Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Mistä osasta (1-5) kirjasarjaa Siirtokarjalaisten tie, löytyy Rääkkylään asettautunet, Uukuniemeltä lähteneet siirtolaiset. 271 Luultavasti Rääkkylään asettautuneet siirtolaiset löytyvät kirjasta 4. Karjalan liiton luettelointitiedoissa kerrotaan:"Osassa 1 Länsi-Suomen alueella asuvat siirtokarjalaiset, osassa 2 etelärannikolla asuvat, osassa 3 kapealla kaistalla Lahden korkeudelta itärajalle saakka asuvat ja osassa 4 koko muualla Suomessa asuvat siirtokarjalaiset. 4-osainen teossarja osoitehakemistoineen sisältää henkilötiedot elämänvaiheineen n. 140000 Karjalasta siirtyneestä henkilöstä." Viides osa on ilmeisesti tuo osoitehakemisto. Linkki Finna-hakutulokseen
Onko ihmisten ulosteista tosiaan keitetty kiljua ja jos on, niin miten ja miksi sellainen keino on mahdettu keksiä? 217 Tivi lehdessä on julkaistu Tuomas Kangasniemen artikkeli 8.1.2023. Siinä hän kertoo sotilaiden tehneen ulosteesta kiljua ja tislanneen sitten siitä alkoholia. Linkki artikkeliin Moinen resepti ei tosiaan kuulosta houkuttelevalta.
Joskus 90 luvulla on ollut Hesarissa artikkeli pariskunnasta, joka jäi kiinni käärmeestä, jonka olivat salakuljettaneet jostain Afrikasta matkalaukussaan… 126 Yritin löytää artikkelia HS hakukoneella, mutten löytänyt. Lähimmäksi pääsin hakusanoilla pariskunta salakuljetus. Uutinen kertoi hollantilaisen miehen matkatavaroista löytyneistä matelijoista. Linkki uutiseen Kenties löydät uutisen itse Hakukoneesta. Linkki hakuun. Kokonaan voit saada uutisen luettavaksesi (sen löydyttyä) HS aikakoneesta, joka on maksullinen palvelu tai Kansalliskirjastosta. Linkki Aikakoneeseen. Linkki kansalliskirjastoon.
Mitkä kappaleet Arttu Wiskari on sanoittanut tai säveltänyt? 720 Kysyin asiaa Mökkitie recordsilta ja sain vastauksen: Terveiset lattianraosta Mökkitie Kaija Rautakauppias
Saako laskea kukkalaiteen Presidentti Swinhudin haudalle 162 Merkkihenkilöiden ja muidenkin vieraiden ihmisten hautoja voi kunnioittaa laskemalla niille kukkia. Samoin haudalle voi viedä kynttilöitä.   
Etsin nimitietoa suomenkielisestä kirjasta, jota luin aivan 2000-luvun alussa, mutta jota en ole nettihauilla sittemmin löytänyt. 101 Voisiko kyseessä olla Tuula Haahdin Ron tulinen? Linkki Helmet hakutulokseen
Minkä arvoinen mahtaa olla suomalainen 5 pennin kolikko vuodelta 189... ? 88 Suomen numismaattinen yhdistys ry tietää ja kertoo paljon kaikista suomalaisista rahoista. Heillä on tietopankissaan hyvä artikkeli 1800-luvun viisipennisistä. Linkki artikkeliin. Vaurioitunut raha saattaa olla vain tunne arvoa omaava.
Muistelen lapsuudesta erästä kirjaa. Kirjassa pohdittiin selvittämättömiä tapauksia ja muita uskomattomia historian tapauksia. 77 Yritin etsiä kirjaa Finna-haulla. Rajasin tarkennettua hakua sanoilla murhat ja historia. Tuloksen rajasin kirjoihin, suomenkielisiin ja 1900-luvulla ilmestyneisiin. Linkki Finnan hakutulokseen. Löysin kolme kirjaa, jotka voisivat sisältää kaikki muistamasi aiheet. Valittujen palojen Tuntematon totuus : uutta valoa historian arvoituksiin. Linkki Antikvariaatti.net Valittujen palojen Ratkaisun hetket : 100 tapahtumaa, jotka muuttivat maailmaamme. Linkki Finlanfdiakirjaan sekä Olli Matikaisen Rikos historiassa. Linkki Tiedekirjaan Mikään kirjoista ei tosin ole kuvaamasi hopeakantinen, eikä kovin neliömäinen.
OLIKO TÄLLÄNEN LEFFA JOSKUS KUN CANNIBAL APOCALYPSE JA KIELLETTIINKÖ SE SUOMESSA 139 Elokuva on vuonna 1980 ilmestynyt kauhuelokuva, joka tunnetaan myös nimillä Cannibals in the Streets. Elokuvan on ohjannut Antonio Margheriti. En onnistunut löytämään tietoa elokuvan  esittämisestä tai kieltämisestä Suomessa. Jos asian selvittämisellä ei ole kiire, asiaan voi palata ensi vuonna ja kysyä asiaa uudistetusta KAVIn kirjastosta. Kirjasto on tällä hetkellä suljettu muuton vuoksi. Lähteet:IMDB : Cannibals in the streetsKavin kirjasto  
Syntyessäni vuonna 1946 Helsingissä minulla oli kitahalkio. Mistä saan tiedon, milloin ja missä kitahalkio on leikattu/ korjattu? 145 Huuli- ja suulakihalkioiden hoito on ollut Suomessa keskitetty.  Pitkään leikkauksia tehtiin vain Helsingissä, vuonna 1998 ne aloitettiin myös Oulussa. Ensimmäiset leikkaukset Suomessa tehtiin sodan aikana. Leikkauksia tehtiin silloin Mehiläisen sairaalassa, Punaisen Ristin Invalidisairaalassa sekä väliaikaisessa sairaalassa Unioninkadulla.  Vuonna 1948 Helsingin Katajannokalle perustettiin Suomen Punaisen Ristin Plastiikkasairaala, johon halkiolasten leikkaukset ja hoito keskitettiin. Vuonna 1975 yksikön nimi muutettiin Huuli- ja suulakihalkiokeskukseksi (Husuke), ja 1984 se siirtyi HYKS:n alaiseksi. Yksikkö toimi monessa eri paikassa, kunnes toiminta siirtyi vuonna 1993 Töölön sairaalaan. Samalla leikkauksiin ja niiden hoitoon liittyvät...
Minulla on varauksia noudettavana ensi viikolla ja varaukset pitäisi noutaa kirjastoautosta 25.10 ja 27.10 mennessä. Olen lomalla ulkomailla ja palaan vasta 28… 99 Ota yhteyttä suoraan Helsingin kirjastoautoon. Varmimmin heidät tavoittaa sähköpostilla kirjastoautot@hel.fi. Voit tietysti myös yrittää soittaa, mutta työn liikkuvan luonteen vuoksi kirjastoauton henkilökuntaa ei aina tavoita puhelimitse.  Kirjastoauto-osasto 09 310 85002 Lastenkirjastoauto Skidi 09 310 28387 Lastenkirjastoauto Stoori 09 31071313 Valmistaudu kertomaan kirjastokorttisi numero yhteydenotossasi. 
HETKU on ammattilehden nimi. Mitä muuta se tarkoittaa? 173 Urbaanisanakirjan mukaan hetku on linja-auto, jossa moottori ja etuovi ovat etuakselin etupuolella. https://urbaanisanakirja.com/word/hetku/
Etsin Nobel-kirjailijan kirjoittamaa kirjaa lukupiiriin. 84 Hieman hankala löytää aivan pyytämäsi tapaista kirjaa. Jo se, mikä on "vaikeaa" ja mikä ei, on hieman haastava rajaus. Kenties joku tätä kysymystä lukeva, voisi myös kommentoida suosikkejaan? Wikipediasta löytyy kattava lista Nobel-kirjailijoita. Linkki sivulle Muutamia ajatuksia sain kasaan. Katsoin myös, että kirjoja riittäisi noin kymmenhenkiselle ryhmälle. Olisiko lukupiirinne kiinnostunut runokirjasta? Harry Martinsonin Kulkijan pilvilinnat ; Aniara tai Pablo Nerudan Isla Negran runot voisivat silloin olla kiinnostavia. Tutustumisen arvoisia kirjoja voisivat olla myös Saul Bellovin 84 vuotiaana kirjoittama Ravelstein, Toni Morrisonin Jazz tai Gao Xingjianin Vaarin onkivapa. Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket, voisi myös olla...
Moikka! Etsin hyvin vähäisillä tiedoilla vanhaa lastenkirjaa missä on Lippe niminen päähenkilö ja toisena henkilönä on imuri joka on kirjan ”pahis”, kirjassa… 80 En löytänyt muuta lastenkirjaa, jossa päähenkilön nimi on Lippe kuin Villit pajunkissat. Siinä ei kuvauksen mukaan esiinny imuria enkä pysty tarkistamaan asiaa, koska kirja ei ole kirjastossa hyllyssä. Imureita on kirjoissa, esim. Sanna ja pölynimuri -kirjassa, mutta siinä ei tuo muu kuvaus tunnu osuvan. Sägynaluskansa - hetki ennen imuria taas on aika tuore kirja. Muita imuri-kirjoja Finna.fi:ssä kannattaa selata, ehkä joku niistä on etsimäsi. Tunnistaisiko joku lukijoistamme kirjan?
Etsin laulukirjaa. Muistan, että lauloimme automatkoilla 1970-luvun lopussa / 1980-alussa, joten kirja lienee julkaistu 1970-luvulla. En muista kirjan nimeä,… 83 Finna-haulla 1960-1980 välillä julkaistuja laulukirjoja on paljon.  Laulureppu : reissumiehen laulukirja / Kemppi, Usko. Suomen matkailuliitto 1978 olisi matkailijalle tarkoitettu, mutta Saku Sammakkoa ei näy sen sisällössä.  Lomalla laulamme / Lomaliitto 1973. 2. p sisältää sekä Saku Sammakon että maakuntalauluja (esim. Savolaisten laulu, Karjalaisten laulu, Uusmaalaisten laulu, Vaasan marssi). Me laulamme / Kalle, toim. Suomen elintarviketyöläisten liitto [julk.] 1971 sisältää myös Saku Sammakon ja maakuntalauluja. Korkeudeksi mainitaan 12-15 cm. Kuvia löytyi Antikvariaatti.netistä ja Huuto.netistä, Lomalla laulamme 1970-luvulta on 14,5 cm korkea ja 9,5 cm leveä ja siinä on keltainen kansi, voisiko se olla etsimäsi? Me laulamme on...
Voisitteko suositella Neuvostoliitton aikaan sijoittuvia ja Neuvostoliittoon jotenkin liittyviä kirjoja? Ollut jo melkein parin vuoden ajan kiinnostus… 54 Neuvostoliitosta ja Neuvostoliitossa kirjoitettua kirjallisuutta on tarjolla valtavasti. Alla listattuna joitakin vinkkejä, jotka ovat saatavilla Helmet-kirjastoissa. Voit hakea aineistoa myös itse hakusanalla neuvostoliitto ja rajaamalla vaikkapa ainoastaan kaunokirjallisuuteen. Myös Kirjasampoa kannattaa hyödyntää.  Kaunokirjallisuus, klassikot (kirjoitettu Neuvostoliitossa tai Neuvostoliiton aikana) Boris Pasternak: Tohtori Živago  Maksim Gorki: Nuoruuteni yliopistot  Mihail Bulgagov: Saatana saapuu Moskovaan  Vladimir Dudintsev: Valkeat vaatteet  Andrei Bitov: Puskinin talo  Vasili Grossman: Elämä ja kohtalo  Aleksandr Solzenitsyn: Ivan Denisovitšin päivä  Anna Ahmatova: Valitut runot    Kaunokirjallisuus, uudempi (...
Etsin dekkaria, joka alkaa hyytävällä kuvauksella siitä, kun uusi työntekijä tulee eka päivää mielisairaalaan töihin ja hänen pitää ensitöikseen onkia kirje… 96 Dekkareita tuntevat kollegat kertoivat, että kyseessä on Lars Keplerin Joona Linna -sarjaan kuuluva teos nimeltä Nukkumatti (2013). 
Vastikään Varsovan-matkalla tajusin, että Veiksel-joen itärannalla sijaitseva kaupunginosa Praga on itse asiassa samanniminen kuin vain kolmisen sadan… 149 Praha-nimen historiasta on parikin eri teoriaa, ja molemmat liittyvät luontoon ja kaupungin maantieteelliseen sijaintiin. Pragan etymologia on hieman toinen, vaikka paikannimien kirjoitusasut ovatkin hyvin lähellä toisiaan useilla eri kielillä.  Yleisin käsitys lienee, että Praha juontuu vanhasta slaavilaisesta sanasta práh (porgъ), joka tarkoittaa matalaa kohtaa, kahluupaikkaa, kynnystä tai askelmaa, mutta myös koskea. Tällä oletettavasti viitataan sihen Vltava-joen kohtaan, johon Praha on perustettu. Sama varhaisslaavilainen sana (práh) on periytynyt myös vanhaan tšekin kieleen, jossa sen merkitys on verkkosanakirjojen mukaan jotakuinkin sama kuin alkuperäinen.  Toisen teorian mukaan Praha-nimi tulee tšekin kielen termistä na prazě,...
Minkälaisia tehtäviä oli 7. eli 10. divisioonan esikuntakomppanjassa toimivalla upseerien sotilaslähetillä 1939-1940? Varusmieskoulutuksen henkilö oli saanut… 102 Tietyn yksittäisen lähetin tehtävistä saattaa joskus löytyä mainintoja digitoiduista sotapäiväkirjoista. Esimerkiksi talvisodan 7. divisioonan ja sen useiden alaosastojen sotapäiväkirjat ovat säilyneet ja vapaasti verkossa luettavissa: Sotasampo | 7. divisioona (Talvisota) Yleisellä tasolla taistelulähettien tehtävistä kirjoitettiin 1930-luvun sotilas- ja suojeluskuntalehdissä. Lehdet ovat vuoden 1939 loppuun asti käytettävissä Kansalliskirjaston digitaaliarkistossa. Alla muutama esimerkki. Erityisesti Leo Wikmanin artikkeli siteeraa talvisodan aikanakin käytössä olleessa Jalkaväen ohjesäännössä annettuja ohjeita taistelulähettien koulutuksesta. Palvelusta löytyy taistelulähetti- tai upseerilähetti -haulla  monenlaista muutakin tietoa...
Onnistuuko Suomen Helsingin ravintoloissa sellainen, että menen isolla porukalla 20 hlö syömään, ja ostan itse haluamani lihan, josta valmistavat ruoat? Onko… 28 Suomen elintarvikelaki asettaa tarkat ehdot etenkin eläinperäisten elintarvikkeiden valvonnalle ja hankinnalle. Elintarvikelaki sekä laki majoitus- ja ravitsemustoiminnasta määrittelevät ravintoloiden toimintaa ja vaikuttavat siihen, mitä kautta ja millaisista raaka-aineista ravintolassa saa valmistaa ruokaa asiakkaille.  Välitin kysymyksesi Helsingin kaupungin elintarviketurvallisuusviranomaiselle, ja sieltä vastattiin:  "Periaatteessa tämä on mahdollista, mutta käytännön kannalta asiakkaan tuoma raaka-aine voi olla ongelmallinen raaka-aineen laadun ja hygienian kannalta. Ravintola vastaa aina tarjoilemansa ruuan turvallisuudesta. Ravintola voi aina valita käyttämänsä raaka-aineet ja myös kieltäytyä käyttämästä asiakkaan tuomaa raaka-...