Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Miten voin löytää kaukaisen sukulaisen Yhdysvalloista, kun en ole ollut yhteydessä yli 30 vuoteen, enkä tiedä nykyistä nimeä, varmuudella tiedän vain… 896 Suomen Sukututkimusseurasta (http://www.genealogia.fi/) neuvottiin liittymään Suku-postituslistalle, jonka kautta voisi tietoa sukulaisesta löytyä. Tietoa postituslistasta ja siihen liittymisestä löytyy tältä: http://www.genealogia.fi/postlist/ Toinen mahdollisuus on pyytää virkatodistus sukulaisen äidistä ja pyytää liittämään siihen myös lasten nimet. Tällä tavoin selviäisi ainakin nykyinen nimi.
Olen 50-luvulla laulanut Espoossa koulun kuoron kanssa Onni Kauppilan säveltämää juhlakantaattia “Valon vartijat”. Jälkeenpäin olen alkanut etsiä tietoja… 360 Säveltäjä Onni Kauppilasta ei valitettavasti juuri helposti löydettäviä henkilötietoja ole tarjolla, eikä esimerkiksi Viola-tietokannassa ole edes hänen elinvuosiaan. Hänen syntymäaikansa on 6.10.1905 ja ainakin vielä vuonna 1995 hän vietti 90-vuotispäiviään Helsingissä. Kysyjän etsimää kantaattia Valon vartijat ei ole levytetty eikä julkaistu nuottina. Muutamia hänen sävellyksiään on levytetty. Mieskuorolaulu Pohjolanmaa Jaakko Kalmion tekstiin on julkaistu Haukiputaan kunnan julkaisemalla LP-levyllä "Musiikkitervehdys Haukiputaalta" vuonna 1982, esittäjänä Haukiputaan mieskuoro. Sama esitys on julkaistu vuonna 2006 Lions-Club Haukiputaan julkaisemalla CD-levyllä "Haukiputtaalla soi" ja kuoron omalla LP-levyllä "Soi soi laulu" vuonna 1988...
Mistä löytäisin Kyllikki Mäntylän runon Opri alkuperäistekstin? 87 Kyllikki Mäntylän näytelmä Opri löytyy mm. kirjavarastosta https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1423083?lang=fin Runosta en löytänyt tietoa.
Muistan, että olen nuorempana nähnyt hyllyssämme kirjan, jonka kansi on valkoinen, ja siinä on myös mustavalkoinen koira. Rodulta ehkä bordercollie? Uskoisin… 107 Ihan kuvauksen mukaista kirjaa ei löytynyt, mutta valkoisia kirjankansia koiralla tai ylipäätään kirjoja mustavalkoisen koiran kuvalla löytyi runsaasti. Eniten kuvausta muistutti kirja Bim mustakorva, mutta siinä koira ei kyllä ole bordercollie. Voit yrittää etsiä kirjaa itse Kirjasampon kansikuvahaulla - kirjoita hakuun esimerkiksi "koira valkoinen" tai "bordercollie".
Tiedättekö jotain Bonnie Bryantiata? Teen koulunäytelmää ja en löydä hänestä mitään tietoa. 96 Tähän kysymykseen on aiemmin vastattu ja läydät vastaukset täältä: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/asiasanankysymykset.aspx?ID=…
Mistä saisi tietoa COMENIUS projekteista? Meillä on menossa 23.4.01-27.4.01 koulussa Comenius projekti ja sanan Comenius tausta tietoja olisi kiva saada. 1030 Comeniusohjelma on osa Euroopan unionin koulutusohjelmaa, Sokratesta. Sen tavoitteena on lisätä eurooppalaista yhteistyötä koulutuksen alalla. Sauvosaaren koulun Comeniusprojektin sivuilta http://www.kemi.fi/~keskus/comenius.htm löytyy kuvaus Johan Amos Comeniuksesta (1592-1670) joka oli tshekkiläinen kasvatustieteilijä http://www.kemi.fi/~keskus/come4.htm Comeniuksesta Google-haku http://www.google.com/ hakusanana "Johan Amos Comenius" löytyy runsaasti tietoa http://members.tripod.com/~FroebelWeb/web7002.html http://comenius.50megs.com/links.html
Löytyykö jostain kirjasta ala-asteen joulunäytelmä vuorosanoineen nimeltä ”Mestaritonttu”? Muistikuva itsellä tällaisesta ennen vuotta 1994. 75 Hei! Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut-satukirjan näytelmäsovitus löytyy kirjasta Mahtisana ja muita näytelmiä. Kirja sisältää 15 näytelmää ja yksi niistä on Mestaritontun seikkailut. En tosin tiedä, onko tämä hakemasi versio näytelmästä, sillä kirja on julkaistu vuonna 2006. Kirjaa löytyy Pirkanmaan kirjastoista heikonlaisesti: Tampereen kirjaston kokoelmissa on yksi kappale ja sekin on tällä hetkellä lainassa. Näytelmä löytyy lisäksi Tampereen kirjastosta Pirkanmaa-kokoelmasta monisteena, mutta sitä ei voi lainata. Tämä on vuodelta 1986 ja saattaa siis olla lähempänä sitä versiota, joka sinulla on hakusessa.
Haluaisin aapisen, jossa pässi päkäpää kulki valko ja sinivuokkojen luona, menin ekalle luokalle -64 107 En valitettavasti ole onnistunut löytämään täysin tätä kuvausta vastaavaa aapista. Ehdotan kuitenkin muutamaa jotka ovat edes sinne päin. Molemmat ovat Martti Haavion kirjoittamia tarinoita ja hänen tuotannossaan Pässi Päkäpää seikkaili muuallakin. WSOYn Iloinen lukukirja (painoksia 1938-57) sisältää kertomuksen Pukki Partasuu ja Pässi Päkäpää, jossa eläimet lähtevät "sinisille sinisille vuorille ja vihreään vihreään metsään". Iloinen eläinkirja (ensimmäinen painos 1946) sisältää tarinan Prinsessa ja pässi, jossa Pässi Päkäpää lähtee prinsessan kanssa "vihreälle niitylle ja valkealla vainiolle kukkia poimimaan". Kansalliskirjastolla on digitoitu kokoelma aapisia, joita pääsee selaamaan verkossa: https://digi.kansalliskirjasto.fi/...
Martta Salmela Järvisen kirjoissa sekä nyt Hilja Valtosen kirjassa tuli vastaan sana "kuterveti" (H.V. ' kuterveti meidän välitämme on kertakaikkiaan lopussa')… 61 Yritin etsiä kuterveti -sanaa useammasta sanakirjasta ja murresanakirjasta, mutta mistään en sitä löytänyt. Veikkaisin, että kyseessä on paikallinen ja/tai vanha väännös jostain vieraskielisestä termistä. Arvaus voisi olla esim. saksan "gut verständnis / verstehen", josta voisi vääntyä "kuterveti" tarkoittamaan hyvää ymmärrystä tai käsitystä. Ainakin tuosta mallilauseesta tulisi tällä tavoin järkevä: "Hyvä ymmärrys väliltämme on kerta kaikkiaan lopussa."
Mitä nimi Lotta tarkoittaa? 7947 Uuden suomalaisen nimikirjan mukaan Lotta, Lotten on lyhenne nimestä Charlotta. Charlotta on italialais-ranskalainen nimi, syntynyt Carlon ja Charlesin deminutiivia vastaavaksi sisarnimeksi (Charlot 'pikku Kaarlo'; Charlotta 'pikku Karla). Suomalainen Lotta on lähtöisin Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden Lotta Svärd -runosta.
Tuulia nimen merkitys? 6909 Tuulia on suomalainen nimi, joka ilmeisesti pohjautuu nimiin Tuulikki ja Tuuli. Kaikkien näiden nimien taustalla on yleiskielinen sana tuuli. Almanakkaan Tuulia otettiin vuonna 1950. (Lähde: Saarikalle ja Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, 2007)
Miten määritellään moniammatillisuus-termi? Mitä moniammatillisuus siis on? Löytyykö määritelmä mahdollisesti jostain kirjasta/kirjoista? Netissä tietoa toki… 9983 Annemari Kokkisen ja Leena Maltari-Ventilän kirjassa Hoito- ja huolenpitotyön sanasto (2008) sana moniammatillinen määritellään näin: työryhmä tai vastaava, jossa on usean ammattikunnan edustaja. Moniammatillisuudesta on kirjoitettu paljon, kirjaston tietokannasta asiasanalla moniammatillisuus löytyy useita teoksia. Esim. Kaarina Isoherrasen teoksissa Enemmän yhdessä: moniammatillinen yhteistyö (2008)ja Moniammatillinen yhteistyö (2005) löytyy laajempia käsitteen määritelmiä, jälkimmäisessä mainitaan mm. näin: moniammatillista yhteistyötä voidaan kuvata sosiaali- ja terveysalan asiakastyössä eri asiantuntijoiden työskentelynä, jossa pyritään huomioimaan asiakkaan kokonaisuus.
Kuinka pitkälle taaksepäin voi löytää tietoja Hesarista? Voiko löytää esimerkiksi kuolinilmoituksen vain henkilön nimen ja syntymävuoden ja kuolin paikan… 8747 Helsingin Sanomien verkkopalveluun sisältyvä päivän lehti ei sisällä lainkaan ilmoituksia. Päivän lehden arkisto ulottuu vuoteen 2012. Kirjastoissa käytössä olevalla ePress -palvelulla voi etsiä Helsingin Sanomien näköislehdistä myös kuolinilmoitukset esim. juuri henkilön nimen mukaan. EPressin arkisto on luettavissa kaksi kuukautta lehden ilmestymispäivästä. Pitemmältä ajalta kuolinilmoituksia voi etsiä lehden mikrofilmatusta arkistosta selaamalla lehtiä päivämäärän mukaan. Mikrofilmattuja lehtiä on Vantaan, Helsingin ja Espoon kirjastoista, http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Rb1600418__Shelsingin%20sano….
Olisiko mahdollisuus saada lisätietoa kirjailija Ilkka Remeksestä esim. miksi salanimi?, missä asuu?, ja onko remeksen kirjoituksista tehty elokuvia? 2911 Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun arkistosta löytyy useita Ilkka Remestä (oik. Petri Pykälä) koskevia kysymyksiä. Suositeltuja lähteitä ovat mm. kirjailijan omat kotisivut http://www.ilkkaremes.com ja http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilkka_Remes Wikipedian mukaan Ilkka Remes on kertonut käyttävänsä salanimeä, koska ei halua profiloitua vain jännityskirjailijaksi ja haluaa tulevaisuudessa kirjoittaa muutakin. Saman lähteen mukaan kirjailija asuu Espanjassa. 1990-luvun lopussa suunniteltiin Remeksen esikoistrillerin, Pääkallokehrääjän filmaamista (Keskisuomalainen 23.9.1998). Remes käsikirjoitti yhdessä Antti Jokisen kanssa Jokisen ohjaaman lyhytelokuvan Bioterror. Elokuva esitetty televisiossa vuonna 1999. Televisiossa on esitetty vuosina 2002...
Mistä johtuu että jotkut ihmiset saavat kielensä rullalle ja toiset eivät? 8559 Tässä asiantuntijan (lääkärin) vastaus kysymykseen. Kieli on ihmisen vahvin lihas. Se muodostuu kielen ulkoisista ja sisäisistä lihaksista, jotka risteävät eri suuntiin. Kielellä on monta tärkeää tehtävää. Se osallistuu ruuan jauhamiseen ja ruuan kuljetukseen suuontelosta nieluun, se osallistuu puheen muodostukseen ja hengitykseen ja sillä on tärkeä tehtävä vauvan imemisprosessissa. Useat hermot osallistuvat kielen hermotukseen. Kielen sisäiset lihakset saavat aikaan kielen muodot, esim. kielen pistämisen rullalle. Kaikki eivät siinä kuitenkaan onnistu. Kielen saa rullalle 75% ihmisistä ja 25% ei. Olisiko syynä yhdessä geneettiset tekijät sekä harjoituksen tulos? Myös kielen alla oleva jänne voi lyhyytensä takia vaikeuttaa kelen...
Kuinka monta tonnia ilmakehässä on hiilidioksidia? Kuinka monta tonnia vuodessa syntyy hiilidioksidia? Kuinka monta tonnia ihmisen toiminta tuottaa vuodessa… 1075 Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ilmoitetaan tilavuuden miljoonasosina, eli ppm (parts per million) -pitoisuusmittana. Ppm on prosentin kaltainen suhteellinen suhdeyksikkö (1% = 10 000 ppm). Tällä hetkellä ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noin 415 ppm ja se kasvaa vuosittain noin 2 ppm. Maapallon normaalitilassa hiilidioksidin lähteet ja nielut ovat tasapainossa eli ilmakehään vapautuu ja siitä poistuu yhtä paljon hiilidioksidia vuoden aikana (noin 770-790 Gt/vuosi). Ihmiskunta taas tupruttelee hiilidioksidia ilmaan noin 39 Gt/vuosi. Luku voi vaikuttaa pieneltä, mutta se on niin sanotusti ylimääräistä hiilidioksidia, jonka varalle ei ole tarvittavia hiilinieluja. Aiheesta löytyy hyvä kirjoitus Kysy ilmastosta -palvelusta, jossa...
Mitä suomalaisia fantasia kirjailijoita on? 3458 Seuraavat kirjailijat ovat julkaisseet fantasiakirjallisuutta: Andersson, Eeva; Aumasto, Marjaana; Holopainen, Anu; Sinisalo, Johanna; Tapio, Juha K.; Tolvanen, Maria; Verronen, Maarit; Väyrynen, Taru. Lisää tietoa suomalaisista fantasiakirjailijoista saa esim. teoksesta Bengtsson, Niklas: Mielikuvituksen rajaton riemu (BTJ Kirjastopalvelu 2000).
Mistä lastenlaulukirjasta löytäisin "täällä yksi ketunpoika kaipaa ystävää, kuka tassuun tarttuisi, kumppaniksi jää" -laulun sanat ja nuotit? 3398 Laulun nimi on Kirje kuulle, ja se löytyisi kirjasta Musiikin mestarit 3-4, Otava 2002. Valitettavasti Tervolan kirjastossa ei kirjaa näytä olevan, ei myöskään Kemin, Keminmaan eikä Tornion kirjastossa eikä meillä Lapin maakuntakirjastossa. - Laulun sanat löytyisivät myös Annin Tannin laululeikit 2:n lipukkeesta, mutta sekin on meiltä lainassa. - Kaukopalvelun kautta kirjan voi saada, kannattaa kääntyä Terviolan kirjaston puoleen, puh. 016- 242406
Mistäköhän sukunimi Karvonen tulee? Mikä on sen tarkoitus, merkitys ja alkuperä? Kiitos! 2836 Laajalle levinneet nimet Karvanen, Karvinen ja Karvonen ovat kaikki samaa kantaa. Nimiryhmälle on esitetty useita erilaisia selityksiä, mutta nimen vanhimpien esiintymien jakautuminen ympäri maata ja pitkään jatkunut nimimuotojen vakiintumattomuus viitannee siihen, että kyseessä on germaaninen laina muinaissaksalaisesta Garva-nimikannasta. Nimien taustaksi on esitetty myös nimenkantajan ulkonäöstä johtuneita Karva-lisänimiä (Karva, Karvainen). Ala-Satakunnan ja Perämeren rannikoilla tunnetaan sana 'karvo' (kivikkosaari, kari), mutta maantieteellisistä syistä se tuskin sopii nimen pohjaksi. Lähde: Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, Sukunimet (Otava, 2000)
Haluaisin tietää Lumi-nimen merkityksen ja alkuperän. Onko Lumilla nimipäivää? 2963 Kuten itsekin olet todennut Lumi etunimenä liittyy luonnonilmiöön lumi. Se on yksi luontoaiheisia nimiä, jonka käyttöä etunimenä on saattanut siivittää siihen liittyvä mielikuva valkoisuudesta ja puhtaudesta. Nimistä ja niiden alkuperästä löytyy tietoa kirjastojen nimikirjoista. Tämän tiedon lähteenä on käytetty Pentti Lempiäisen Suurta etunimikirjaa. Lumilla ei ole nimipäivää nimipäiväkalenterissamme.