Joihinkin HelMet-kirjastoihin on sallittua mennä koiran kanssa, toisiin taas ei. Jos katsot sivua http://www.helmet.fi/fi-FI, näet yläoikealla kohdan "Löydä kirjastosi". Valitse siitä se kirjasto, johon haluat mennä. Kirjaston nimen ja osoitteen alapuolella on pieniä kuvakkeita; jos yksi niistä on pieni koiran kuva, kirjastoon saa ottaa koiran mukaan.
On valitettavasti äärimmäisen epätodennäköistä, että se ehtisi maanantaiksi Kivenlahdesta Töölöön. Kannattaa varautua siihen, että se tulee ensi viikon loppupuoliskolla.
Sään suhteen Heikin päivä on Paavalin pari. "Kun on helppo Henrikki, niin on paukku Paavali" (Ylöjärvi) - tai päinvastoin: "Kun on suoja henrikkinä, niin on pakkanen paavalina." (Kankaanpää)
Heikin päivään liittyy myös ajatus sään muuttumisesta: "Heikinpäivänä muuttuvat säät; jos sitä ennen on ollut huono ilma, tulee hyvä ja päinvastoin." (Sotkamo)
Heikin päivä on tärkeä taitekohta matkalla talvesta kohti kesää: "Heikki on talven napa" (Pieksämäki), "Henterikki on talven selkä, puolivälissä talvi" (Suomussalmi) ja "Heikki talven selän katkaisee" (Teisko). "Jos heikinpäivänä on pakkanen, on tuleva kesä poutainen." (Saarijärvi)
Lähde:
Jouko Hautala (toim.), Vanhat merkkipäivät
Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto
Heikin päivä on 19.1.,...
Yhtä yhteistä rekisteriä kuntien luottamushenkilöistä ei näytä olevan.
Tietoa 1950-60 -lukujen kunnallisista luottamushenkilöistä voi saada kuntien kokoamista kunnalliskertomuksista. Kymenlaakson kirjastoissa on tämän alueen kunnalliskertomuksia, muiden kuntien kunnalliskertomuksia voi mahdollisesti saada kaukolainaksi. Ne ovat yleensä kotiseutukokoelmissa, joten niitä ei anneta kotilainaan vaan niitä voi lukea kirjastossa.
Jotkut kunnat ovat myös julkaisseet kunnanvaltuustojen historiikkeja. Kannattaa kysyä kirjastosta onko etsimässäsi kunnassa tehty tällainen historiikki.
Koska lainaajatiedoissasi näyttää olevan voimassa oleva sähköpostiosoite (sama kuin se, josta lähetit tämän kysymyksen), voit tilata sähköpostiisi linkin, jonka kautta saat pin-koodisi uusituksi.
Avaa HelMet-verkkokirjasto http://www.helmet.fi/fi-FI ja napsauta painiketta "Kirjaudu". Avautuvalla sivulla on linkki "Unohditko tunnuslukusi?". Napsauta sitä ja seuraa ohjeita.
Kysymiäsi teoksia ei valitettavasti löydy Suomen kirjastojen
tietokannoista. Ulkomaisisten kirjastojen tietokantoja on osoitteessa: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastot/ulkomaiset/.
Verkosta löytyy vapaa digitoitu versio teoksesta vuodelta 1853. http://archive.org/stream/gliecatommiti00unkngoog#page/n7/mode/1up
Ja kirja löytyy WorldCat -luettelosta:
Hecatommithi, overo Cento Novelle.
by Giovanni Battista Giraldi Cinthio
Book, Language: Italian, Publisher: Venetia, 1608.
Sijainti: National Library of Scotland
University of Cambridge
University of Edinburgh, Main Library
Vuonna 1972 voimassa olleet lastensuojelulaki ja -asetus löytyvät kyseisen vuoden Suomen Laki -teoksesta. Tuolloin voimassa olleesta lainsäädännöstä ei ole olemassa verkkoversiota. Eduskunnan kirjaston kokoelmissa on vanhat lakikirjat ja niitä voi tulla lukemaan ja vaikka kopioimaan tai skannaamaan. Kirjasto ei voi skannata lakikirjojen sisältöä, koska ne eivät ole tekijänoikeusvapaita teoksia.
Jos haluaa ottaa paperikopioita julkaisuista, kannattaa kirjastoon tullessa olla kopiokortti mukana. Kopiokoneemme toimii Unigrafian kopiokorteilla, joita myydään useissa paikoissa Helsingissä mutta ei Eduskunnan kirjastossa. (Linkki Unigrafian sivuille) http://www.unigrafia.fi/fi/tulostus_ja_kopiointi/kopiokorttien_myyntipi…
Lehteä voi lukea mikrofilmiltä Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan kirjastossa. Mikrofilmistä voi halutessaan ottaa myös paperikopioita.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Yhtey…
Oheiselta sivulta tilastosta "Kokoelmat, hankinnat ja poistot 2011" löytyy Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston kokoelmien määrä http://www.turku.fi/Public/default.aspx?nodeid=6838&culture=fi-FI&conte… eli 653 281 nidettä vuonna 2011 (uusin tilasto tällä hetkellä).
Helvi Juvosen runo "Kuningas Kultatakki" julkaistiin ensimmäisen kerran samannimisessä kokoelmassa vuonna 1950. Runo löytyy myös esimerkiksi Helvi Juvosen runojen kokoelmista "Kootut runot" (WSOY) ja "Aukea ei koskaan metsään ovi: kootut" (WSOY, 2009) sekä useista antologioista.
Runo "Kuningas Kultatakki" alkaa näillä riveillä:
"Kaikki kaupungin kadut eivät meitä auta.
Kaikki puistot ja kirkot eivät meitä auta.
Me kuljemme kysymystä kantaen,
me elämme siinä, se elää meissä:
Onko tämä totta ja kannattaako."
Saat runon kokonaisuudessaan sähköpostiisi.
Lähteet:
https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena/welcome
Juvonen, Helvi: Aukea ei koskaa metsään ovi: kootut. Toim. Mirkka Rekola ja Liisa Enwald (WSOY, 2009)
Peruskoulun oppikirjoja - siis myös uskonnon oppikirjoja - löytyy Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmista. Uskonnon oppikirjat kuuluvat pääasiassa käyttäytymistieteellisen tai teologisen tiedekunnan kirjaston kokoelmiin. Kirjojen tarkemmat julkaisu-, saatavuus- ja sijaintitiedot löytyvät Helka-tietokannasta (ks. linkki alla).
Yliopiston kirjaston kokoelmat ovat kaikkien täysi-ikäisten kansalaisten käytettävissä. Saat lainauskortin paikan päällä. Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjasto Minerva sijaitsee Helsingin Kruunuhaassa. Teologisen tiedekunnan kokoelmat puolestaan sijaitsevat Helsingin yliopiston pääkirjastossa Kaisa-talossa. Kirjastojen yhteystiedot löydät alla olevasta linkistä.
https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon....
Rakennusten paloturvallisuus -määräysten ja ohjeiden mukaan parveketta voidaan joissakin tapauksissa käyttää rakennuksesta poistumisen varatienä. Niissä ei ole mainintaa parvekelaseista. Eli parvekelasien rakentamisen kieltäminen liittyy rakennussuunnitteluun.
Rakennusten paloturvallisuus - määräykset ja ohjeet 2011 löytyvät Valtion ympäristöhallinnon sivuilta:
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=126522&lan=fi
Ezra Poundin runoja löytyy käännettyinä teoksista Personae, Tähtien väri, Kuu kultainen terälehti sekä Älä puhu nyt enää. Kaikki löytyvät helmet-kirjastoista. Kävin läpi kaikki neljä kirjaa enkä löytänyt runoa, joka alkaisi noilla sanoilla.
Jedit ovat tuttuja Tähtien sota -elokuvista. George Lucas, joka ohjasi ensimmäiset Tähtien sota -elokuvat, loi hahmot. Lisätietoa esim. Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jedit
HelMet-kirjastojen käyttösäännöistä:
"Päiväkoti, koulu, muu laitos tai yhteisö saa kirjastokortin vuodeksi kerrallaan täysi-ikäisen vastuuhenkilön kirjallisella suostumuksella. Vastuuhenkilö on vastuussa aineistosta, joka on lainattu laitoksen tai yhteisön kirjastokortilla."
Yrityksellä täytyy siis olla vastuuhenkilö, joka vastaa kortilla lainatusta aineistosta, mahdollisesti tulevista myöhästymismaksuista tai aineiston katoamisista. Kortti on voimassa vuoden, jonka jälkeen yhteisön tai yrityksen tiedot tarkistetaan ja voimassaoloaikaa jatketaan vuodella.
Yrityskortin saadakseen vastuuhenkilön on käytävä kirjastossa. Henkilöllisyystodistus täytyy olla mukana.
Sirkumfleksiä eli ^-merkkiä käytetään ranskan kielessä useissa eri tapauksissa, joista yksi on juuri mainittu "kadonneen" kirjaimen korvaaminen. Useimmiten kyseessä on s-kirjain, mutta poikkeuksiakin on.
Muita sirkumfleksin käyttöyhteyksiä ovat mm. eri asioita tarkoittavien sanojen kirjoitusasujen erottaminen toisistaan (sûr/sur, dû/du), -aître ja -oître -loppuiset verbit ja jotkut verbitaivutukset. Sirkumfleksiä käytetään myös tapauksissa, joille ei löydy selvää sääntöä tai syytä, eikä sen käyttö ole aina johdonmukaista (jeûner/ déjeuner, côte/coteau).
Flûte-sanasta on kirjattu erilaisia kirjoitusmuotoja vuosisatojen varrelta, esim. fläute, fleuste ja flutte. Ilmeisesti sirkumfleksi on siis siinäkin korvaamassa poisjääneitä kirjaimia....