Jyväskylän kaupunginkirjastossa ei ole värikopiokonetta asiakaskäyttöön. Pääkirjastossa (Vapaudenkatu 39-41) on kuitenkin mahdollista varata aika kuvankäsittelytietokoneelle (p. 014-266 4117), jonka yhteydessä on skanneri. Aineiston voi skannata ja sitten tulostaa väritulostimella. Jyväskylän keskustassa värikopioita voi ottaa mm. Jyväskylän yliopistopainossa (Cygnaeuksenkatu 3, p. 014-260 1141) ja Jyväskylän Kopioteamilla (Yrjönkatu 35, p. 014-217001).
Kumpaakaan elokuvaa ei tosiaan ole kirjastoissa. Yleensä syy siihen, ettei jokin elokuva ole kirjastojen kokoelmissa on se, ettei elokuva ole saanut lainausoikeuksia.
Lähetän kuitenkin toiveesi eteenpäin.
On tosiaan vaikea löytää vastaavanlaista väitöstasoista tutkimusta. Nuorisotiedon talon nuorisotutkimuksen linkkiin
http://www.ungasvalmaskin.fi/sivu.php?artikkeli_id=4&luokitus_id=5 on koottu eri yliopistojen ja laitosten tutkimuksia ja lehtien artikkeleja. Nuorisotiedon kirjaston tietokannasta löytyy asiasanalla "hallintokuntien yhteistyö" 45 viitettä. Ikävä kyllä viitteistä ei selviä, minkätasoisesta tutkimuksesta on kysymys, mutta sen voi selvittää esim. yliopistokirjastojen yhteisestä tietokannasta, Lindasta http://linda.linneanet.fi/F/KDSCDM158GGHAM56M6JUP51GFTUBXYLGTSMGFRA5LKG…. Esim. Määttä, Mirja
Yhteinen verkosto? tutkimus nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä poikkihallinnollisista ryhmistä / Mirja Määttä. -- Helsinki :...
Päiviä, joina myöhästymismaksut annettiin anteeksi, on Helsingin kaupunginkirjastossa pidetty viimeksi vuosia sitten, edellisestä kerrasta on kulunut ainakin 15 vuotta. Seuraavan vastaavan päivän järjestämisestä ei ole mitään suunnitelmia; todennäköistä on, ettei sellaisia enää järjestetä.
Jos asiakas ei pysty maksamaan hänelle kertyneitä maksuja, niistä on mahdollista anoa vapautusta. Lisätietoa tästa löytyy Helsingin kaupunginkirjaston sivulta http://www.lib.hel.fi/page/804EE080-A8EF-403A-80AC-CCB0AD6A2074.aspx
Suomen kansallisbibliografiasta ei löydy tietoja Henning Karströmin omaelämäkerrasta. Sen sijaan Suomen kansallisarkistosta, Tauno A. Luukkasen Henning Karström -kokoelmasta, löytyy Henning Karströmin omaelämäkerran käsikirjoitus. (Karström, Henning: Kemistin elämäntarina – 22 vuotta A.I.Virtasen työkumppanina ja toiset 22 vuotta adventtiliikkeen palveluksessa). Käsikirjoitus on luettavissa Kansallisarkistossa. Mahdollisuutta tutustua käsikirjoitukseen voi tiedustella tarkemmin Kansallisarkiston tutkijasalin päivystyksestä.
Lähteet:
http://oulu.academia.edu/JarmoPulkkinen/Papers/307513/AIV-VOISUOLA_A._I…
http://www.arkisto.fi/fi/yhteystiedot/
Tämä on oikeastaan sukujen sisäinen asia. Yleensä suvut haluavat, että sukukirjat ovat "julkisia" ts. voivat olla esim. kirjastoissa katsottavissa. Meillä on Vaasan kaupunginkirjastossa useita sukukirjoja; isoimpien sukujen kirjat voivat olla kustantajien valintalistoilla, toisista voimme saada tiedon paikallislehtien kautta ja hankkia kirjastoon. Ja usein saattaa tulla joku suvun edustaja myymään sukukirjaa kirjaston kokoelmiin.
Noutoilmoitukset varauksista lähetetään asiakkaalle hänen valitsemallaan tavalla joko tekstiviestinä, sähköpostitse tai postitse.
Tekstiviesti- ja sähköposti-ilmoitukset lähtevät heti, kun aineisto on haettavissa, postitse tieto tulee yleensä perille 1-2 vuorokauden sisällä. Varattua aineistoa pidetään odottamassa noin viikon verran.
Emme ainakaan löytäneet mitään viitteitä siitä, että Philippe Fixin Kultapilkkuisesta norsusta (1971) olisi otettu uusintapainosta. Jos haluat kirjan omaksesi, kannattaa kysellä antikvariaateista, vaikkapa esimerkiksi täältä: http://www.antikka.net/
Onnea etsintään!
Kirjastonhoitajan työhön kuuluu erilaisia tehtäviä riippuen siitä, millaisessa kirjastossa työskentelee - kunnan- tai kaupunginkirjastossa, tieteellisessä kirjastossa tai erikoiskirjastossa. Myös kirjaston koko vaikuttaa työnkuvaan: mitä suurempi kirjasto, sitä erikoistuneempia työnkuvat saattavat olla, kun taas pienessä kirjastossa sama henkilö voi hoitaa kaikenlaisia asioita. Isossa kirjastossa on erillisiä osastoja, kuten aikuisten-, lasten- ja musiikkiosasto, ja kaikissa niissä työ on hieman erilaista.
Suuri ja tärkeä osa työstä on asiakaspalvelu. Silloin etsitään vastauksia asiakkaiden kysymyksiin. Kysymykset vaihtelevat tietyn kirjan saatavuuden tiedustelusta aina monimutkaisiin tiedontarpeisiin asti - lueskelemalla tämän verkossa...
Suomen kansallisbibliografia Fennica sisältää tiedot suomalaisesta julkaisutuotannosta äänikirjat mukaanlukien. Fennica on vapaasti käytettävissä internetissä osoitteessa https://fennica.linneanet.fi/.
Haku-painikkeen takana on ensimmäisenä tarjolla pikahaku, josta voi hakea esim. kirjan tai kirjailijan nimellä kirjoittamalla se hakuruutuun ja valitsemalla viereisestä valikosta hakutyypiksi joko teoksen tai tekijän nimen. Tarkennetussa haussa on mahdollista tehdä monimutkaisempia hakuja erilaisin rajauksin ja ehdoin. Ohjeita hakuun löytyy yläreunan Opastus-linkin takaa.
Etsimäsi runo "Kiitos" sisältyy Aaro Hellaakosken vuonna 1943 ilmestyneeseen kokoelmaan "Uusi runo" (WSOY). Runo alkaa näin:
Ei mistään löydy pidättäjää
maan päältä, ei taivaan alta,
kun sydäntä, kypsää ja viileää
on kutsunut kuoleman kaikkivalta.
Kuka valmis on, hän kiittää,
kun viikate nousee ja niittää.
Tekijänoikeudellisista syistä runoa ei voi kirjoittaa vastaukseen kokonaisuudessaan, mutta se löytyy muun muassa seuraavista teoksista.
Hellaakoski, Aaro: Uusi runo (WSOY, 1943)
Suomen runotar / toimittanut Huugo Jalkanen...et al (W&G, 1965)
Runo on vapaa : radiokuuntelijoiden suosikkirunot / toimittaneet Satu Koskimies ja Juha Virkkunen (Otava, 1996)
Vuodet kuin kuiskauksia / toimittanut Aino Räty-Hämäläinen (WSOY, 1995)...
Sukunimi Henttu viittaa muinaissaksalaiseen nimeen Heimrich tai piispa Henrikiin (kuoli 1156). Samasta nimestä on useita muunnoksia, mm. Hentunen, Hentula ja Henttinen.
Tarkempia tietoja saa sukunimikirjoista, esimerkiksi Pirjo Mikkosen teoksesta Sukunimet (2000). Sukunimikirjoja voi etsiä Turun kaupunginkirjaston Vaski-tietokannasta http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&sesid=1208850732&ulang=… asiasanalla sukunimet.
Varataksesi aineistoa tarvitset kirjastokortin lisäksi tunnusluvun (se on se sama nelinumeroinen tunnusluku jota tarvitaan lainausautomaatteja käytettäessä).
Hae haluamasi teoksen tiedot http://helmet.fi/ -palvelusta. Klikkaa teoksen nimeä nähdäksesi saatavuustiedot. Saatavuusnäytön vasemmassa yläkulmassa on Varaa painike. Sitä klikkaamalla pääset tekemään varausta. Noutopaikaksi voit valita oman kotikirjastosi.
Kun varattu aineisto on saapunut noutokirjastoon, saat siitä ilmoituksen.
Jos kortillasi ei ole tunnuslukua tai olet sen unohtanut, voit tehdä varauksen myös puhelimitse (kirjastokortinnumero kysytään).
Uuden tunnusluvun saat käymällä kirjastossa henkilöllisyystodistuksen kanssa.
Finlexissä ei tosiaan ole kaikkia säädöksiä kokoteksteinä, se sisältää säädöksiä alkuperäisinä: "N. 29000 säädöstä alkuperäisessä muodossaan(ei päivitetty julkaisemisen jälkeen), mukana kaikki säädökset v. 1987 lähtien sekä keskeinen osa aiempaa lainsäädäntöä."
Finlexin osiosta Säädösmuutosten hakemisto löytyy paremmin viitetietoja, vaikka kokotekstiä ei olisikaan.
Alkuperäiset säädökset löytyvät Suomen säädöskokoelmasta (ennen Suomen asetuskokoelma). Vanhoista lakikirjoista voi etsiä voimassaolevia versioita eri ajoilta. Niitä löytyy varmasti ainakin sellaisten yliopistojen kirjastoista, joissa on oikeustieteellinen tiedekunta, mutta myös muista kannattaa kysyä. Mikä sitten onkaan mahdollisesti lähellä sinua. Myös maakuntakirjastoista...
Tällä hetkellä Youtuben katsotuin video on Justin Bieberin Baby, joka on kerännyt yli 450 miljoonaa katselukertaa. Linkki videoon: http://www.youtube.com/watch?v=kffacxfA7G4
Ohjeet lehtien varaamiseen löytyvät HelMet-sivulta (omat tietoni > ohjeet > lehtien varaaminen).
Voit valita varattavan lehden numeron vasta, kun olet antanut muut varaustiedot, esimerkiksi näin:
Etsi haluamasi lehden nimeketiedot ja napsauta joko painiketta "Varaa" tai painiketta "Lisää koriin". Syötä omat tietosi, valitse noutokirjasto ja napsauta painiketta "Jatka". Nyt näytölle ilmestyy luettelo valitsemasi lehden numeroista. Valitse haluamasi numero ja napsauta painiketta "Varaa valittu lehden numero".
Toistaiseksi voit itse varata kerrallaan vain yhden numeron kutakin lehteä. Voit pyytää kirjaston henkilökuntaa tekemään varauksia useammista saman lehden numeroista.
Etsimääsi TM Rakennusmaailma -lehden numeroa näyttää löytyvän...
Pim, Pam ja Pom -kirjat on kirjoittanut hollantilainen Els Stam.
Nämä kirjat ovat ilmestyneet suomeksi vuonna 1978:
Pim, Pam ja Pom ja häijy noita
Pim, Pam ja Pom ja ilkeä jättiläinen
Pim, Pam ja Pom lentomatkalla
Pim, Pam ja pom rakentavat uuden talon
Kirjat löytyvät mm. Turun alueen Vaski-verkkokirjastosta
http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro
Teos-ehto PIKI-verkkokirjaston tarkennetussa haussa etsii tietoja myös alanimekkeistä ja osakohteista. Kysymyksessä esitetyssä hakutuloksessa on kyse juuri tällaisista osumista:
- A tribute to Korngold sisältää kappaleen Songs to words by William Shakespeare op.31.
- Otello [Videotallenne] : opera in four acts : based on Shakespeare's tragedy
- Itse valtiaiden 2. tuotantokaudessa on Esko Shakespeare -niminen jakso
Shakespeare-filmatisointeja etsittäessä hakuehto Shakespeare tulee kirjoittaa Tekijä-kenttään:
http://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/Search?p_p_state=normal&p_p_lif…