Jätättekö ikinä vastaamatta kysymyksiin, esim. sopimattomiin?

Frågan ställd

Jätättekö ikinä vastaamatta kysymyksiin, esim. sopimattomiin?

Svar

Besvarad
Sist uppdaterat

Palveluun tulee jonkin verran selkeitä häiriköintiviestejä, joihin ei vastata, vaan ne poistetaan saman tien. Joihinkin kysymyksiin vastataan vain ei-julkisesti, usein kysyjän omasta pyynnöstä. Lähtökohtana on kuitenkin se, että mitkään aiheet sinänsä eivät ole "sopimattomia" tai "kiellettyjä", vaikka palvelussa ollaan hyvin varovaisia esimerkiksi vastattaessa lääketieteellisiin tai juridisiin kysymyksiin. Yksilön intimiteettisuojaa varjellaan myös tiukasti, eikä palvelun kautta anneta sellaisia yhteystietoja, jotka eivät ole julkisesti muutenkin saatavilla. 

Mutta muuten mihin tahansa asiallisesti esitettyihin kysymyksiin pyritään vastaamaan. Vaikka kysymys olisi sen laatuinen, ettei siihen ole olemassa ns. fakta-vastausta (esimerkiksi "Mikä on elämän tarkoitus?"), pyrimme tällaisiinkin vastaamaan parhaan kykymme mukaan selittäen, miksi kysymykseen ei ole mahdollista vastata muutoin kuin esittämällä mielipiteitä. Jotkut kysymykset ovat myös sellaisia, että niihin saattaisi olla vastaus periaatteessa löydettävissä, mutta edellyttäisi valtaa vaivannäköä ja esimerkiksi perustutkimuksen tekemistä. Tällaisiin kysymyksiin vastataan selittäen, miksi vastausta ei kyetä palvelun resurssien puitteissa antamaan.

Heikki Poroila

6 röster
Fann du informationen nyttig?
 
Vill du lämna en ny fråga? Skicka din fråga här.

Kommentera svaret

Ei muotoiluja

  • Tillåtna HTML-taggar: <i> <b> <s>
  • Rader och stycken bryts automatiskt.
  • Webbadresser och e-postadresser görs automatiskt om till länkar.