Musiikin lapsitähdistä tai sellaisiksi yrittävistä on kirjoitettu varsin paljonkin. Alla muutamia tutkimuksia:
- Kappalevalinnat ja esiintymiskokemukset tenavatähtikilpailussa [Elektroninen aineisto] : kaksi tarinaa / Elina Tammilehto-Juntunen (Pro gradu -työ : Jyväskylän yliopisto, 2008)
- Tenavatähdistä tangoprinsessoja? Tapaustutkimus Kempeleen Ylikylän koulun tenavatähdistä / Merja Hillilä
(Pro gradu -työ : Oulun yliopisto, 1998)
- Tenavatähtikilpailuun 1995 osallistuneiden lasten yhteisiä piirteitä/ominaisuuksia / Leila Mattila, Virpi Vaulanen
(Erikoistyö : Tampereen yliopisto, opettajankoulutuslaitos, lastentarhanopettajakoulutus, 1996)
Myös lehtiartikkeleita on kirjoitettu:
- Nuoret mestarit opiston areenalla : maakunta sai neljä...
Hei vaan, Sara ja levottomat jalat löytyy tällä hetkellä hyllystä. Missä olet Sara-kirja on lainassa. Voit itse tarkistaa kirjojen saatavuttaa Vaski-tietokannastamme : www.turku.fi/vaski. Kirja on mahdollista varata, mutta se maksaa euron per kirja. Jos et tee varausta ja noudat kirjan kirjastosta, se ei maksa mitään.
Esimerkiksi Tarja Heikkilän teoksessa "Tilastollinen otos" (Edita 2008)
otannasta sanotaan, että sen tulee olla "edustava pienoiskuva perusjoukosta".
Otannasta on esimerkki, jossa 4000 henkilön suuruisesta perusjoukosta tehdään 200 yksilön otos, eli joka 20. otetaan mukaan tutkimukseen (s. 35).
Otokselle asetetaan myös muita vaatimuksia kuin lukumäärä, esim. s 41 kirjassa todetaan
"Edustavan otoksen saaminen edellyttää myös, että
- otosyksiköt on valittu arpoen eikä harkiten
- jokaisen otokseen valitun on kuuluttava tutkittavaan perusjoukkoon
- jokaisella perusjoukon yksilöllä on mahdollisuus päästä otokseen".
Ennen tutkimuksen tekemistä kannattaa tutustua tähän tai johonkin muuhun tilastollisista menetelmistä kertovaan teokseen, niin saa...
Ei aina. Kissa saattaa loukkaantua, jos se putoaa niin matalalta, että se ei ehdi levittää tassujaan, köyristää selkäänsä ja kierähtää hyvään laskeutumisasentoon.
Useimmiten kissa putoaa kuitenkin jaloilleen, koska se pystyy muuttamaan asentoaan moniosaisella liikesarjalla. Kissalla on taipuisa selkäranka ja joustavat lihakset. Pudotessaan se alkaa heti kääntää itseään lihasvoimin mahalleen. Erinomaisen tilan ja suunnan tajun avulla se pystyy aistimaan, miten päin se on putoamassa.
Sakari Mäkelän teoksessa tekniikkaa selvitetään seikkaperäisesti vuosisadan vaihteessa otettuihin valokuviin perustuen:
"Koska kissa ei pudotuksen alussa pyöri lainkaan, täytyy liikemäärämomentin säilyä koko putoamisen ajan nollana. Silloin kissan vartalon...
Mitään yleistä, yhteisesti sovittua lehtien myyntipäivää kaikilla pääkaupunkiseudun kirjastoilla ei ole, mutta aika monilla kirjastoilla on ollut tapana myydä vanhoja lehtiä Lainan-päivänä 8.2. Niin tehdään tänäkin vuonna ainakin täällä Pasilan kirjastossa, mutta asia kannattaa varmistaa erikseen niistä kirjastoista, joista erityisesti olet kiinnostunut.
Syntymäpäiville voidaan kutsua eri tavoin, joko henkilökohtaisilla kutsukorteilla tai (etenkin isomman vastaanoton kohdalla) ilmoittamalla lehdessä. Lehti-ilmoitus on avoin kutsu, jolloin erillisiä kutsuja ei tarvita. Ilmoituksessa voidaan mainita paitsi päivänmäärä ja paikka, myös aikaraja, ellei vastaanottoa pidetä koko päivän. Lehdessä voi ilmoittaa myös, mikäli ei halua juhlia syntymäpäiväänsä tai on sen aikana matkoilla.
Lähteet: Kämäräinen, Eija: Hyvä käytös, hyvät tavat (WSOY 2005), http://www.kaikkijuhlista.fi/syntymapaivat/
Osoitteessa http://www.helmet.fi kirjoita hakukenttään kaksi tähtimerkkiä ** ja valitse pudotusvalikosta Äänikirjat. Näin saadun tuloksen (n. 8200 tietuetta) voi järjestää relevanssin, julkaisuvuoden ja teoksen nimen mukaiseksi valitsemalla ylhäältä.
Jos haluat rajata hakua enemmän, kokeile Tarkenna hakua -vaihtoehtoa, valitse pudotusvalikosta äänikirjat, aineisto -pudotusvalikosta esim. CD -levy tai Kasetti ja Kieli -pudotusvalikosta sopiva kieli. Hakutuloksen voi rajata koskemaan vain tietyn kirjaston kokoelmaa, mutta lieneekö se tarpeen koska toisten kirjastojen aineiston saa omaan kirjastoon tekemällä varauksen.
Kannattaa katsoa Maahanmuuttajaviraston sivua. Sieltä löytyy linkkejä lainsäädäntöön, joka koskee maahanmuuttoa. Myös viraston yhteystiedot löytyvät sivuilta; sieltä voi kysyä suoraan viraston käytäntöjä.
http://www.migri.fi/netcomm/?language=FI
Avioliittolaki löytyy Finlex-tietokannasta. Siitä kannattaa katsoa 2. luvun §115 ja 116, jotka koskevat toisessa maassa solmitun avioliiton hyväksymistä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234?search%5Btype%5D=pi…
Defensor legis lehdestä löytyy asiaa koskeva artikkeli. Lehti on luettavissa Eduskunnan kirjaston lukusalissa ja siitä voi ottaa kopion. Kopiot on saatavissa myös kaukopalvelumme kautta.
Mikkola, Tuulikki.
Islamilaisesta perheoikeudesta Suomen kansainvälisen avioliitto-...
Kyllä cd-äänikirjoja on olemassa. Voit hakea niitä Aalto-kirjastojen tietokannasta (www.aaltokirjastot.fi) haluamillasi asiasanoilla. Voit valita asiasanaksi esimerkiksi kuunnelmat tai sadut, aineistolajiksi cd-levyn ja kirjallisuudenlajiksi kaunokirjallisuuden. Myös tekijän tai teoksen nimellä äänikirjoja voi hakea.
Tein kokeeksi haun satuäänikirjoista cd-levyllä, ja tuloksia tuli yhteensä 142. Kuunneltavaa automatkan ajaksi siis varmasti löytyy.
Hallinnollisessa aluejaossa näyttää tapahtuneen muutoksia 1930-luvulla.
Suomen tilastollisten vuosikirjojen mukaan Äyräpää kuului v. 1939 Viipurin kihlakuntaan (muut olivat Nuijamaa, Viipurin maalaiskunta, Vahviala, Muolaa [johon Kyyrölä oli liitetty v. 1934] ja Heinjoki).
Äyräpään kihlakuntaa ei tuolloin enää ollut.
Vuonna 1934 Äyräpää kuului Äyräpään kihlakuntaan yhdessä Kivennavan, Terijoen, Muolaan [johon Kyyrolä oli liitetty], Heinjoen, Valkjärven ja Raudun kanssa.
Vuoden 1939 tilanne oli ollut voimassa 1.1.1937 alkaen. Tuolloin valtioneuvoston päätöksellä Rannan ja Äyräpään kihlakunnista muodostettiin Viipurin, Rannan ja Rajajoen kihlakunnat. (Suomen asetuskokoelma nro 375/1936).
Äyräpään kunta perustettiin vuoden 1926 alussa kun osa...
Veli-Matti Saikkonen on ohjannut vuonna 1997 tv-elokuvan nimeltä Kersantin kunnia. Se pohjautuu Veijo Meren romaaniin Tukikohta. Tarkoitatko tätä elokuvaa? Ylen Elävä arkisto esittelee elokuvan sivuillaan:
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=90&t=&a=05989
Elokuvaa myydään vain kirjasto- ja laitoskäyttöön. Yksityisille asiakkaille se ei ole myytävänä, mutta joidenkin kirjastojen kokoelmissa se on VHS-muodossa. Voit pyytää sen kaukolainaksi lähikirjastoosi.
Jukka Virtaselta on ilmestynyt kaksi lasten runokirjaa: Kaukaisen saaren aarre (1991) ja Satujunalla Olipakerran kaupunkiin (1994).
Varsinaista r-runoa en kirjoista löytänyt, mutta Virtasen runoissa esiintyy runsaasti sanoja, joiden avulla r-äänne tulee tutuksi: esimerkiksi runot Australian mestaruuskilpailut ja Kuolleen merirosvon aarrekartta kokoelmasta Kaukaisen saaren aarre. Satujunalla Olipakerran kaupunkiin kirjassa r-äännettä voi harjoitella mm. seuraavissa runoissa Satujunan konduktööri, Beibisitteri rouva Bitteri ja Perho.
Arto Seppälän teoksessa Ajatus on hiirihaukka, WSOY, 1975, tosiaan kerrotaan Huovisen asuneen Urheilukadulla, talon numero oli 18, mutta mahdollista rappua ei mainita. Kyseisessä osoitteessa Huovinen asui lääketiedettä opiskelevan Torger Kumlin alivuokralaisena. Huovinen oli aloittanut opinnot Helsingin Yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Seppälä kertoo teoksessaan, että alivuokralaisasunnossa ei ollut edes sänkyä ja Huovinen joutui lainaamaan telttasängyn sisareltaan. Iltamyöhäisellä sänky kannettiin Hallituskadulta Urheilukadulle. Seppälän mukaan Huovisen tämä tuntui Huovisesta "mahdottoman häpeälliseltä".
Veikko Huovisen haastattelu, Apu-lehti 9.6.2009.
http://www.apu.fi/ihmiset/article160571-1.html
Veikko Huovinen...
Makuasiat ovat kovin henkilökohtaisia, mutta omasta mielestäni parasta kebabia olen saanut Turussa King's Kebabissa ja Helsingissä Erikin Pippurissa.
http://www.eerikinpippuri.com/?page=3
Espoon, Vantaan ja Helsingin kaupunginkirjastoissa myydään vanhoja lehtiä usein vuodenvaihteen tienoilla. Käytännöt vaihtelevat kirjastoittain. Myynnistä ei lähetetä ilmoituksia asiakkaille, vaan niitä voi kysellä kirjastoista. Niitä ei myöskään lähetetä kirjastosta toiseen.
Helmet-verkkokirjaston kautta löydät ne kirjastot, joihin Tom & Jerryä hankitaan:
www.helmet.fi