Helmetistä löytyy riittävä kappalemäärä ainakin eteläkorealaisten naiskirjailijoiden kirjoja:
Han Kang s. 1970
- Vegetaristi - Kansainvälinen bestseller, joka nosti Han Kangin maailmanmaineeseen. Kirja on rankka lukukokemus, joka kertoo mm. anoreksiasta, perheväkivallasta ja sotamuistoista. Koreassa sitä on luettu maan sodanjälkeisen historian tulkkina.
- Valkoinen kirja - Valkoinen väri kuvaa ihmissielua ja kuolemaa. Kirjassa tuntemattomaksi jäänyt henkilö "puhuu" isolle siskolleen, joka kuoli parin tunnin ikäisenä.
- Ihmisen teot - Kirja kertoo Etelä-Korean hallintoa vastaan kapinoineista opiskelijoista ja vastarinnasta, joka tukahdutettiin verisesti. Episodimainen romaani ulottuu vuodesta 1980 nykypäivään. Kirja nostaa esiin edelleen...
Olemme saaneet paljon palautetta Chrome-selaimen käyttäjiltä. On totta, että omien tietojen näkymä on kovin sekava. Ongelmaa on tutkittu, mutta toistaiseksi sitä ei ole ratkaistu- Tässä sovelluspäällikkömme vastaus asiaan liittyen:Helmetin lainojen ja varausten näkymä voi olla epäselvä Chrome-selaimen uusimpien versioiden käyttäjillä. Ongelma on tullut esiin, kun asiakkaiden ja kirjaston henkilökunnan käyttämät Chrome-selaimet ovat päivittyneet uuteen versioon. Ulkoasuun liittyvää ongelmaa selvitetään. Toistaiseksi suosittelemme käyttämään muita selaimia kuin Chromea.
Tekoälyllä on epäilemättä vaikutusta työskentelyyn monissa työtehtävissä jo nyt. Koulutuksissa ja keskusteluissa on käynyt ilmi, että tekoäly muun muassa auttaa tekemään tiivistelmiä pidemmistä teksteistä ja kirjoittamaan sähköposteja. Myös Kysy kirjastonhoitajtalta -palvelu tutkii mahdollisuuksia hyödyntää tekoälyä. Tässä muutamia kommentteja nykytilanteen pohjalta.
Rajoitteita
Nimi velvoittaa. Olemme alusta asti profiloituneet palveluna, joka tarjoaa kirjaston henkilökunnan palvelua eli ihmisen antamaa henkilökohtaista palvelua. Tästä emme halua luopua. Eri asia on, ryhdytäänkö kirjaston palvelua ja työskentelyä yleensä muuttamaan niin, että sitä teetetään tekoälyllä tai roboteilla. Silloin tilanne muuttuu tietysti meidänkin palvelumme...
Riihimäelle ollaan hankkimassa uutta laitetta C-kasetteja varten, mutta emme pysty antamaan vielä aikataulua. Siihen asti lähin kirjasto, jossa digitointia voi tehdä on Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, joiden sivuilla kerrotaan seuraavaa:
Editointi ja digitointi
Hämeenlinnan pääkirjaston editointi- ja digitointitilan käyttö on ilmaista. Tila on tarkoitettu asiakkaiden itsenäiseen käyttöön.
Tila varataan kirjaston Varaamo-palvelussa. Tarvitset varaamista varten kirjastokortin ja tunnusluvun.
Kirjoita varauksen Lisätiedot-kenttään, mikäli tarvitset opastuksen laitteiden tai ohjelmistojen käyttöön. Opastus pitää varata vähintään kaksi arkipäivää ennen haluttua ajankohtaa. Kerro myös, mihin tarvitset opastusta.
Varaa editointitila Varaamo-...
Radio- ja televisioarkiston Ritva-tietokannan mukaan voit kuunnella "Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas" -ohjelman jaksoja asiakaspisteissä. Kuunneltavissa on sarjan ohjelmia 19.12.2022 saakka. Kuunneltavissa ovat vain Yle Radio Suomi -kanavan lähetyksistä tallennettu tiedostot.
Listan asiakaspisteistä löydät alla olevasta linkistä.
https://rtva.kavi.fi/cms/page/page/info_katselupisteet
https://rtva.kavi.fi/
Helsingin kirjastojen digitointipalvelut löydät Varaamosta Haku - Varaamo (hel.fi).
Keskustakirjasto Oodin digitointistudiossa on mahdollisuus muuntaa vanhoja videoita ja äänitteitä digitaaliseen muotoon, mutta valitettavasti tällä hetkellä kaitafilmien, VHS-C(Pieni kamerakasetti) ja BETA - kasettien digitointi on poissa käytöstä.
Jos Helmet-kirjastokortti vaihdetaan tai tehdään uusi kortti vioittuneen tai kadonneen kortin tilalle, kirjastokortin numero vaihtuu, mutta pin-koodi säilyy samana.
Uusi kortti maksaa 3 € (aikuiset) tai 2 € (alle 18-vuotiaat).
PIKI-kirjastojen kymmenen lainatuimman nuortenkirjan lista:
Simukka, Salla: Punainen kuin veri
McManus, Karen M.: Yksi meistä valehtelee
Green, John: Kaikki viimeiset sanat
Roth, Veronica: Outolintu
Maas, Sarah: Lasipalatsi
Green, John: Teoria Katherinesta
Simukka, Salla: Valkea kuin lumi
Bourne, Holly: Oonko ihan normaali?
Maskame, Estelle: DIMILY - rakastan
Thomas, Angie: Viha jonka kylvät
Uusimmat nuortenkirjat päivittyvät PIKI-verkkokirjaston Vinkit nuorille-sivulle: https://piki.finna.fi/Content/youth. Tällä hetkellä kymmenen uusimman lista näyttää tällaiselta (ilman uusintapainoksia):
Oseman, Alice: Nick ja Charlie
Rider, Catherine: Rakkautta Lontoossa
Silvera, Adam: Lopussa molemmat kuolevat
Whiteout (useita...
En onnistunut löytämään ihan noin rajatusta aiheesta runoja, kuin nuorena ja yllättäen isoäidiksi tulemisesta. Isoäitiyttä yleisesti käsitellään ainakin esimerkiksi seuraavissa runoteoksissa:
Tuula Korolainen: Mummola: runoja mummoista, vaareista ja lapsista (Kirjapaja, 2022)
Anja Porio: Tule mummi leikkimään (Kirjapaja, 2013)
Isovanhemmuutta yleisemmin ja isoisän näkökulmasta on runoissaan paljon käsitellyt esimerkiksi Pertti Nieminen, ainakin teoksissaan:
Kuusi silmää, kuusi korvaa: Idylliä ja arkipäivää Reetan ja Ainon elämästä (Otava, 1981)
Maailma pitäisi aloittaa alusta (Otava, 2009)
Myös Lassi Nummen runokokoelmassa Olemassa toisillemme (Otava, 2003) käsitellään isovanhemmuutta.
Olisiko palvelumme seuraajilla lisää...
Joistakin ravintoloista on kirjoitettu historiikkeja. Lähinnä kyseessä ovat vanhat ravintolaklassikot, kuten Sea Horse, Salve, Kappeli, Botta jne. Helmet-haussa ravintolahistoriikkeja voi etsiä vakkapa hakusanoilla "ravintolat historia" https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sravintolat%20historia__Ori…
Jo lopetetuista jonkin aikaa vaikuttaneista ravintoloista ja baareista on hankalampaa löytää tietoa. Googlaten pääsee alkuun. Vanhemmista ravintoloista voisi ehkä kysyä Hotelli ja ravintolamuseon tietopalvelusta Kokoelmat ja tietopalvelu - Hotelli- ja ravintolamuseo (hotellijaravintolamuseo.fi)
Patentti- ja rekisterihallituksen yrityshausta voi onnistua löytämään tietyn yrityksen aloitus- ja lopetuspäivän. Ravintolan taustalla olevan...
Aulikki Miettisen kuvakirjassa "Kaisa-mummin yövieraat" (Otava, 1988) Siiri-Sofia Pykäläinen ja hänen kaverinsa Viljami Kettunen menevät Viljamin Kaisa-mummille yökylään. Miettinen on tehnyt Kettusista muitakin kuvakirjoja.
Aulikki Miettisen esittely Kirjasammossa (https://www.kirjasampo.fi/fi):
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Auc3acf4f3-089f-4493-8489-2…
Sanoja oli Niilo Tarvajärvi, oman aikansa radio- ja televisiopersoona.
Yle Areenassa löydät näytteitä hänen ohjelmistaan hakusanalla Niilo Tarvajärvi.
Muistelmia sisältävät seuraava kirjat :
Tarvajärvi, Niilo Tarvan mustelmat Lehmus 1964
Tarvajärvi, Niilo : Satu maista Kauppiaitten kustannus 1989
Kalevalassa ei ole omistettu kokonaisia runoja koirille tai kissoille. Molemmat mainitaan ohimennen siellä täällä, usein vertauskuvallisesti.
Koira mainitaan ainakin runoissa 8, 12, 17, 18 ja 27. Vuoden 1835 Vanhassa Kalevalassa runossa 7 oli mukana koira-aiheita, joita ei ole vuoden 1849 Kalevalassa.
Kissa mainitaan runoissa 23, 39 ja 43.
Runoja voi lukea ja niistä tehdä sanahakuja Avoimessa Kalevalassa.
Kyllä löytyy! Listauksen pääkaupunkiseudun kirjastoissa saatavilla olevista etsimäsi kaltaisista teoksista löydät Helmet-verkkokirjaston tarkennetusta hausta esimerkiksi hakusanalla 'kuvasanakirjat' ja valitsemalla kieleksi englannin ja kokoelmaksi lasten kokoelman: https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28kuvasanakirjat%29%20c%3…
Teosten sijaintitiedot löydät kunkin teoksen kohdalta ja pystyt helposti varaamaan haluamasi teokset myös omaan lähikirjastoosi.
Helmetin Finnaan siirtymistä koordinoivasta projektista vastataan seuraavasti:
Lainaushistoria on näkyvissä uudessakin Helmet.fi:ssä, jos sen on ottanut käyttöön, eli tiedot eivät katoa. Muistilistat ovat uudessa Helmet-verkkopalvelussa suosikkilistoja. Vanhat muistilistat eivät siirry uuteen verkkopalveluun, mutta ne voi tallentaa itselle tämänhetkisestä Helmetistä Tulosta-painikkeesta.
Asiakkaille on tulossa kattava tiedote muuttuvista asioista viimeistään marraskuun alussa. Vanha Helmet.fi ja sen tiedot pysyvät käytössä vähintään vuoden 2023 loppuun.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Helmetverkk…
Julkista listausta lastensuojelulaitoksista ei ole saatavilla. Lastensuojelulaitoksia ovat lastenkodit, koulukodit ja muut näihin rinnastettavat lastensuojelulaitokset. Muita lastensuojelulaitoksia ovat esimerkiksi vastaanottokodit ja nuorisokodit.
Lastensuojelulaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#P57
Lastensuojelulaitoksia ylläpitävät lähinnä valtio, hyvinvointialueet ja yksityiset yhteisöt.
Koulukodeista tiedot löytyvät täältä: https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/sijaishuolto/sijaishuollon-muodot/lastensuojelulaitokset/koulukoti
Lähteitä, joista lastensuojelulaitoksia voi lähteä kartoittamaan, ovat Aluehallintovirastot, Valvira, THL ja Hyvil (hyvinvointialueyhtiö). Aluehallintovirastot...