Teatterikorkeakoulu on julkaissut verkossa hyvän esityksen Eurooppalaisen teatterin historiasta. Sen luvussa 1.2. analysoidaan teatterin alkuperää, kerrotaan varhaisten ihmisten kalliopiirrosten esittämistä ihmishahmoista ja nidien esittämisestä liikeessä. Jo näitä voitaisiin pitää esittämistaiteen kuvauksina. Joka tapauksessa luvussa todetaan, että varmaa, yksiselitteistä tietoa esittävien muotojen alkuperästä ei ole eikä täyttä varmuutta voida koskaan saadakaan. Ensimmäisten esitysten tulkinta liittyy yhteisöjen elämään, rituaaleihin, vuotuiskiertoon sekä tarinoiden kertomiseen. Esimerkiksi myyttien kertominen (tai laulaminen) oli selkeästi jo esittämistä ja sitä tuo teos pitääkin ratkaisevana askelena kohti teatteria. Näyttelijöitä...
Säästöpossun syntyhistoria on hieman epäselvä, mutta ainakaan suomalaisille ei sen keksimisestä kunnia kuulu.
Yhden teorian mukaan säästöpossu sai alkunsa keskiaikaisessa Englannissa, jossa kotitalouksien moniaisiin tarpeisiin valmistettiin erilaisia astioita ja purnukoita oranssinsävyisestä savesta, josta käytettiin nimeä "pygg". Kolikoiden säilyttämiseen käytetystä savikiposta ("pygg jar") kehkeytyi kielenkäytössä "pygg bank", joka edelleen 1700-luvun puoliväliin tultaessa oli muokkautunut muotoon "piggy bank". Tämä antoi savenvalajille inspiraation muotoilla "piggy bankeistaan" sianhahmoisia "säästöpossuja".
Lähde:
Sandra & Harry Choron, Money : everything you never knew about your favorite thing to find, save, spend & covet
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi. Sain kaksi hyvää vaihtoehtoa vastaukseksi. Voisikohan se ohjelma olla nimeltään Mysteriet på Greveholm. Sarjan jaksot olivat kuulemma parilla eri vhs-
kasetilla. Toinen vinkki oli Besökarna (eng The Visitors), aika tunnettu ruotsalainen nuorille suunnattu kummitustaloelokuva 1980-luvun lopulta: https://www.imdb.com/title
/tt0094730/ Toivottavasti näistä ajatuksista oli sinulle apua.
Yst. terv.
Virpi Naumanen
Suomen käsityön museosta saimme seuraavan vastauksen:
Normaalisti kirjaimet viittaavat ryijyn saajaan tai tekijään ja ovat henkilön nimikirjaimet. Viimeinen kirjain D tarkoittaa tavallisesti tytärtä (dotter). Eli Joku (E...) jonkun (C...) tytär (D), kuten nimet tuohon aikaan ilmaistiin.
Emme, ikävä kyllä, löytäneet tätä laulua. Griegin Solveigin laulu on ainoa laulu, josta löysimme tuon nimen. Heinäkeijut tanssivat Ti-Ti-Nallen Heinäkeijujen tanssi -laulussa, mutta Solveigia ei siellä ole, samoin Tammen kultaiset sadut : satuja musiikista sisältää Heinäkeiju ja Tuulipoika -sadussa on heinäkorsikeiju.
Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa laulun?
Tiprustus tarkoittaa desinfiointia.
"Terweyshoitolautakunta oli pyytänyt 10,000 markkaa tiprustusuunin (dessinfektioniuunin) rakentamiseksi. Varat myönnettiin ja rahatoimikammari saa rakentaa uunin." (Aamulehti 7.9.1892)
"Tiprustusuuni (desinfisioimisuuni) on päätetty rakentaa Tampereelle ja waltuusto on myöntänyt sitä warten 10,000 mrk." (Päivälehti 8.9.1892)
"Samaten owat sairastuneiden eristäminen tarkoituksen mukaisiin sairaaloihin ja taudin saastutamien kotien tiprustus ja puhdistus, joita terweydenhoitolautakunta järkähtämättömästi on toimeenpannut, wälttämättömiä tekijöitä tautien lewenemisen estämiseksi." (Terveydenhoito kaupungissamme : sairaustilastoa wiime wuodelta. - Aamulehti 12.1.1912)
Ernst af Hällström, Asuinhuoneiden...
Hei
Lappeenrannan pääkirjastossa on ajoittain toiminut vapaaehtoisvoimin suomenkielen kielikahvila. Tänä keväänä 2024 kerho on peruttu vetäjän estymisen vuoksi. Valitettavasti emme tiedä milloin kerho mahdollisesti jatkaa toimintaansa.
Verkkosivuiltamme löytyy tietoa kaukolainoista: Asiakkaana kirjastossa | Kuopio (finna.fi)
"Jos haluamaasi aineistoa ei ole hankittu Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmiin, voit tilata sen kaukolainaksi toisesta kirjastosta joko Suomesta tai ulkomailta. Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmissa olevia, mutta lainassa olevia teoksia ei tilata kaukolainana - tee tällöin normaali varaus teoksesta."
"Kaukolainojen hinnat:
- alueellisen kehittämistehtävän kirjastoista, Varastokirjastosta ja Eduskunnan kirjastosta 3 €/kpl
- muista yleisistä kirjastoista, tieteellisistä kirjastoista ja Pohjoismaista 3 €/kpl + lähettävän kirjaston perimät kulut
- jäljenteet vähintään 3 €"
Jos sinulla on mielessä tiettyjä kirjoja, voit kysyä niiden...
Elias Lönnrotilla (1802 - 1884) on ollut suuri vaikutus myös suomenkielisen lääketieteellisen sanaston kehityksessä. Lönnrot valmistui lääkäriksi Helsingin yliopistosta 1832 ja ryhtyi sen jälkeen suomentamaan Carl Nordblatin Sundhets-lärobok -teosta. Vuonna 1838 valmistunut käännös sai nimekseen Talonpojan Koti-Lääkäri. Käännöksellä ja myös muilla Lönnrotin aihetta koskettelevilla teoksilla oli laaja vaikutus suomenkielisen lääketieteellisen sanaston ja termien vakiinnuttamiselle. En löytänyt tietoa siitä, miten paljon lääketieteen sanoista olisi hänen kehittämiään, mutta luku on joka tapauksessa merkittävä. Tunnetuimpia näistä ovat esimerkiksi kuume, valtimo ja laskimo. Alla olevista lähteistä löydät lisätietoa aiheesta.
Häkkinen, Kaisa...
Kuva on otettu Mikkelin vanhalta kasarmialueelta. Kuva löytyy kirjasta Wanhan Wäen kasarmeista jalkaväkimuseoksi. Toim. Kalevi Salovaara sivulta 6. Siinä ei ole mainittu vuosilukua, mutta ensin vuodesta 1881-1901 siinä oli Suomen 6. Mikkelin tarkk´ampujapataljoona. Ns. Vanha väki lakkautettiin 1901, minkä jälkeen venäläiset joukot asettuivat kasarmille ja poistuivat vuonna 1918.
Kuvateksti kertoo "Tarkk´ampujat valmistautuvat äksiisin Mikkelin kasarmeilla." Eli sen mukaan kyse suomalaisista joukoista.
Jalkaväkimuseo on toiminut vuodesta 1982 vanhalla kasarmialueella.
Kirjastokinon käyttö PIKI-kirjastokorteilla päättyi 30.11.2023. Sen korvaa Cineast-niminen elokuvapalvelu. Cineastin aloitus valitettavasti viivästyi alun perin suunnitellusta ja PIKI jäi hetkeksi vaille elokuvapalvelua.
PIKIn tarjoama elokuvapalvelu vaihtuu | | piki.fi (finna.fi)
Aihetta on tutkinut mm. edesmennyt Pertti Luntinen, jonka molemmat teemaan liittyvät teokset on myös digitoitu:
Luntinen, P. (1997). The imperial Russian army and navy in Finland 1808-1918. Finnish Historical Society.
Luntinen, P. (1984). Sotilasmiljoonat: Balancing the military burden between the grand duchy of Finland and the Russian empire. Suomen historiallinen seura.
Sotilasmiljoonat -teoksessaan Luntinen kertoo suomalaisten joukko-osastojen lakkauttamisen 1901 taustoista seuraavasti: ”Mutta selvästikin tavoitteena oli, sinänsä tärkeän, kansallisen armeijan hävittämisen kautta poistaa usko Suomen valtion olemassaoloon — eli suomalaisten määräysvaltaan Suomessa — ja sitä tietä saattaa Suomen olot venäläiselle kannalle ja lähentää...
Saimme tällaisen vinkin lukijaltamme:
Voisiko kyseessä olla Leif Hamren Lentokone kadoksissa. Takakannen kuvauksessa:
Kahden nuorukaisen Robinson-elämä laskuvarjoista kyhätyssä teltassa, taistelu nälkää, pakkasta ja susia vastaan.
Tämä kirjastonhoitaja ei onnistunut valitettavasti löytämään tähän vastausta. Tunnistaisikohan joku muu tämän?
Etunimen ja joskus myös sukunimen Homayon taustalla on persiankielinen nimi همايون, jota translitteroidaan myös muotoon Homayoun, Humayun, Homayoon tai Homajon. Nimi tarkoittaa kuninkaallista, keisarillista tai onnekasta.
Lähteet:
https://www.behindthename.com/name/homayoun/submitted
https://www.name-doctor.com/meaning/homayon
https://www.kavehfarrokh.com/wp-content/uploads/2009/07/index3.pdf
Kirjastonhoitaja ei ole asiantuntija lakiin liittyvissä asioissa, enkä voi antaa varmaa vastausta. Suosittelen kääntymään juristin tai muun lainoppineen puoleen. Myös taloyhtiön isännöitsijältä voit saada lisätietoa aiheesta.
Lähtökohtaisesti hiljaisuuden aikana normaalit elämisen äänet on sallittu. Se millainen lumitöiden tekeminen lasketaan häiritseväksi, on todennäköisesti tulkintakysymys.
Kyseeseen saattaisi tulla Constance Heaven, jolta 70-luvulla suomennettiin kolme Venäjälle sijoittuivaa romaania, ns. Kuragin-trilogia: Natalia (1972), Astrovin perintö (1973) ja Vaarallinen rakkaus (1979). Nataliassa nuori englantilaistyttö Amaryllis "Rilla" Weston saapuu Kuraginin sukukartanoon lähelle Pietaria kreivin viisivuotiaan pojan kotiopettajattareksi. Rilla rakastuu kreivin Andrei-veljeen, jonka kanssa sitten avioituu. Astrovin perinnössä Rillan luokse Venäjälle matkustaa hänen sisarensa Sophie.
Natalia | KirjasampoAstrovin perintö | Kirjasampo
Kyllähän niitä on. Fredrikinkatu 25 sai katolleen aurinkopaneeleja jo vuonna 2016. Samoin Iso Roobertinkatu 32:n kiinteistö.
https://solarvoima.fi/taloyhtiot/
https://www.sttinfo.fi/tiedote/49287481/kutsu-tutustu-helsingin-kantaka…
Korkeavuorenkatu 32–34 kiinteistössä on aurinkopaneeleja katolla.
https://assets.website-files.com/63329f6c77265643c4d6319d/64ff134bff896…
Aurinkopaneeleja on nähtävästi sijoitettu myös Aleksanterinkatu 21 kiinteistön katolle.
https://www.tallberg.fi/ajankohtaista-tallberg-yhtiot/aleksi-21-saa-aur…
Keskustan suurin aurinkovoimala sijaitsee Musiikkitalon katolla.
https://musiikkitalo.fi/helsingin-ydinkeskustan-suurin-aurinkovoimala-m…
Oopperatalokin on saanut omansa.
https://www.tekniikkatalous.fi/...