On hyvä olla huomaavainen muita kirjaston asiakkaita kohtaan ja esim. välttää kovaäänistä keskustelua. Kirjastoon tulevat aika monet opiskelemaan, lukemaan tenttiin tai tutkimaan jotain asiaa, ja he arvostavat työrauhaa. Useimmat muutkin kirjastossa kävijät pitävät siitä, että kirjastossa on rauhallista. Ihan hiirenhiljaista ei oikein voi olla, sillä eri-ikäisiä asiakkaita käy paljon ja kirjastossa tehdään nykyään monenlaisia asioita.
Runoilijalta on käännetty suomeksi runokokoelma Onnenvaellus käydään varvasjuoksua (Tammi 2002). Den harhjärtade människan on suomennettu nimellä Jänissydäminen ihminen, mikä löytyy kyseisestä runokokoelmasta. Kirjan saatavuustiedot osoitteessa http://www.helmet.fi/
Näyttäisi valitettavasti siltä, ettei kysymääsi runoa ole ilmestynyt suomennettuna runokokoelmissa. Tarkistin asian Lahden kaupunginkirjaston ylläpitämästä runotietokannasta osoitteesta http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/ sekä muutamista muista tietokannoista. Brontë-suomennoksia löytyi vain kaksi: ”Filosofin loppupäätelmä” (”Parnasso” 1987, nro 7, s. 433) ja ”Variskaa, lehdet” (”Runon suku”; Otava, 1991).
HelMet-kirjastojen eli Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosaston aineistosta ei peritä varausmaksuja. ”Harry Potter ja viisasten kivi” ja ”Harry Potter ja salaisuuksien kammio” ovat selvästi lastenaineistoa, joten niiden varaaminen on ilmaista. Sean Smithin teosta ”J. K. Rowling: Harry Potterin luoja: elämäkerta” on HelMet-kirjastoissa sekä lasten että aikuisten osastolla. Tällöin periaatteena on, että varausmaksua ei peritä, koska asiakas ei voi valita, sattuuko hänelle tulemaan lasten vai aikuisten osastolle sijoitettu kirjan kappale.
Aikuisten aineistosta sen sijaan peritään varausmaksu, joka on tällä hetkellä 50 senttiä kirjaa, levyä tai muuta aineistoyksikkö kohti. Maksu peritään varausta...
Voisiko kuvitella tuohiseksi kuulotorveksi käytettävän tuohitorvea. Tuohitorven teosta löytyy kirjoista:
-Lindqvist, Sven E. : Miten tehdään tuohitöitä, 1987
-Kautovaara, Pekka: Käden taidot 2. vihko, 1984
-Taitokirja (toim. Vilho Setälä), 1952
Seuraavan listan saimme kasaan kollegojen ja valtakunnallisen kirjastojenvälisen tietolistan välityksellä.
Romaanit:
Auster, Paul : Mies pimeässä
Schnitzler, Arthur : Unikertomus
Babits, Mihaly : Haikarakalifi
West, Nathanael : Balso Snellin unielämä
Murakami, Haruki: Kafka rannalla
Tabucchi, Antonio : Unien uni
Franz Kafka teokset mm. novelli Muodonmuutos
Carlos Castanedan teokset
Atkinson, Kate joka Museon kulisseissa tai Ihmiskrokettia romaani
Näytelmäklassikot:
Shakespeare, William : Kesäyön uni
Calderon de la Barca, Pedro : Elämä on unta.
Strindberg, August: Uninäytelmä
Kaunokirjallisuutta asiasanoitetaan, mutta tässä tapauksessa siitä ei aiheen monimerkityksellisyyden johdosta näytä juuri olevan apua. Helmet asiasanahaku ei alla...
Tilastokeskuksen tilasto valtion kuukausipalkat ammateittain ei tunne kyseisen ammatin haltijoiden lukumäärää eikä palkkaa. Kts. täältä: http://pxweb2.stat.fi/database/statfin/pal/vkp/2008/2008_fi.asp .
Tilastokeskus saa valtion virka-ja työsuhteiden kuukausipalkat Valtiokonttorin ylläpitämästä TAHTI-järjestelmästä.
Helsingin kaupunginkirjastossa useat kirjastot ovat tilanneet kysymääsi kirjaa, mutta sitä ei ole vielä toimitettu. Yleensä kirjastoon saadaan kirjat vasta vähän jälkijunassa kirjakauppoihin verrattuna. Kirjat kun täytyy muovittaa, luetteloida ja tehdä kaikki muut toimet, joiden jälkeen se on lainattavassa kunnossa.
Hankinta-asioita tunteva kollega arveli, että kysymäsi kirjan saapumisessa voi kestää vielä pari viikkoa, huonossa tapauksessa kauemminkin. Uusien kirjojen saapumisesta on uhkarohkeaa luvata mitään varmaa, koska ne toimittaa kirjaston ulkopuolinen taho. Kannattaa kuitenkin seurailla säännöllisesti HelMet-haulla, milloin kirja ilmestyy sinne ja on siten varattavissa.
Ihmisen uloshengitysilman lämpötila on sen verran korkea, että sen sisältämä hiilidioksidi ei varmaankaan härmisty aivan heti eli suusta ei tule jääpuikkoja.
Hiilidioksidin käyttäytyminen riippuu sekä lämpötilasta että ilmanpaineesta. Kysymys on sen verran monimutkainen, että sitä kannattaisi kysyä kemian alan asiantuntijoilta suoraan esimerkiksi Helsingin yliopiston kemian laitoksen Kysy kemiasta -palvelusta: http://www.helsinki.fi/kemia/opettaja/palvelut/kysykemiasta/kysy.htm .
Suomalaisen kirjallisuuden seuran käännöstietokannan, FILI, http://dbgw.finlit.fi/fili/kaan_tulos.php mukaan Eino Leinon runoista on käännetty englanniksi Whitsongs (Helkavirsiä) ja We all walk here like fog.
Myös valikoimassa Armstrong: Finnish Odyssey on pari Leinon runoa, mutta ei valitettavasti Lapin kesää. Teoksessa Skating on the sea: Poetry, ed. Keith Bosley on muutamia Leinon runoja mm. Nocturne.
Lisätietoja Leinon käännöksissä on Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun arkistossa aikaisemmassa vastauksessa. http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=442d6663-2d9…
Hakuohjelmilla löytyy linkki Wikipediaan ja Loiriin sekä sivustoon
http://www.last.fm/music/Vesa-Matti+Loiri
Myös muuhun Reijo Mäen tuotantoon kannattaa tutustua, esimerkiksi viiteen tukholmalaisesta ylikonstaapeli Sakari Roivaksesta kertovaan teokseen. Vareksesta on kirjoitettu myös oheiskirjoja, kuten Mäki, Reijo: Jussi Vareksen drinkkiopas (2003) ja Markku Haapio: Vareksen Turku(2009). Suomalaisista dekkarikirjailijoista voisi mainita mm. Seppo Jokisen (päähenkilö komisario Sakari Koskinen), Matti Remeksen (päähenkilö Ruben Waara) ja Keski-Suomesta esimerkiksi Markku Ropposen (päähenkilö yksityisetsivä Otto Kuhala). Kannattaa vilkaista myös laajaa dekkarikirjailijoista kertovaa internet-sivustoa, Tornion kaupunginkirjaston Dekkarinettiä osoitteessa http://www.tornio.fi/Kirjailijat.
Parrankasvu on yksilöllistä ja osin perinnöllistä. Ajaminen ei kasvunopeuteen vaikuta.
Tietoa parrasta vaikkapa täältä:
http://www.nettineuvo.fi/index.asp
Eivät varsinaisesti mitenkään. Åke Sandhallin ja Carl H. Lindrothin Hämähäkit sukulaisineen, WSOY 1981,kirjaa mukaillen: hämähäkkieläimet nauttivat ravintonsa vain nestemäisenä. Suussa ja ruoansulatuskanavassa entsyymit sulattavat saaliin kiinteät osat, josta liuos nielussa sijaitsevan pumppumekanismin avulla kulkeutuu kupuun. Kuvusta ja sen jatkona olevasta keskisuolesta haarautuu umpiputkia ja -suolia, joissa tapahtuu ravinnon imeytyminen suoniin ja kudoksiin. Keskisuolen jatkona on lyhyt peräsuoli josta ravinnoksi kelpaamaton nestemäinen aines poistuu peräaukon kautta.
Todennäköisesti ilmiön takana on ollut kosketushäiriö sähkölaitteen liitännöissä tai piirilevyn juotoksissa ym. Tyypillisesti kontakti on "kopauttamalla" saatu hetkellisesti palautettua esimerkiksi kuvaputkellisen television pystypoikkeutuksen häiriön yhteydessä. Vika ei ole siis varsinaisesti korjaantunut kopauttamalla.
Esim. kylmä juotos, hapettuminen tai juotoksen murtuminen levyn lämpömuutosten vuoksi on mahdollinen kontaktihäiriön aiheuttaja.
Kyyti-kirjastoissa on myös oikeustieteellistä aineistoa hankinnoista ja hankintasopimuksista. On kuitenkin vaikea sanoa onko se sitä kirjalliuutta jota etsit tutkimukseesi.
Voit itse hakea Kyyti-kirjastojen aineistoa netistä: http://kouvola.kirjas.to/
Kokeilin seuraavilla hakusanoilla:
Asianana: sopimusoikeus, Vuosi: 2005- , hakutuloksia 28 kpl.
Asiasana: hankinta ei lapset, Luokka: 3 Yhteiskunta, Vuosi: 2005- , hakutuloksia 22 kpl.
Asiasana: sopimukset ja lainsäädäntö, Vuosi: 2005- , hakutuloksia 22 kpl.
Teosta klikkamalla näet sisältötiedot asiasanoina sekä saatavuuden.
Helsingissä suksia saa lainattua Herttoniemen kirjastosta ja Roihuvuoren kirjastosta. Ne ovat kuitenkin sen verran kysyttyjä, että tällä vastaushetkellä suksia on paikalla vain kaksi paria Herttoniemessä ja yksi pari Roihuvuoressa. Suksia ei voi varata, joten niitä saa lainaan vain käymällä paikan päällä kirjastossa. Suksien laina-aika on yksi viikko.
Suksien saatavuuden voi tarkistaa HelMet-hausta osoitteesta http://www.helmet.fi etsimällä yksinkertaisesti teoksen nimellä ”sukset”. Sukset on luetteloitu aivan kirjojen tapaan ja laitettu vieläpä HelMet-tietokannassa hiihdon luokkaan 791.5. Luokan kohdalta käy ilmi myös suksen mitta, joka suksiparin mukaan vaihdellen 110–210 cm.
HelMet-kirjastojen eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosaston aineistosta ei peritä myöhästymismaksuja, vaikka aineisto palautettaisiin myöhässä. Sen sijaan jos kirja on yli kaksi kuukautta myöhässä ja siirtynyt jo perintään, lastenkirjastakin joutuu maksamaan perintäkulut.
Helsingin kaupunginkirjaston maksuista löytyy lisätietoa osoitteesta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/maksut/.
Nummelan ponitallia kustantavalta WSOY:lta kerrotaan, ettei tieto pidä paikkaansa vaan sarja jatkuu Surmanhypyn jälkeen normaaliin tapaan. Keväällä 2010 ilmestyy sarjan tapahtumia taustoittava erikoisosa Kikka ja Repe, ja syksyllä 2010 uusi osa Merihirviö.