Mest kommenterade svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Onko Juhani Ahon Rautatie-romaanin Matti lukutaidoton? 328 Ahon teksti kyllä vahvasti johdattelee tulkitsemaan Matin lukutaidottomaksi. Matti tarvitsisi silmälasit, mutta ei ole sellaisia hankkinut, "kun ei ole löytänyt käypiä". Todellisin syy lienee kuitenkin hänen heikko lukutaitonsa, jonka hän kömpelösti yrittää verhota huononäköisyydeksi. Rovasti kuitenkin tietää, että "Matti oli huonolukuinen, hyvin huonolukuinen". Moderni lukutaitoisuus, taito lukea ja kirjoittaa, oli 1800-luvun maalaisväestön keskuudessa hyvin harvinaista. Enemmistö ns. säätyläislukutaidon osaajistamme oli ruotsinkielisiä. Rahvaan eli sääty-yhteiskunnan alaluokkaisen väen "lukutaidoksi" riitti toisto- ja ulkoluku eli kirkollinen lukutaito. Henkilö saatettiin merkitä rippikirjoissa sisälukutaitoiseksi, vaikka...
Etsin self-help kirjoja häpeästä, itsensä voittamisesta, uskaltamisesta... Henkilölle joka pelkää lähteä ulos kun "muut tuijottaa" ja eristäytyy siksi kotiinsa… 221 Häpeän tunnetta ja siitä selvitymistä sekä itsetunnon kehittämistä käsittelee Ben Malisen Elämää kahlitseva häpeä (2010). Kai Vakkurin Syyllisyys, häpeä, syyllistäminen (2011) tutkii näitä tunteita sekä minäkuvaa ja sen kehittämistä sekä elämänhallintaa. Muitakin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta on eri näkökulmista esim. hengellinen häpeä (Kettunen, Kätketty ja vaiettu) tai psykoanalyyttinen kirjallisuus aiheesta. Vähän toisen tyyppinen, mutta ehkä hyödyllinen teos voisi olla Kaisa ja Simo Kuurnen Sisäisen orvon viisaus : kuinka löydän kotiin, joka keskittyy oman itsen tuntemukseen ja arvostamiseen. Suomen mielenterveysseuran sivuilla on paljon materiaalia, tietoa ja neuvoja, miten tällaiseen tilanteeseen pitäisi suhtautua. Sivuilta...
Omistan cd-levyn jonka esittäjäksi on merkitty Nino Portelli. CD:n nimi on The Best Of. Se on ilmeisesti suomalaisten muusikkojen esittämä. Levyn on tuottanut… 526 Nino Portelli -nimellä julkaistut levyt on äänitetty vuosina 1990-1992. Tuotanto sisältää muutaman vinyylisinglen sekä 1992 julkaistun cd-kokoelman The Sound of Nino Portelli. Musiikki on edeltävien vuosikymmenten kansainvälisiä viihdemusikkin hittejä. Portelli on epäilemättä salanimi, mutta oikeaa henkilöyttä ei löydy Fenno-äänitetietokannan eikä Viihdemusiikin ystävien sivuston salanimiluetteloista. Singlen etiketissä on toinenkin salanimi, tuottaja Nico Fantastico. Joka tapauksessa kyseessä on suomalainen julkaisu, koska äänitetiedot löytyvät kansallisdiskografia Violasta. Yleisten kirjastojen kokoelmissa Portellin musiikkia ei kuitenkaan ole. Portellia julkaissut suomalainen Bluebird myytiin v. 2000 kansainväliselle Sony BMG -...
Onko Helsimgissä Kampissa jossain joulukuusi jossa lasten joululahjatoiveita joita voi valita, ostaa ja lahjoittaa lapselle? Lonely christmas tree tyylinen… 213 Starbucks Kampissa näyttää olleen, mutta se lienee jo päättynyt, koska sivulla kiitellään osallistuneita: https://stalknation.com/p/B53HeeZp5fN
Missä pääkaupunkiseudulla voisi opiskella Saamen kieltä? 348 Saamen kielen opetusta järjestetään Helsingin yliopiston humanististen koulutusohjelmien valinnaisten opintojen puitteissa. Ota yhteyttä opiskelijaneuvontaan sivulla https://guide.student.helsinki.fi/fi/artikkeli/opiskelijaneuvonta ja löydä infopisteet Helsingissä. Keväällä 2020 järjestetään pohjoissaamen jatkokurssi (ZSA122). Lapsille saamea opetetaan Pasilan peruskoulussa ja päiväkoti Susannassa, ks. https://www.hel.fi/uutiset/fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/helsi…
Miten sukunimen Dingle sijamuodot lausutaan? 262 Kielitoimiston ohjepankin mukaan taivutuspääte liitetään suoraan nimeen, kun nimen kirjoitusasu päättyy vokaaliin, olipa ääntyvä vokaali sama tai eri kuin kirjoitettu. Taivutuspääte liitetään suoraan silloinkin, kun kirjoitusasu päättyy vokaaliin mutta ääntöasu konsonanttiin. Monikossa e-loppuiset nimet taipuvat yleensä sellaisten e-loppuisten sanojen kuin nalle, jade mallin mukaan (esim. Duse [duuze] : Dusejen (~ Dusein) : Duseja : Duseilla). Lisätietoa vieraskielisten nimien taivutuksesta Kielitoimiston sivuilla: http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/479  
Tokmannilla oli ilotulitteita syntymäpäivähyllyllä, onko tämä muka luvallista? Vielä ei ole myyntiaika. 260 Tietoa ilotulitteiden myynnistä löytyy Turvallisuus- ja kemikaaliviraston sivuilta. Siellä myyntikieltoajaksi ilmoitetaan 1.-26.12. Ovatkohan kyseessä olleet F1-luokan ilotulitteet, joita myyntiaikarajoitus ei koske? Valtioneuvoston asetuksessa 709/2015 määritellään F1-luokkaan "ilotulitteet, jotka aiheuttavat erittäin vähäisen vaaran ja ovat melutasoltaan merkityksettömiä ja jotka on tarkoitettu käytettäviksi rajatulla alueella tai asuinrakennuksissa." Ilotulitteiden myyntiä valvoo pelastuslaitos. 
Suomennetaanko lisää Janet Evanovichin dekkareita Stephanie Plumista? 160 Hei, tällä hetkellä ei ole tietoa suomennetaanko Janet Evanovichin dekkareita lisää. Viimeisin suomennettu dekkari näyttää olevan vuodelta 2015 Yhdestoista hetki. Sarjan kustantajana Suomessa on WSOY. He eivät ole vielä vastanneet kysymykseeni Evanovichin jatkosuomennoksista. Evanovichin dekkarit (suomen kielellä) Helmet.fi:n listauksena, https://kirjtuo1.helmet.fi/search~S9*fin?/aEvanovich%2C+Janet+/aevanovi…?
Kysyn kirjasta nimeltä Vapaaksi ahdistuksesta, jonka on kirjoittanut Edmund J. Bourne. Teoksella on useita painoksia. Osaatteko sanoa, miten merkittävästi… 331 Hei, Kaikki painokset näyttäisivät olevan samalla ISBN-tunnuksella, mikä pitäisi tarkoittaa, että sisältö on identtinen. Samasta syystä kirjan tiedoissa on lisäpainokset, ja ne on kirjastoissa samassa tietueessa, koska siinä ei näin ollen pitäisi olla muutoksia. Koska kirja ei ole rutinoituneen ja vakiintuneen kustantamon julkaisema, tästä ei voi olla täysin varma, koska silloin tällöin kirjalle ei ole muistettu hakea uutta ISBN-tunnusta, mikä erottelisi kirjan muista painoksista. Kirjassa pitäisi silloin olla maininta, että kyseessä on uudisatettu painos. Meillä ei ole kirjoja paikalla, että voisin tarkistaa, mutta lähtökohtaisesti painokset lienevät samansisältöisiä.
Olen etsinut tuloksetta nimeä ja esittäjää kappaleelle jossa lauletaan: "Otan käteeni kirveen, ison terävän hirveen, sillä käyn sinut nujertamaan. Jos vielä… 360 Valitettavasti ei löytynyt tietoja kyseisestä laulusta.
Mikä on nimen Niia alkuperä? Entä milloin Niia voisi viettää nimipäivää? 1781 Niia on Suomessa suhteellisen harvinainen nimi. Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on ollut vuosivälillä 2010–2019 yhteensä 65 Niia-nimistä henkilöä. Tarkemmat nimitilastot löytyvät Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta. Niia löytyy myös Etunimet.net-verkkosivuston Harvinaisten poikien ja tyttöjen nimet -listalta. Niia-nimen alkuperää on vaikea selvittää varmasti. Etunimet.fi-verkkosivuston mukaan Niia tai Nia on Suomessa ollut yleensä lyhentymä nimistä Nehemia, Ananias, Sefanja tai Eugenia (ks. Etunimet.net). Se saattaa mahdollisesti olla myös muunnos nimestä Niina tai Miia. Niia-nimelle ei ole omaa nimipäivää suomalaisessa nimipäiväkalenterissa. Sopivia nimipäiviä saattaisivat olla esimerkiksi 30. huhtikuuta, jolloin on Miian...
Mikä koulutus pitää olla, että pääsee arvioimaan yo-kokeita? 156 Ylioppilastutkinnosta säädetään laissa, https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190502, ja tutkintolautakunnan kokoonpanosta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Tämänhetkisen lautakunnan kokoonpanosta selviää koulutuksen taso, ks.  https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410845/ylioppila…   Lähteet: https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410845/ylioppila… https://www.valtiolle.fi/fi-FI/Tyonantajat_ja_tyontekijat/Opetus_ja_kul… https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190502  
Mikä tarina oli jalnakirjojen viuluniekan mökillä? 182 Kanadalaisen Mazo de la Rochen (1879-1961) Jalna-sarja kertoo Whiteoakin suvun vaiheista noin vuodesta 1854 vuoteen 1954. Adeline ja Philip Whiteoak muuttavat sarjan alussa Kanadaan ja ostavat sieltä suuren maatilan. Jo ensimmäisessä kirjassa mainitaan Viuluniekan mökki, joka sijaitsee Whiteoakien ostamalla maalla. Nimetön viuluniekka on paikallinen soittaja, jonka Whiteoakit antavat jäädä asumaan mökkiinsä. Adeline sanoo, että viuluniekka voisi soittaa heidänkin  juhlissaan, mutta naapuri toteaa, että Whiteoakien tasoisissa juhlissa viuluniekka ei voi soittaa, hän kuuluu rahvaan juhliin. Myöhemmissä kirjoissa Viuluniekka mainitaan kerrottaessa suvun ja maatilan historiaa. Adelinen vanhin poika, Nick-setä, oli lapsena ollut äitinsä mukana...
Miten lainojen eräpäivä määräytyy "pyhäpäivien" yli Helmet-kirjastoissa? Esim. 14 vrk laina, alkaa 20.12.2019, mikä on sen eräpäivä? Tieto hyödyllinen… 299 Hei! Jos lainan eräpäivä osuisi pyhäpäivälle, se siirtyy seuraavalle arkipäivälle. Jos lainaat Bestseller-aineistoa 20.12.2019, laina-aika on normaalit 14 vuorokautta ja eräpäivä siten 3.1.2020.
Luin lapsena kirjan, jossa tyttö löysi kotoaan vanhan tilkkutäkin, joka olikin aarrekartta. Mikä mahtoi olla tämän kirjan nimi? 270 Tähän kysymykseen voi hakea vastausta Tampereella sijaitsevasta Lastenkirjainstituutista. Hakukysymyksen voi kirjoittaa lastenkirjainstituutti.fi -sivun kysy meiltä -lomakkeeseen, joka on sivun Kirjasto-otsikon alla. Kirjaa voi myös hakea selaamalla kansikuvia Kirjasammon sivulta, www.kirjasampo.fi  Yksi vaihtoehto voisi olla kollegani ehdotus, eli  Gunnel Linden lastenkirja Keinutuolimatka (suomeksi 1965). , Siinä ei ole varsinaisesti aarrekarttaa, vaan kartta nimeltä Sisämaailma, jonka yksin kotona oleva tyttö piirtää omasta kodistaan ja jossa hän seikkailee. Kartalta löytyy mm. Vuodeniitty, jossa on kuperkeikkakuoppa ja korvatyynykukkula sekä Raidallinen mattotie ja Lipastoluoto.           
Edith Piafista kertovassa kirjassa ”Piaf - Jumalani kuinka olen elänyt - (kirjailijana Simone Berteaut), kerrotaan sivulla 494 rivillä 12, että Piaf oli… 980 Varmaa tietoa väitetystä itsemurhayrityksestä ei löytynyt.Simone Berteaut'n kirja (alkuteos 1969; suom. 7.p., 1997) on tunnetuin Piaf-elämäkerta. Siinä mainitaan itsemurhayritys, mutta ei tarkentavia tietoja väitteen tueksi. Vaikka Berteaut'ta sanotaan kirjan takakansitekstissä Piafin sisarpuoleksi, he eivät olleet sukua toisilleen, mutta kylläkin läheisiä ystäviä pitkältä ajalta. Kirjan sisällönkin on arveltu olevan osittain kirjailijan omaa sepitettä.Jean-Dominique Brierre kertoo elämäkerrassa Hymni rakkaudelle (s. 201; suom. 2016), että Piaf uhkasi itsemurhalla elokuussa 1959, kun hänen silloinen kumppaninsa Douglas Davis päätti heidän lyhyen suhteensa.Seuraavat lähteet olivat käytettävissä vain Google books -palvelun lyhennettyinä...
Minkä nimisessä joulukertomuksessa Roope-setä toivottaa: "Gronsk pyk"? Onko kertomusta saatavana jossain Aku Ankka -kirjassa? 559 Hei, Kyseinen sarja on ilmestynyt Aku Ankka -lehdessä 51/1973. Suomeksi sarjakuva on nimeltään "Minkä taakseen jättää..." Alkuperäiseltä nimeltään "Uncle Scrooge Has The Christmas Blues" piirtänyt Antoni Gil-Bao ja käsikirjoittanut Carsten Jacobsen. Parhaiten sarja taitaa löytyä Aku Ankan Lataamosta, jos ei tuota numeroa saa jostain käsiinsä. Äkkiseltään en huomannut, että sitä olisi julkaistu myöhemmin toivesarjana.
Onko mitään tilastoa uskonnollisille tahoille tehtyjen testamenttien määristä ja kuinka paljon ennen kuolemaa ne on allekirjoitettu? 160 En valitettavasti onnistunut löytämään kyselemääsi tilastoa. Suomen lain mukaan testamenttia ei tarvitse rekisteröidä eikä niistä siis ole yhtenäistä tietokantaa.  Valtionkonttorin sivulta löysin tiedon siitä, että noin 60 % ilman perillisiä kuolleista on tehnyt testamentin. Tietoa siitä, kuinka moni kaikista suomalaisista on tehnyt testamentin tai kenelle, en onnistunut löytämään.https://www.valtiokonttori.fi/palvelu/perillisitta-kuolleiden-jaamistot/  Yleishyödyllisten järjestönen edustajat arvioivat, että testamenttilahjoitusten määrä lisääntyy lähivuosina. https://yle.fi/uutiset/3-10176991 Jos asia kiinnostaa, kannattaa ehkä kysellä mahdollisia tilastotietoja Valtionkonttorista tai Veronmaksajien keskusliitosta. Valtionkonttori...
Suomen käsivarsi on pohdituttanut. Mikä on sen muodostumisen historiikki / syy? 828 Historiantutkija, emeritusprofessori ja Helsingin yliopiston entinen rehtori Päiviö Tommila kirjoittaa Maankäyttö-aikakauslehden artikkelissa "Kuinka Suomi-neidon muotoinen kartta-Suomi syntyi" käsivarren synnystä näin:  "Suomella ei ollut Ruotsin aikana länsirajaa, mutta Haminan rauhassa sellaiseksi määriteltiin Tornion- ja Muonionjokia pitkin kulkeva linja. Nyt Suomi sai myös pohjoisrajan, sillä kun Suomeksi kutsuttu alue oli Ruotsin aikana ulottunut vain Kemijoen tienoille, rajaksi tuli nyt 1751 käyty Ruotsin ja Norjan raja. Se on tänä päivänäkin Norjan ja Suomen raja. Näissä rajajärjestelyissä syntyi Suomi-neidon läntinen käsivarsi." Artikkeli on luettavissa myös verkossa: http://www.maankaytto.fi/arkisto/mk109/mk109_1225_tommila.pdf
Tarvitsen kahden eri vanhan laulun (rallin) sanat (ja nuotit). 1. Sanat koskevat muotia ja alkavat: Muoti kauhea vallalle päässyt on aina Hangosta Petsamoon… 348 Emme valitettavasti saaneet selville, mistä lauluista sanat ovat. Tunnistaisiko joku lukijoista ne?