Tarkoitatko Vaasan kaupunginkirjaston asiakaskoneita?
Meillä on käytössä Linux ja OpenOffice 3 asiakaskoneissa. Mikrofilmihuone ja mikroluokka (Nurkka) ovat ainoat paikat, missä on Windows koneet asiakaskäytössä. Nurkan koneissa on Windows 7 ja Office 2010.
Mikkosen ja Paikkalan Sukunimikirja arvelee nimen voineen kehittyä sukunimeksi alkujaan henkilökohtaisesta lisänimestä, esim. wanha Antti. Taustalla voi olla myös Vanha-alkuinen paikannimi.
Suomen kirjastoista ei valitettavasti löydy nuotteja kyseiseen kappaleeseen. Joskus vapaaehtoisten tekemiä nuotinnoksia voi löytää erilaisilta harrastajasivustoilta, mutta virallista nuotinnosta ei näytä olevan saatavilla.
Tarkoitat varmaan Måns Gahrtonin ja Johan Unengen kirjojen Evaa ja Adamia. Kirjan ensimmäisen osan takakannen mukaan Eva ja Adam ovat 12-vuotiaita. He vanhenevat kirja kirjalta, mutta ilmeisesti myöhemmissä kirjoissa ei kerrota heidän ikiään. Ruotsalaisella kirjoista kertovalla sivustolla sanotaan, että Eva ja Adam ovat samalla luokalla ”på mellanstadiet”. Mellanstadiet vastaa Suomessa keskiastetta eli mm. lukiota. Sen mukaan he ovat siis n. 16-18-vuotiaita sarjan loppupuolen kirjoissa.
Banksy on tehnyt Lontooseen suuren määrän graffiteja ja teoksia. Osa niistä on tuhottu, varastettu tai maalattu päälle.
Teoksia kuitenkin löytyy vielä. Ohessa kaksi linkkiä, toiseen on koottu kirjoittajan mielestä Banksyn 10 parasta teosta, ja toisessa on hyvä kartta, johon on koottu ja merkitty kaikki Banksyn Lontoosta löytyvät työt.
https://www.myartbroker.com/artist/banksy/banksy-top-10-murals-in-londo…
http://adrienrahier.com/blog/where-to-find-banksy-in-london-2018-update/
Helsingissä kaikissa Helmet-kirjastoissa on mahdollista tulostaa. Kirjastoissa, joissa on itsepalvelutulostus, saat viisi sivua ilmaiseksi aina kolmen kuukauden jaksolla. Ylimeneviltä sivuilta veloitetaan 40 senttiä sivulta. Lista kirjastoista, joissa on itsepalvelutulostus löytyy pudotusvalikosta Helmet-palvelusivustolta kohdasta Kirjastot ja palvelut.
Vantaalla voit tulostaa kaikissa muissa toimipisteissä paitsi Pähkinärinteen tai Hiekkaharjun kirjastoissa. Vantaan kirjastoissa saa 20 tulostetta ilmaiseksi. Lopuista sivuista veloitetaan 40 senttiä sivulta.
http://www.helmet.fi/Preview/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Lainaajat_ja_maksut(37588)
http://www.helmet.fi/Preview/fi-FI
Auton modifiointia ja tuunausta käsitteleviä kirjoja löydät pääkaupunkiseudun aineistotietokannasta Helmetistä http://www.helmet.fi Esimerkiksi Mauno, Esko: Tuning : auton modifiointi. Voit hakea sanalla tuning joko Helmetistä tai internetistä.
Hajusuolaa ei nykylääketiede enää käytä, joten sitä tuskin voi ostaa ainakaan Suomesta. Kokeile hakea googlesta hakusanoilla buy smelling salts.
http://www2.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=33f85055-b7…
Parhaiten saat selvyyden päähenkilöiden kohtaamista vastoinkäymisistä lukemalla kirjan. Kirja löytyy myös äänikirjana, mikäli mieluummin kuuntelet tekstiä. Voit tiedustella kirjaa tai äänikirjaa lähikirjastostasi. Kirjasta on tehty kaksi elokuvaa, joita voi myös lainata kirjastosta.
Tuntematon sotilas kertoo sodasta, joten vastoinkäymisiä on monenlaisia, ja tietysti kuolema ja haavoittuminen ovat niistä vakavimmat. Sota-alueella selviytyminen, liikkuminen ja elämä on muutenkin vaikeaa ja tuo eteen monenlaista. Jos haluat tehdä analyysin jonkun tietyn henkilön kohdalta, keskity lukiessasi kirjaa juuri hänen kohtaamaansa ja kerää tietoa lukemisen edetessä.
Teoksia voi hakea Helmet-haun tarkennetun haun lomakkeella https://haku.helmet.fi/iii/encore/home?lang=fin&suite=cobalt&advancedSearch=true&searchString=. Ylimpään laatikkoon tulee hakutermiksi * (asteriski). Sen alle kannattaa lisätä hakuoperaattori EI ja hakusanaksi kaunokirjallisuus. Tämän jälkeen voi alla olevista valikoista valita aineistoksi kirjan, kieleksi suomen ja julkaisuvuodeksi 2020-2020.
Kokoelmavalikossa on myös vaihtoehto Tietokirjat, mutta tämä kokoelmarajoitin on tällä hetkellä rikki, joten sitä ei voi juuri nyt käyttää.
Lisää hakuohjeita löytyy täältä: https://kirjtuo1.helmet.fi/screens/e_help_fin.html#hakupelkilla
Organisaatioteorioiden kehittymistä ja organisaatiotutkimusta esitellään esimerkiksi teoksessa Pauli Juuti Organisaatiokäyttäytyminen, 2006.
Bengt Karlöfin teos Organisaation olemus käsittelee organisaatiomuotoja, organisaatioiden anatomiaa, fysiologiaa ja psykologiaa. Tässä kirjassa on lisäksi katsaus organisaatioteorioiden päävirtauksiin.
2006 on ilmestynyt Risto Harisalon teos Organisaatioteoriat. Tämän teoksen esittely netissä http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/2397/2233 .
Lisätietoa organisaatioteorioista internetissä, esim. http://www.answers.com/topic/organization-theory
Kyyti-verkkokirjastossa tehdään varaus seuraavasti: Hae ensin teos, jonka haluat varata (esim.tarkennetulla haulla). Klikkaa sitten teoksen nimeä, että pääset Teoksen tiedot-sivulle ja näet teoksen saatavuustiedot. Klikkaa Varaa teos -linkkiä, joka on teoksen saatavuustietojen yläpuolella ja alapuolella. Valitse noutopiste riviltä Kymenlaakson seutulainaus. Paina Varaa-painiketta. Kirjaudu sisään kirjastokortin numerolla ja salasanalla ja paina Jatka-painiketta.
Hei,
kyseessä lienee Shakespearen komedia "As you like it", joka on suomennettu nimellä "Kuten haluatte".
Kyseisen otteen voi lukea kokonaisuudessaan esim.
internet-osoitteessa:
http://wwwedu.oulu.fi/sampo/98-99/ktl/appro/persoona/persoona.html
FAS-oireyhtymästä ja FAS-lapsesta löytyi Helsingin kaupunginkirjaston Plussa-tietokannasta (http://www.libplussa.fi) kaksi teosta: A-klinikkasäätiön vuonna 1999 julkaisema kirja FAS-lapsi - raskaudenaikaisen alkoholinkäytön riskit ja tekijältä Michael Dorris The broken cord -niminen teos. Lisäksi ainakin Alta Vista-hakupalvelusta löytyy useita linkkejä haettaessa hakusanalla FAS-oireyhtymä.
Kirjassa Karvinen, Elina: Iloisesti ikääntyen: ikääntyvien liikunnalliset harjoitteet, 1994 (luokka 79.6), on yksi luku, joka käsittelee senioritansseja. Siellä on myös ohjeita seniori- ja istumatansseihin.
Senioritansseista löytyi kaksi kasettia, niitä voi toivon mukaan soveltaa myös huonokuntoisille vanhuksille sopiviksi.
Senioritanssi 10+ : juhlakasetti (luokka 77.37)
Helsinki : Kuntokallio, 1996
1 C-kasetti + ohjevihko
Senioritanssi tutuksi (luokka 77.37)
1991
Kasetti + kirja
Aineisto löytyy Joensuun kaupunginkirjaston kokoelmista.
Seuraavien verkkosivustojen mukaan erilaisten kamelirotujen tiineys kestää n. 13 kuukautta:
http://www.americazoo.com/goto/index/mammals/356.htm;
http://www.arab.net/camels/;
http://www.animalinfo.org/species/artiperi/camebact.htm
Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan nimi Suvi esiintyy 7.6. suomalaisessa almanakassa v:sta 1950 lähtien. Suvi on myös suosittu yhdysnimen alku. Suvi on suomalainen vuodenaikoihin liittyvä kaunis nimi, merkitsee myös etelää ja suojasäätä.
Vilkunan kirjassa Etunimet kerrotaan, että Henna on vanha muoto nimistä Henriikka ja Henrietta. Nämä nimet ovat Henrikin sisarmuotoja. Henna on myös kutsumamuoto Johannasta ja Helenasta.
Nimien alkuperistä kertovat mm. teokset:
Vilkuna, Kustaa: Etunimet
Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja
Eeva Riihonen: Mikä lapselle nimeksi?
Pentti Lempiäinen: Nimipäivättömien nimipäiväkirja
John Ronald Reuel Tolkien syntyi 3.1.1892 ja kuoli 2.9.1973. Lisää tietoa kirjailijasta saat mm. Suomen Tolkien-seuran kotisivuilta http://www.suomentolkienseura.fi/.