Svensk folkskola i Tammerfors? Taidemaalari Kaj Stenvall (s. 1951 Tampere) on käynyt tuonnimistä koulua, edelleen toimivan svenska samskolanin lisäksi. Lähde:… |
94 |
|
|
|
Tampereen ruotsinkielinen kansakoulu perustettiin vuonna 1895. Kaupungin ruotsinkieliset olivat jo aikaisemmin ilmaisseet halunsa ruotsinkielisen koulun saamiseksi. Tammerfors-lehden mielestä koulu oli tarpeellinen "niitä lukuisia lapsia ajatellen, joiden vanhemmat syystä tai toisesta eivät voineet panna lapsiaan ruotsalaiseen yhteiskouluun". Tampereen Sanomien mielestä Tampereella ei ollut sellaisia vanhempia tai lapsia, jotka ruotsalaista kansakoulua olisivat tarvinneet: "Työväestö enimmäkseen käyttää lapsiaan kansakoulussa ja se on kauttaaltaan suomalaista."
Koulu kuitenkin perustettiin, ja sinne ilmoittautui 54 oppilasta, jotka jaettiin kahdeksi alemman koulun luokaksi. Vuosituhannen vaihteen jälkeen koulun oppilasmäärä kasvoi... |