Kärsämäessä sijaitsevat nykyisin Farmoksen Turun tehtaat, joiden tiloissa toimi Oy Tolfan Ab:n pommitehdas sotavuosina 1939–1945.
Kuva Finnassa Oy Tolfan Ab
Lähde:
Pavén, Pekka: Kotikyläni Kärsämäki : historiaa ja tarinoita. (2000 s. 47-48). Lähteessä tehtaan nimi kirjoitetaan kahdella tavalla, kuvan yhteydessä Tolfvanin pommitehdas.
Anni Swanilla on satu nimeltä ilmarin matka kuuhun, vuodelta 1924, joka Lastenkirjainstituutin kuvauksen mukaan voisi olla etsimänne. Siinä Ilmari tekee unessa matkan kuuhun tontuksi muuttuneena Matti-rengin kanssa. Teosta on valitettavasti vain Kansalliskirjastossa, Jyväskylän ja Turun yliopistokirjastossa vain lukusalissa luettavana kappaleena (myös tuo Lastenkirjainsitituutin kirja on paikan päällä tutkittava) sekä Kansalliskirjaston vapaakappaletyöasemalla digitaalisena, tiedot löytyvät Finnasta.
Kahvia pyytävä tonttu on Anni Swanin sadusta Ihmeelliset kummit, joka löytyy kokoelmasta Anni Swanin sadut.
Hämeenlinnan pääkirjaston katolle asennettiin peruskorjauksen yhteydessä 30 aurinkopaneelia, jotka tuottavat energiaa yhteensä noin 10 MWh vuodessa. Aurinkoenergiajärjestelmä tuottaa reilut 2 % kiinteistön kokonaissähköntarpeesta.
Kirjaston aurinkoenergiajärjestelmässä ei ole akkua, se ei toimi ilman verkkovirtaa. Järjestelmän toiminta lakkaa sähkökatkon aikana turvallisuussyistä. Kirjasto ei siis pysty toimimaan pelkän aurinkoenergian varassa.
Kirjastossa ei ole nimettyä energia-asiantuntijaa. Tarkemmat tiedot aurinkopaneelien tuotosta on saatu Hämeenlinnan kaupungin energia-asiantuntijalta, joka työskentelee toimitilahallinnosta ja kiinteistöpalveluista vastaavassa tilapalveluissa.
Hämeenlinnan pääkirjaston aurinkovoimalan tuotantoa...
Matti Kuusen runon "Tuutulaulu Suomen kansalle" viimeinen säkeistö päättyy: "Nukku-Matti maata johtaa, Höyhensaaret kangastaa. Tuutilullaa, Suomen kansa! Ikiunta, isänmaa!" Runo alkaa: "Suomen kansa sulo, armas, kurja, köyhä, kultainen". Runo sisältyy hänen kokoelmaansa "Runon ja raudan kirja" (WSOY, 1935, s. 71-74).
Ei ole tiedossa, että mikään taho arkistoisi tai keräisi eri kauppaketjujen vanhoja mainoksia. Kehoittaisin ottamaan suoraan yhteyttä Lidliin ja tiedustelemaan sieltä kyseistä mainosta.
Yhteyttä voi ottaa esim. alla olevan lomakkeen kautta.
https://asiakaspalvelu.lidl.fi/SelfServiceFI/s/contactsupport
Ylen lähetystietoja ja lähetyssuunnitelmia koskeviin kysymyksiin ei pystytä vastaamaan muualla kuin Ylessä. Ylen yhteystiedot, https://asiakaspalvelu.yle.fi/csp
Sarjan sivulla Areenassa on tieto ainakin 70:n ensimmäisen jakson julkaisemisesta sinne, joten voisi olettaa, että loput 52:kin sinne ilmestyvät ja näytetään televisiossa, https://areena.yle.fi/1-65817351. Mutta niin kuin sanottu, tähän osaa vastata Yle.
Aiheesta on kirjoitettu melko vähän tietokirjoja lapsille, mutta asiaa voisi pystyä valottamaan näillä teoksilla:
Suikkanen, Hanna: Piilovoimia (2022)
Teoksen takakansitekstistä katkelma:
"Piilovoimia on alakouluikäisille lapsille ja heidän lähiverkostolleen suunnattu taitoharjoitteluun painottuva adhd-opas. Kirjan avulla voi käsitellä adhd-diagnoosin herättämiä tunteita, harjoitella keskittymisen ja rauhoittumisen taitoja sekä löytää omia voimia ja vahvuuksia.
Kirja lisää tietoa ja ymmärrystä adhd:sta ja auttaa hyväksymään sen tuomia haasteita arjessa. Kirjan tehtävät ja harjoitukset antavat käytännönläheisiä vinkkejä ja ideoita sekä kotiin, kouluun että vapaa-ajalle."
Malmi, Mia: Leijonatarinoita erityisille lapsille (2020)
Tässä...
Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilta löytyy kyllä koko kirkon jäsenmäärän muutoksia mittaavat vuositilastot, mutta siitä ei ole tässä tapauksessa apua. https://ort.fi/keskusrekisteri/tilastot
Suomen ortodoksisen kirkon hiippakunnat ovat jakaantuneet 12 seurakuntaan, joista 5 on Kuopion ja Karjalan, 3 Helsingin ja 4 Oulun hiippakunnassa. Seurakuntien rajat eivät kaikissa tapauksissa noudata yhden kunnan tai kaupungin rajoja, vaan niihin pääsääntöisesti kuuluu useita kuntia. https://www.ortodoksi.net/index.php/Suomen_ortodoksinen_kirkko#Kirkon_h…
Tarvitsemiasi tilastotietoja pitänee tiedustella suoraan Suomen ortodoksisesta kirkosta. Yhteystiedot täältä: https://ort.fi/yhteystiedot
Kyseinen vihkonen sisältää Ylen artikkelin mukaan 11 ohjetta voin jatkamiseen tai sen korvaamiseen. Näistä yksi on munavoi. Pula-aikana tällaisille ohjeille oli käyttöä.
Munavoi on kyllä tunnettu jo kauan ennen 1940-lukua. Esimerkiksi Kansalliskirjaston digitoimien aineistojen nopea tutkiminen antaa munavoista runsaasti tuloksia. Vanhimmat munavoin mainitsevat aineistot ovat 1800-luvun puolelta. https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?query=munavoi&orderBy=RELEVANCE
Konsta Jylhä on säveltänyt ainakin kolme joululaulua, joita nimitetään vaihtelevasti "Joululauluksi", "Konstan joululauluksi" tai "Konsta Jylhän joululauluksi". Pelkän laulun nimen perusteella ei siis voi tietää varmasti, mistä laulusta on kysymys.
Ainoan selkeän viitteen Jylhän säveltämästä, sanoilla "Syntyi lapsi taivahista" alkavasta laulusta löysin Tuomas Piirosen kirjasta "Joulun lauluperinne : joululauluhakemisto" (Kirjastopalvelu, 1992). Sen mukaan laulun nimi on "Joululaulu". Sanoittajan nimeä ei kirjassa mainita. Kirjan mukaan laulun nuotti sisältyy "Kultalyhde"-nimiseen vuoden 1977 joululehteen, jonka on kustantanut Ristin voitto. Finna-hakupalvelun mukaan lehti on tilattavissa kaukolainaksi Varastokirjastosta. Se on...
Hipsuvarvas ja Nököhammas on käännös englantilaisen May C. Byronin kirjoittamasta tarinasta Twinkletoes and Nibblenuts (1917). Helmi Krohnin suomennos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1920.
https://lastenkirjainstituutti.fi/
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Audd7dd300-0b2c-43e1-a056-5…
Tumma Virta kappaleen on säveltänyt Kassu Halonen. Kappale löytyy nuottikirjasta Kassu Halonen: Profile. vol. 1. (1998). Kyseinen nuottikirja on Loimaalla saatavana Hirvikosken kirjastossa.
Olisikohan kyseessä ehkä Elizabeth Enrightin Uponnut järvi?
"Olipa kerran, melkein sata vuotta sitten, kaunis järvi ja sen rannalla kukkivien puutarhojen keskellä loistavia huviloita, joissa iloiset ihmiset asuivat. Nyt on jäljellä vain kuivuva suo ja joukko autioita rappeutuvia taloja. Mutta serkuksille Portialle ja Julianille alkaa todellinen seikkailu, kun he osuvat tähän katoavaan kylään ja tapaavat kaksi jännittävää vanhusta, jotka vielä elävät tuossa menneisyyden maailmassa. Ja mitä kaikkea vanhoista huviloista löytyykään – ja mitä niissä voikaan kokea! Hauskoja tapahtumia – kuten ajelu ikivanhalla kammesta veivattavalla Fordilla, pelottavaa – kuten lasten vaarallinen seikkailu rämeikössä – ja jännittävää, kuten tutkimusretki...
Ruotsi on maiden jalkapallo-otteluissa ollut useimmiten se voittava osapuoli. Silloin tällöin Suomikin on poistunut viheriöltä voittajana. Wikipediaan on koottu melko kattavasti Suomen jalkapallomaajoukkueen ottelutulokset. https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_jalkapallomaajoukkueen_ot…
Naisten jalkapallomaaotteluiden tulokset löytyvät täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_naisten_jalkapallomaajouk…
HUS nettisivuilla kerrotaan, että kutsut lähetetään kolmessa erässä. Ensimmäisessä erässä kutsut saavat 1.−10. päivä syntyneet seulontaikäiset naiset. Toisessa erässä kutsut saavat 11.−20. päivä syntyneet naiset. Kolmannessa erässä kutsut saavat 21.−31. päivä syntyneet naiset. Ensimmäisen erän kutsut postitetaan maalis−kesäkuun aikana, toisen erän kutsut kesä−lokakuun aikana ja kolmannen erän kutsut loka−joulukuun aikana. Kutsu tulee kirjeenä postitse ja siinä on varattu aika. Mikäli aika ei sovi, sen voi vaihtaa tai peruuttaa.
https://www.hus.fi/potilaalle/hoidot-ja-tutkimukset/kohdunkaulasyovan-seulonta#kenelle
Kirja saattaisi olla Bengt Fagerholmin Muuttuva Pietari: Huomioita kaupunkikuvasta ja arkkitehtuurista. https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2219512
Voit tarkistaa noutokirjastosi omista Helmet-tiedoistasi. Kirjaudu Helmet-tietoihin kirjastokortin numerolla ja pin-koodilla. Napauta sitten Muuta yhteystietoja -painiketta. Yhteystietojen ylimpänä tietona on noutokirjasto. Jos se on väärin, voit korjata sen ja napauta lopuksi Jatka-painiketta sivun alalaidassa. Jos noutokirjastotieto on jo valmiiksi oikein ja olet silti saanut kirjallisen noutoilmoituksen väärästä kirjastosta, voi kyse olla siitä, että ilmoitus on lähtenyt ennen kuin tietoja päivitettiin. Voit tietysti soittaa Oulunkylän kirjastoon ja pyytää lähettämään kirjan Töölön kirjastoon. Samalla voit pyytää varmistamaan, että noutotiedot ovat oikein.
Mahdatkohan tarkoittaa Walter Abishin kokeellista romaania Alphabetical Africa (1974), jonka ensimmäisen luvun sanat alkavat A-kirjaimella, toisen luvun sanat B-kirjaimella ja niin edelleen? Teosta ei kylläkään ole suomennettu.
https://artistsbooksandmultiples.blogspot.com/2012/05/walter-abish-alph…
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Alphabetical_Africa?fbclid=IwAR3gEPCpU6…
Tulisikohan palvelumme seuraajille mieleen muita kirjavinkkejä kysyjälle?