Väinö Linnan trilogian Täällä Pohjantähden alla kolmas osa vuodelta 1962 päättyy Koskelan Elinan radiosta kuulemaan Inarinjärvi-lauluun. Onko tietoa, kenen…

Frågan ställd

Väinö Linnan trilogian Täällä Pohjantähden alla kolmas osa vuodelta 1962 päättyy Koskelan Elinan radiosta kuulemaan Inarinjärvi-lauluun. Onko tietoa, kenen levyttämän Inarinjärvi-version Elina olisi voinut tuolloin radiosta kuulla?

Svar

Besvarad

Viola-tietokannan mukaan Evert Suonion sävellys Topeliuksen runosta Enare träsk tehtyyn suomennokseen on äänitetty useita kertoja. Jos lähdemme siitä, ettei mukaan lasketa saman sävelmän sanoihin Villiruusu tehtyjä versioita, varhaisin tulkinta on vuodelta 1912, jolloin Suonio itse lauloi laulun levylle pianon säestyksellä. Vuonna 1929 levytyksen tekivät sekä Pikku Lasse eli Lauri Sirelius ja Georg Malmstén. Jälkimmäistä on voitu hyvinkin soittaa radiossa vielä vuonna 1962. Todennäköisempää kuitenkin on, että radiossa on soinut Kauko Käyhkön vuonna 1954 äänittämä tulkinta, joka on vuonna 1962 ollut vielä suhteellisen tuore. Sen sijaan voimme jättää huoletta ulkopuolelle Tapio Rautavaaran tunnetun version, koska se äänitettiin vasta vuonna 1966.

Heikki Poroila

2 röster
Fann du informationen nyttig?
 
Vill du lämna en ny fråga? Skicka din fråga här.

Kommentera svaret

Ei muotoiluja

  • Tillåtna HTML-taggar: <i> <b> <s>
  • Rader och stycken bryts automatiskt.
  • Webbadresser och e-postadresser görs automatiskt om till länkar.