Mistä sukunimi Riitamaa on lähtöisin ja kuinka harvinainen se on?

Frågan ställd

Mistä sukunimi Riitamaa on lähtöisin ja kuinka harvinainen se on?

Svar

Besvarad
Uppdaterat

Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan sukunimi Riitamaa on nykyisenä nimenä 60 henkilollä. Tietoja nimen alkuperästä ei valitettavasti löytynyt kirjaston kokoelmissa olevista sukunimikirjoista.

Karjalan kannaksella on ollut alue, jonka omistuksesta suomalaiset ja venäläiset riitelivät 1500-luvulla. Kirjassa Jääsken kihlakunnan historia kerrotaan, että Rajajoen eli Siestarjoen ja Saijanjoen välisellä alueella Suomenlahden puoleisella rannalla sijaitsi maa-alue,jossa äyräpääläiset vanhastaan kävivät kaskeamassa. Siitä oli jo aikaisemmin käyty riitoja, kun venäläiset väittivät aluetta omakseen. Se hävitettiin kerran perinpohjin ja omistusriidoista aiheutui paikan nimikin, Riitamaa.

0 röster
Fann du informationen nyttig?
Ämnesord
 
Vill du lämna en ny fråga? Skicka din fråga här.

Kommentarer

Hiski-tiedoston mukaan Anjalassa on ollut Riitamaa-niminen talo 1800-luvulla. Koski T.L:n pitäjässä ja Kiukaisissa on ollut samoihin aikoihin Riitamaa-nimisiä henkilöitä. Tämä saattaisi viitata siihen, että nimi on ehkä syntynyt useassakin kunnassa vastaavasti alueesta, joka on ollut omistukseltaan kiistanalainen. Ilman syvällisempää tutkimusta on mahdoton arvioida, ovatko kaikki nykyiset Riitamaat keskenään sukua ja/tai ovatko he näiden mainittujen henkilöiden jälkeläisiä. Monet kokevat Karjalan muutenkin kuin Jääsken osalta riitamaaksi.

Nokian kaupungissa entisen Tottijärven kunnan Sorvan kylässä on myös Riitamaa niminen maatila. Tila on aikoinaan erotettu Knuutilan tilasta ja kirkonkirjojen mukaan isäntänä on ollut jossakin vaiheessa Johannes Herman Ritama (merkintä on 1800 luvulta). Johannes Herman tunnettiin 'Susi-Hermmanni' nimellä ja hänen sukunimensä lienee sittemmin ollut Nurminen.

Kommentera svaret

Ei muotoiluja

  • Tillåtna HTML-taggar: <i> <b> <s>
  • Rader och stycken bryts automatiskt.
  • Webbadresser och e-postadresser görs automatiskt om till länkar.