Kirjailijasta ei löydy paljon tietoa. Suomen kirjailijat 1945-1980 (vuodelta 1985) -teoksessa kerrotaan, että hän on syntynyt 22.9. 1928 Lehtimäellä. Hän on naimisissa ja ammatiltaan opettaja. Irja Hiironniemi on julkaissut pääasiassa runoja (kymmenkunta kokoelmaa 1970- ja 1980-luvuilla). Hän on sanoittanut myös virsiä ja julkaissut satukirjan nimeltä Pupujussin pukupussi.
Tarkat tiedot julkaisuista löytyvät Fennica- ja Viola-tietokannoista:
https://fennica.linneanet.fi/
https://viola.linneanet.fi/
SAP on yritysten ja julkisyhteisöjen käyttämä taloushallintoon liittyvä tietojärjestelmä, jolla voidaan kontrolloida esimerkiksi kirjanpitoa ja varastotoimintoja.
Itse "SAP" on lyhenne saksankielisistä sanoista. Laajemmin se tulee esille SAP-ohjelmistokonsernin koko nimessä: "Systeme, Anwendungen und Produkte in der Datenverarbeitung Aktiengesellschaft", eli alkuosa vapaasti käännettynä "järjestelmät, sovellukset ja tuotteet".
Useissa Puolustusvoimien julkaisuissa esiintyvä numerosarja, "SAP-koodi", liittyy siis Puolustusvoimien omaan julkaisutoimintaan sekä sen taloushallintoon.
Kymenlaakson Kyyti-kirjastojen kokoelmista kysymääsi kirjaa ei löydy.
Yliopistojen yhteistietokannan Lindan mukaan kirja kuuluu usean eri tieteellisen kirjaston kokoelmiin. Ajantasaiset tiedot kirjan saatavuudesta selviävät ottamalla yhteyttä kirjastoon joko tulemalla paikan päälle, puhelimitse (05)234 4570 tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen kirjasto@kotka.fi.
1. Alla on kahden ilmaisen sanakirjan linkit. Niiden kautta voi hakea mm. norjan kielen sanoja:
http://www.sanakirja.org/
http://ilmainensanakirja.fi/
Netitse pääsee myös harjoittelemaan norjan kielen alkeita:
http://www.sofn.com/norwegian_culture/languagelessons_index.jsp
2. Ainakin yksi tällainen sanakirja on myytävänä: Suomi-norja-suomi: taskusanakirja / laatineet Turid Farbregd, Aili Kämäräinen. Hinta on n. 19 euroa. Kirjaa saa myös kirjastoista.
3.Tässä muutama norjan kielen oppikirja:
- Norwegian / Margaretha Danbolt Simons (2003)
- Brillefint! : norjan kielen alkeiskirja / Hadle Oftedal Andersen, Anne Riikola (2000)
- Akkurat - sa nordmannen : kompendium i norsk / Hans Kristiansen, Einar Lundeby (1998)
- Norjan kielikurssi :...
Niteet voi joko korvata vastaavilla teoksilla tai maksaa kyseisten niteiden korvaussummat.Niteet on korvattava sen kaupungin kirjastoon, jonka omaisuutta ne ovat.
Heti alkuun on korostettava, ettei tämän palvelun vastaajilla ole lainopillista ammattipätevyyttä, joten hankalissa kysymyksissä kannattaa aina kääntyä asiantuntijoiden puoleen.
Lakimääräisessä perimysjärjestyksessä sukulaiset on järjestetty etäisyyden mukaisesti ryhmiin, joita kutsutaan parenteeleiksi. Laillinen perintöoikeus koskee siis vain sukulaisia. Jos vainajan sukulaisia ei ole elossa, puolison mahdolliset sukulaiset eivät kuulu laillisen perimysjärjestyksen piiriin. Tämä koskee luonnollisesti tilannetta, jossa vainajan omaisuus jaetaan ilman testamenttia. Testamentilla voidaan määrätä omaisuuden jakautumisesta toisin kuin laillinen perimysjärjestys vaatii. Jos testamentti on olemassa, vaimo kuollut eikä avioehtoa ole, leskimies...
Fernando Pessoan julkaistuista teksteistä valtaosa ilmestyi eri kirjallisuus- ja taidelehdissä. Hänen portugalinkielisistä teksteistään on käännetty englanniksi mm. seuraavat teokset: Selected poems / Fernando Pessoa ; translated by Jonathan Griffin ; Harmondsworth : Penguin, 1982http://linda.linneanet.fi/F/?func=find-b-0&con_lng=fin&local_base=fin01
Fernando Pessoa & CO. : selected poems / edited and transl. from the Portuguese by Richard Zenith ; New York : Grove Press, 1998. Teoksen saatavuustiedot löytyvät http://www.helmet.fi/
Rita Dahl on käsitellyt Pessoan runouden keskeisiä piirteitä opinnäytetyössään "Fernando Pessoan ortonyymi ja heteronyymit modernistis-romanttisena myyttinä" / Rita Dahl. Pro gradu -tutkielma :...
Teoksessaan Sukunimet Pirjo Mikkonen kirjoittaa, että nimiryhmä Kemppainen, Kemppinen ja Kemppi voivat juontua ruotsalaisesta henkilönnimestä Kämpe (soturi, sankari). Toinen mahdollinen selitys on pienen hyönteisen nimitys kempas, kemppainen, kemppi.
Kirjasarja on mm. pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen kirjavarastossa Pasilassa. Vaivatonta englantia -osa on seitsemänsivuinen. Voit tulla ottamaan kopiot sivuista (30 senttiä / sivu) tai pyytää kopiot postitse kotiisi (1 euro / sivu). Viimeksi mainittuun tarvitset Helmet-kirjastojen kortin. Voit saada kaukopalvelun kautta sivut skannattuina sähköpostiisi tai kirjepostina lähikirjastoosi. Molemnilla tavoilla hinta on 1 euro sivulta.
Jos Oulun tai Kemin kirjastot ovat sinua lähempänä, kannattaa kysyä kopiointi- tai skannausmahdollisuuksia niistä.
Suomessa on Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan nimetty vuodesta 1899 lähtien 2441 Aijaa. Pentti Lempiäisen Suuressa etunimikirjassa kerrotaan, että Suomessa nimi Aija on ilmeisesti mukailtu nimestä Eija. Heprean kielessä sana aija tarkoittaa korppikotkaa ja Raamatussa Aija on miehen- ja paikannimi. Siihen paljonko maailmassa on Aijoja on mahdotonta vastata. Ilmeisesti ei kuitenkaan kovin paljon, sillä esim. Bruce Lanskyn Baby names around the world -teos ja Teresa Normanin A world of baby names -teos eivät tunne nimeä.
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu löytyy osoitteesta http://verkkopalvelut.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Uudenkaupungin kirjasto on perustettu v. 1861.
http://uusikaupunki.fi/template_1.asp?id=470&startdepth=292
Uudenkaupungin kirjastotalokin vanha rakennus, alunperin kouluksi valmistunut puurakennus vuodelta 1854, jota laajennettiin nykyiseen kokoonsa v. 1901.
http://uusikaupunki.fi/template_1.asp?theme=&startdepth=292&id=469
A.F. Airosta on kirjoitettu useita elämäkertoja, mutta mikään niistä ei ole hänen tyttärensä kirjoittama. Tarkistin muutaman elämäkerran eikä niistä löytynyt kuin lyhyitä kuvauksia Airon vankila-ajasta. Airo kirjoitti vankilassa kirjan "Liikekannallepano Salaliitto", joka on julkaistu myöhemmin myös nimellä "Puolustustaisteluni v. 1947", mutta sekään ei sisällä kuvausta vankila-ajan harrasteista. Myöskään haastattelukirjassa "Itse asiassa kuultuna" ei puututa vankila-aikaan seikkaperäisesti. Lehtiartikkeleista löytyi mainintoja Airon tyttären Aila Airon puuttumisesta Paavo Haavikon näytelmään Airo ja Brita, jota hän piti totuudenvastaisena. Yksi mahdollisuus, jota en voinut nyt tarkistaa, voisi olla Päivi Tapolan (jalkaväenkenraali K.A....
Espoon Sellon musiikkiosastolla on yht. noin 10.000 nuottia. Myös Tapiolan kirjastossa ja Kirjasto Omenassa on nuotteja, mutta niissä kirjastoissa kokoelma on pienempi. Pianonuotteja vasta-alkajille löytyy runsaasti, sen sijaan urkunuottikokoelma on vähäisempi. HelMet -verkkokirjastossa http://www.helmet.fi voi hakea nuotteja tekemällä sanahaun ja rajaamalla tuloksen nuotteihin.
Hei!
Muskettisotureista on kyllä ilmestynyt äänikirjoja, kasettimuodossa, Ossi Ahlapuron lukemana, mutta ne eivät suinkaan kata koko sarjaa.
Kasetit ovat varattavissa Helmet-haussa, osoitteessa http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=kolme+muskettisoturia&searchsc…
Ulla Virtamon toimittaman Aikuisten jatko- ja sarjakirjat teoksen mukaan 'Sotureiden' järjestys on seuraava:
1. Kolme muskettisoturia. G 1889
2. Myladyn poika= Muskettisoturit seikkailevat jälleen.
Muskettisoturit palaavat. K 1969
Muskettisoturit juonittelevat. K 1969
Muskettisoturit taistelevat. K 1969
Muskettisoturit pakenevat. K 1969
Muskettisoturit voittavat. K 1969
3. Bragelonnen varakreiviI-X = Muskettisoturien viimeiset urotyöt. K 1916
Vielä on Portoksen poika =...
Pikkumittaa ei löydy Suomen kansallisbibliografia Fennicasta (https://fennica.linneanet.fi/webvoy.htm), jonka pitäisi sisältää kaikki Suomessa painettu kirjallisuus. Ikävä kyllä näyttaisi siis siltä, ettei teosta ole saatavana kirjastoista.
Googlella hakemallakaan ei tule yhtään osumaa. Ehkä runo- ja aforismivihko siis on julkaisematon?
En saanut nyt käsiini Kaikki laulut -kokoelmaa, jotta olisin voinut tarkistaa, mainitaanko lehtisessä tarkempia tietoja, jotka auttaisivat etsimisessä. Ilmoitamme, jos saamme aiheesta lisää tietoa.
Teoksesta Talvio, Tuukka: Suomen rahat (Gummerus, 1993) selviää, että vuodesta 1886 vuoteen 1897 asti ruplan arvo oli 4 silloista markkaa. Vuonna 1897 Venäjä siirtyi kultakantaan, jolloin ruplan arvoksi tuli 2,66 markkaa. Talvion kirja löytyy Kangasalan pääkirjastosta.
Tilastokeskuksen nettisivuilta löytyy Suomen markan rahanarvon kerroin vuosilta 1860-2001 linkistä http://www.stat.fi/til/khi/20...001.html. Sivuilta saa kertoimen, jolla saa laskettua esim. vuoden 1897 markan arvon vuoden 2007 euroina.
Karjalan kielen sanakirjan verkkoversio http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/karjala.cgi kertoo kriuna-sanan merkityksestä. Kriuna voi tarkoittaa kymmenen kopeekan vaskirahaa, jonka arvo myöhemmin laski kolmeen kopeekkaan. Kriuna voi merkitä...