Missä tilanteessa kuolleesta henkilöstä tulisi sanoa, että hän on menehtynyt eikä että hän on kuollut?

Suomen kielessä erilaisille kuolemista tarkoittaville ilmaisuille ei ole voimakkaasti vakiintuneita käyttötapoja, vaan termin valinta riippuu paljon puhujan tai kirjoittajan omasta kulttuurista. Termi "menehtyä" on kuitenkin yleensä yhteydessä kuolemiseen jonkin onnettomuuden tai vahingon tai muun epätavallisen tapahtuman olosuhteiden yhteydessä. Lento-onnettomuuden tai autokolarin uhreista käytetään usein tätä käsitettä, mutta se olisi outo ja ehkä jopa epäkunnioittava tapauksessa, jossa vanhus on kuollut rauhallisesti omassa vuoteessaan.

Koska tiukkaa koodia ei ole, kuolemasta puhuttaessa lienee tärkeintä ottaa huomioon ennen muuta kuolleelle läheiset ihmiset ja heidän tunteensa. Kuoleman vääjäämättömyyttä torjutaan joskus humoristisilla ilmaisuilla (heittää veivinsä, vetää viime henkosensa, potkaista tyhjää, siirtyä autuaammille metsästysmaille, vaihtaa hiippakuntaa), joiden käyttämistä vainajan omaisten läsnä ollessa on varmaan järkevää välttää.

Toisaalta ei Suomessa ole mitään pakkoa käyttää kuolemasta pelkästään juhlallisia tai uskonnollisia ilmaisuja kuten "päättää mainen vaellus", "päästä ikuiseen lepoon" tai "nukkua pois". Asiaa saa lähestyä myös asiallisesti käyttäen termiä "kuolla", "menehtyä" tai "saada surmansa", joka viittaa erityisesti ulkopuolisen aiheuttamaan kuolemaan. Itsemurhasta käytetään usein kiertoilmaisuja "kuolla oman käden kautta", "surmata itsensä" tai "päättää omat päivänsä".

Heikki Poroila