. Uusien käyttösääntöjen mukaan lainoja voi uusia kolme (3 ) kertaa, jollei niihin ole varauksia. Jos haluat jatkaa laina-aikaa, käy lähimmässä kirjastossa lainojesi kanssa. Ne palautetaan ja voit saman tien lainata ne uudestaan. http://www.helmet.fi/search~S9*fin/k
Onkohan Yrjö Jylhän runoa "Vaienneet voittajat" mahdettu kääntää ruotsiksi? Jos on, niin tarvitsisin ruotsinnoksen tai tiedon, mistä sen löytää. 747 Yrjö Jylhän tuotantoa ei liene ruotsinnettu. Suomalaisen kirjallisuuden seuran ylläpitämästä Suomen kirjallisuuden käännökset -tietokannasta ei löytynyt viitteitä. Haku Helkasta, Helsingin yliopiston kirjaston aineistotietokanta (https://helka.linneanet.fi ), ei myöskään antanut tulokseksi yhtään viitettä. Suomen kirjallisuuden käännökset -tietokanta on vapaasti netissä käytettävissä. Se löytyy osoitteesta http://www.finlit.fi . Klikkaa etusivun kohtaa aineistot ja avautuvasta pudotusvalikosta kohtaa verkkoaineistot. Tietokanta löytyy otsikon Viitetietokannat alta. Tietokannasta on olemassa myös vanhempi versio. Kaikkia tietoja ei ole vielä siirretty uuteen tietokantaan. Vanha käännöstietokanta löytyy osoitteesta http://dbgw.finlit.fi/fili...
Mistä tulee sanonta: tällä haavaa? 4973 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta löytyi Pauliina Peltokorven Helsingin Sanomissa 20.5.2007 julkaistu artikkeli. Artikkelissa kerrotaan mm., että sana "haava ilmauksessa ´tällä haavaa´ on samaa alkuperää kuin ihon pinnan vioittumasta käytettävä haava." Haava sana on alunperin tarkoittanut iskua, joten sanaa "on alettu käyttää paitsi merkityksessä ’iskun jälki’ myös merkityksessä ’kerta, tietty hetki, jolloin jotakin tapahtuu’". Lue koko artikkeli osoitteesta http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2270
Milloin kirjasto kiinni 955 Helsingin kaupunginkirjastonb aukioloajat löytyvät http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjastot/
Onko teillä tarjolla kesätyö paikkaa? olen k16v poika herttoniemestä 1337 Valitettavasti ´kesätöistä on jo sovittu. Ensi vuonna on syytä hakea kesätyötä jo maalis-huhtikuun aikana. Katso silloin Helsiningin kaupunginkirjaston kotisivuja ja Helsingin kaupungin kotisivuja. Oletko käynyt Työvoimatoimistossa? Katso tästä http://www.mol.fi/mol/fi/05_tyovoimatoimisto/06_uutiset/2008-01-09-01/i…
Kuka siellä vastaa? 4537 Iloinen vastaajarinki useasta kirjastosta kautta Suomen. Vastaajakirjastot löytyvät täältä https://www.kirjastot.fi/kysy/tietoa-palvelusta/kirjastot
Tarvitsen yhden kirjan (jokin muu kuin Vahvaselkä I. Asiantuntijan myyntitaito), joka käsittelee neuvottelevaa myyntityötä business to business-markkinoinnin… 565 Aineistoa voit hakea Kyyti-verkkokirjastosta. Neuvottelevasta myyntityöstä löytyy kirjoja hakusanoilla ’neuvottelu’ ja ’myynti’. Business to business –markkinoinnista ja –myynnistä voisi hakea vaikka hakusanoilla ’yritykset’, ’markkinointi’, ’myynti’. Tässä pari kirjaa, jotka voisivat olla hyödyllisiä: Timo Rope: Business to business –markkinointi (1998) Timo Roune: Tuloksia ratkaisujen myyntiin (Business-to-business-ratkaisumyynti) (2008)
Miksi en voi uusia lainojani Omat tiedot- osiossa sen jälkeen kun sivut on uusittu? 1346 Olisikohan kyse nyt sellaisesta käyttösääntöjen muutoksesta, joka on astunut voimaan 15.5. eli lainoja voi uusia vain kolme kertaa. Aiemminhan lainoja saattoi uusia viisikin kertaa. Ainahan voit palauttaa aineiston kirjastoon ja lainata sen uudelleen, jos ko. aineistosta ei ole varausmaksuja. Myöhästymismaksuja ei valitettavasti saa anteeksi yksittäistapauksissa, jos uusiminen Helmetin kautta ei ole onnistunut.
Etsin Arnulf Överlandin runoa joka alkaa Vihertää metsä, nurmikin, pian kuolee poika naapurin... Mistä teoksesta löytyy? 1215 Arnulf Överlandin runo nimeltään Runo kuolemasta (alkuperäinen nimi En dikt om döden) löytyy teoksesta Tuhat laulujen vuotta : valikoima länsimaista lyriikkaa, toim. ja suom. Aale Tynni, Wsoy, 2004 (sivut 900-907) Teos näyttää olevan Kauhajoen kirjastossa hyllyssä. Saatavuuden voi tarkistaa Krannit-kirjastojen aineistohausta osoitteesta http://194.137.230.34/Krannit?formid=form1
Etsin Kuolema -nimistä(?) runoa, joka menee suurinpiirtein näin Kuolema istuu olkapäälle----- ja päättyy Lähdetään. 1674 Aaro Hellaakoskella on samanalkuinen runo teoksessa Huomenna seestyvää vuodelta 1953. Se ei kuitenkaan lopu "lähdetään" vaan "kaikki salvat aukeaa".
Mistä saa tietää vanhoista rahoista,sekä kolikoista että seteleistä?kuvien kera. 358 Rahasivustoja löytyy netistä vaikka kuinka paljon. Mikäli rahasi todellakin ovat natsi-Saksan ajoilta, saatat löytää niiden kuvia mm. seuraavilta sivuilta: http://sammler.com/coins/coinvalues.htm http://www.nazicoins.com/ http://www.germannotes.com/ Myös kirjastoista löytyy raha- ja setelihakemistoja sekä hinnastoja. Voit myös kysyä rahojesi arvosta alan harrastajien keskustelmupalstalla osoitteessa: http://www.pk-numismaatikot.fi/forum/index.php Suomen Numismaattinen Yhdistys ry: http://www.snynumis.fi/ Suomen numismaatikkoliitto ry: http://www.numismaatikko.fi/
Haluaisin kysyä, onko kirjaston koneilla sallittua katsella pornosivuja? 5313 Osassa kirjastoista pääsy porno- ja väkivaltasivuille on estetty. Suomen kirjastoseuran mukaan puolet Suomen kirjastoista on estänyt nettikoneilta pääsyn porno- ja väkivaltasivuille. Lähde: http://www.ess.fi/?article=197176
Olen etsinyt opettajan opasta sekä äänitettä Varför inte (kurs 3) - oppikirjaan, tekijät ovat Fiilin, Pulliainen, Suominen ja Öberg. 932 Jyväskylän kaupunginkirjastossa on vain oppikirja Varför inte(kurs 3)sekä siihen liittyvät cd-äänitteet. Opettajan opas sekä kurssiin liittyvää tietoa ja aineistoa löytyy internetistä osoitteista http://www.finnlectura.fi/materiaali.php?id=RU1060 sekä http://www.edu.fi/oppimateriaalit/varforinte/. Opettajan materiaalia on mahdollisuus tulostaa esim. Finn Lecturan sivuilta.
Mikä on laajin saksan kielen kielioppi (suomenkielisille suunnattu), joka löytyy kirjastosta? Onko olemassa matkailualalle suunnattua saksan kielen oppikirjaa? 1900 -Duden-sarjaan kuuluvassa Duden Wörterbuch Deutsch als Fremdsprache-kieliopissa on yli 700 sivua. Se on tarkoitettu saksaa vieraana kielenä opiskeleville, mutta on saksankielinen. Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen yhteisestä Helmet-tietokannasta (http://www.helmet.fi) löytyy lisäksi mm. seuraavat suomenkieliset saksan kieliopit: - Rekiaro, Ilkka: Saksan peruskielioppi, Gummerus 192 s. -Piitulainen, Marja-Leena: Saksan kielioppi, Otava, 288 s. Varsinaista matkailualan saksan kielen kurssia ei löydy Helmet-tietokannasta. Mutta seuraava matkailijoille tarkoitettu kieliopas löytyy: - Koivisto, Silja-Leena: Sujuvaa matkaa saksaksi, Otava. Samaten matkailusanakirja: - Kostera, Paul: Saksalais-suomalais-saksalainen matkailusanakirja ja mini-...