Kyseessä voisi olla Ursula Le Guinin kirjoittama Maameren tarinat -sarja. Sarjassa on ainakin velhoja, noitia, lohikäärmeitä ja peikkoja ja taikakoulu nimeltä Roke. Sarjassa on viisi osaa ja sen lisäksi Le Guin on kirjoittanut samaan maailmaan sijoittuvia novelleja. Kirjat löytyvät Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmasta.
Lisäksi P.C. Cast on kirjoittanut Yön talo -sarjan, jossa on vampyyrien sisäoppilaitos, jonka viisi ensimmäistä suomennettua osaa löytyvät Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta.
Mieleen tulivat myös muutama sarja, joita ei ole tietääkseni vielä suomennettu: Henry H. Neffin Tapestry-sarja sekä Richelle Meadin Vampire Academy -sarja.
Vuonna 1945 Suomen ortodoksiseen kirkkoon kuului 75298 henkeä. Karjalan siirtolaisia oli kaiken kaikkiaan 406 000 henkeä, joista ortodokseja oli 13 prosenttia. Vuonna 1950 oli siirto-ortodoksien lukumäärä 53 200, mikä tekee noin 70% suomen ortodokseista (Huotari, Voitto: Suomen ortodoksinen väestö (1975).
Erkki Piiroisen teos Ortodoksinen usko Suomessa (1991) kertoo, että Suomi menetti Neuvostoliitolle juuri ne alueet, joilla ortodokseja asui tiheimmin, monissa kunnissa jopa enemmistönä. Kirkko menetti omaisuudestaan 90% ja sen väestöstä lähes 70% joutui evakkoon.
Teos Ortodoksinen kirkko Suomessa (1979)kertoo myöskin, että kaksi kolmasosaa ortodoksisen kirkon jäsenistä eli 55 000 henkeä joutui sodan seurauksena evakkoon.
Enemmistö...
Johtuu kaikista näistä.
Jokin kirja saattaa olla ilmestyessään kovin kysytty. Hankimme sitä useita kappaleita, jotta kukaan ei joudu odottelemaan vuoroaan kovin kauan. Kun kirjaa muutaman vuoden jälkeen luetaan vähemmän, osa kappaleista poistetaan. Tähän liittyy lainausmäärä, joka kertoo kirjan suosiosta.
Jos kirja menee rikki, sitä voidaan korjata kirjastossa. Jos kirja kumminkin on kovin huonokuntoinen, se poistetaan. Kirjoja joudutaan poistamaan myös, kun niille sattuu vahinkoja, koira järsii, kahvia kaatuu päälle tai kirja on kastunut sateessa. Tällöin asiakas on velvollinen korvaamaan kirjan.
Tärkein syy poistoon on kuitenkin tiedon vanheneminen. Kun vaikka laki muuttuu, vanhat kirjat poistetaan. Usein samasta kirjasta ilmestyykin...
Jos haluat toimia entiseen tapaan, voit kyllä vielä niin tehdä. Valitse silloin HelMet-verkkokirjaston etusivulta kohta "Perinteinen aineistohaku".
Jos sen sijaan käytät HelMetin uudempaa, suoraan etusivulta toimivaa versiota, voit tarkastaa hyllykappaleet näin:
Kirjoita hakukenttään esimerkiksi haluamasi teoksen nimi ja napsauta nuolipainiketta. Saat esille hakutuloslistan. Sen vasemmalla puolella on erilaisia valikoita, joista ylimpänä on "Saatavuus". Napsauta tästä kohtaa "Kirjastossa". Nyt kunkin tuloslistassa olevan teoksen kohdalla näkyy niiden tilanne. Jos kappaleita on hyllyssä, tekstinä on esim. "Näytä 20 hyllyssä olevaa kappaletta". Tätä napsauttamalla saat hyllykappaleet esille, ja jos niitä en yli 20, niin niiden alla on taas...
Käsikirjoituksen Risto Jarvan ohjaamaan elokuvaan Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975) ovat laatineet Jussi Kylätasku, Kullervo Kukkasjärvi ja ohjaaja itse. Se on alkuperäiskäsikirjoitus eikä siis perustu kenenkään kirjoittamaan kirjaan.
Kiviniemi on tyypillinen länsisuomalainen asutusnimipohjainen sukunimi. Sukunimeksi nimi lienee vakiintunut 1900-luvulla tai 1800-luvun lopulla. Nimi voi olla peräpohjalainen, pohjoispohjalainen, eteläpohjalainen, satakuntalainen tai etelähämäläinen. Lähde ja lisätietoja: Mikkonen, Pirjo: Sukunimet, 2000.
Hämeenlinnan pääkirjaston tutkijanhuoneen voi varata päiväkäyttöön (maksu 5 euroa) kirjaston aukioloaikoina. Varustuksena on tietokone (Windows XP, Microsoft Office 2003 Word, Excel, Powerpoint, internet-yhteys) sekä tulostusmahdollisuus. Varauksen voi tehdä kirjaston tietopalvelusta puh 03-621 2598. Maksu peritään tietopalvelupisteessä huoneen avainta haettaessa.
Tuollaista kirjaa ei löydy, mutta mahtaisiko kyseessä olla Louise L. Hayn teos ”Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi” (Era Nova publishing, 1991) tai Steven C. Hayesin ”Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää” (Suomen käyttäytymistieteellinen tutkimuslaitos, 2008)?
HelMet-verkkokirjastosta voit tarkistaa edellä mainittujen kirjojen saatavuuden:
http://www.helmet.fi/record=b1283641~S9*fin
http://www.helmet.fi/record=b1878930~S9*fin
Yleisten kirjastojen kirjastotilastot löytyvät sivulta http://tilastot.kirjastot.fi/fi-FI/vuositilastot.aspx . Vuonna 2010 oli pääkirjastoja 312, sivukirjastoja 486, laitoskirjastoja 44 ja kirjastoautoja 154. Kokoelmien suuruus oli 39654678 kappaletta, joista kirjoja 34740021. Kokonaislainaus oli 96228025. Lainaajakorttiaan oli vuonna 2010 käyttänyt 2089096 lainaajaa.
Hei! Olisikohan etsimäsi kirja Anni Qvistin Höpsistä pussiin (WSOY, 1971). Kirja on asiasanoitettu Lastenkirjainstituutissa seuraavilla asiasanoilla: runokuvakirjat; suuraakkoskirjat; tytöt; leikki-ikäiset; vallattomuus; touhukkuus; luonteenpiirteet; kotimainen kirjallisuus
Lastenkirjainstituutin kokoelmassa kirjasta on myös seuraavanlainen tiivistelmä: Pieni tyttö Nöpöstiina on touhukas tenava, joka kaataa kukkaruukun, työntää helmen nenään, piirtää seinille ja tekee monenlaista vallatonta, mutta on vanhemmilleen rakas. - Runomuotoinen kuvakirja, osin tikkukirjaimin. - Kannen kuvassa tyttö riippuu pussissa joka on pyykkinarulla; etualalla kissa, taustalla punainen aita; punainen kangasselkä.
Raahen kirjaston kokoelmissa kyseistä teosta ei...
Toki voit ensin opiskella merkonomiksi ja sitten hankkia myöhemmin lisäkoulutusta. Parempi olisi kuitenkin hankkia heti kirjastoalan koulutus, mikäli olet varma siitä, että haluat nimenomaan kirjastoon töihin. Kirjastoalan koulutuskenttä on nykyään niin vaihteleva ja muuttuva, etten osaa sanoa, miten ja missä lisäkoulutusta järjestetään. Voi olla, että myöhemminkin on lähdettävä muille paikkakunnille koulutuksen vuoksi.
Voisit opiskella liiketalouden perustutkinnon tieto- ja kirjastopalvelujen koulutusohjelman kautta. Se ei tietenkään ole mahdollista kaikissa opistoissa. Hyvän koulutuksen vuoksi kannattaa kuitenkin lähteä kotiseudulta pois, ainahan voi palata takaisin.
Tässä joitakin linkkejä, joista voi olla apua, kun miettii...
Kyseessä on ”Kootut teokset” -sarjan ensimmäinen osa, joka sisältää teokset ”Muuan markkinamies” ja ”Rautatie” sekä Ahon novelleja. Valitettavasti kirjalla ei ole luullakseni paljonkaan rahallista arvoa. Sarjojen yksittäiset osat ovat vielä sellaisia, että niiden kysyntä voi olla yksittäisiä kirjoja heikompaa, eivätkä kaikki antikvariaatit välttämättä edes ota vastaan sarjojen yksittäisiä osia. Kirjan täsmällinen arvo riippuu aika paljon myyjästä, mutta en uskoisi antikvariaattien maksavan mainitsemastasi kirjasta muutamaa euroa enempää. Voit toki halutessasi pyytää kirjasta arvion antikvariaatista.
Koko kymmenosaista ”Kootut teokset” -sarjaa myydään Internetissä 15–40 euron hintaan, joten yksittäiselle kirjalle ei jää sarjanakaan kovin...
Antti Halmeen Tulileikit -kirjassa luuseriksi leimatut rastafarimies Ville Koskinen ja myöhempien aikojen Elvis Harri Keinänen löytävät noitarummun lomamatkallaan Ylläksellä ja joutuvat seikkailuihin. Tulikettua he kutsuvat avuksi loitsulla: Tule tuli, tule kettu, lyö lapsesi liekkihin. Vala voima väkehesi, vedä varjo vainiolta, poista pimeä polulta.
Jos haluat kirjautua omiin tietoihisi Ratamo-verkkokirjastossa, tarvitset kirjastokortissa näkyvän käyttäjätunnuksen ja nelinumeroisen pin-koodin. Mikäli pin-koodi on unohtunut, saat uuden kirjastosta. Tietoturvasyistä salalukua ei anneta sähköpostitse tai puhelimitse. Verkkokirjastoon kirjautuessa ei kysytä sähköpostiosoitetta. Otapa yhteyttä kotikirjastoosi asian selvittämiseksi.
Järvenpään kirjastossa on neljä kappaletta kysymääsi kirjaa. Tällä hetkellä kaikki ovat lainassa ja varauksiakin on. Tilanteen näet Kirkes-kirjastojen aineistotietokannan kautta:
http://81.22.169.162/Scripts/Intro2.dll?formid=find2&sesid=1322134672&u…
Koska kortti on varastettu, tärkeintä on sen pikainen kuolettaminen, jotta sitä ei voida käyttää väärin. Olen nyt kuolettanut korttisi, eikä sillä ollut lainoja, maksuja eikä muitakaan selvittämättömiä asioita. Enää sitä ei siis voi käyttää.
Uuden kirjastokortin saat käymällä missä tahansa HelMet-kirjastossa ja esittämällä kuvallisen henkilötodistuksen. Kadonneen tilalle tehtävä uusi kortti maksaa 3 €. Samalla käynnillä saat osoite- ym. tietosi päivitetyiksi.
Yleisissä kirjastoissa työskentelee eri tavoin koulutettuja henkilöitä, esim. kirjastonhoitajia ja kirjastovirkailijoita.
Kelpoisuusvaatimuksista säädetään kirjastolaissa ja -asetuksessa. Kirjastonhoitajan pätevyyteen korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Sinun tapauksessasi kirjastonhoitajan pätevyyteen riittäisi, että suorittaisit edellä mainitut opinnot. Joihinkin kirjastonhoitajan virkoihin/toimiin voidaan vaatia ylempi korkeakoulututkinto.
Listätietoja pätevyysvaatimuksista ja koulutusmahdollisuuksista saat Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/...
Tämä on melko laaja kysymys. Minusta lukiolaiset voivat lukea nuorten kirjojen lisäksi melko lailla samoja kirjoja kuin aikuisetkin.
Hankinnat voisi tehdä niin, että pyytää kustantajilta syksyn 2011 ja kevään 2012 kirjakatalogit ja valitsee niistä.
Vantaan kirjasto on suunnitellut kirjallisuusdiplomit koululaisille. Heidän nettisivultaan voi käydä katsomassa, mitä he suosittelevat lukiolaisille. Osa näistä kirjoista on vielä myynnissä kirjakaupoissa. Klikkaa diplomi 5 lukiolaisille täältä:
http://www.vantaa.fi/fi/kirjasto/kirjallisuusdiplomit
Netistä löytyy myös Netlibris-sivut, joka on verkossa toimiva koulujen kirjallisuuden opetuksen yhteisprojekti. Sieltä löytyy myös kirjavinkkejä lukiolaisille http://db4.oph.fi/haut/netlibris/...
Kirjoja löytyy seuraavasti:
4. Layer 2 Vpn Architectures by Wei Luo: Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kirjasto
5. Firewall Policies and VPN Configurations by Mark Lucas: Metropolia ammattikorkeakoulun kirjasto ja Itä-Suomen yliopiston kirjasto
6. Mobile VPN: Delivering Advanced Services in Next Generation Wireless System by Alex Shneyderman: Metropolia ammattikorkeakoulun kirjasto ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kirjasto
Kirjoista voi tehdä omassa kirjastossaan kaukopalvelupyynnön. Kaukopalvelumaksu Vantaalla on seitsemän euroa.